Hakutulokset

  1. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    No ei pärjäisi, tuohan on lähes A-junnujen joukkue joka on oman sarjansa häntäpäätä, pari mestistason pelaajaa, Elmeri ja liigatason maalivahti ei nosta joukkuetta edes mestistason ryhmäksi. Kun katsoo SaiPan kokoonpanon vuosi sitten tähän aikaan, niin itku ei ole kaukana, mihin on vuodessa...
  2. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Mahtaakohan tuo Eemeli Heikkinen löytää tiensä SaiPuliin, jos liigapaikkaa tuleviksi kausiksi on hakemassa.
  3. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Tosin Kettusen loppukauden osoite päätetään keskiviikkona. Kumpi sitten kehityksen kannalta järkevämpää pelata 10 kierrosta liigaa ilman panosta vai mestiksen playoffeja menestystä hakevassa joukkueessa. Itse kallistuisin jälkimmäisen kannalle.
  4. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Eikö tuo Markkasen tänään lausuma olisi ollut tuolloinkin aika paljon järkevämpää kuin todeta heikkoihin yleisömääriin, ettei voi odottaa että aina oltaisiin kolmen joukossa, jossa ei ikinä ole oltu. Se oli vain mun mielipide, että tuo sisältäisi kettuilua yleisön suuntaan. Kun joku menee ihon...
  5. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    No mieleen on jäänyt Ekin avautumiset yleisömääristä kaikkine heinäsirkkoineen. Ne olivat minusta enemmän kettuilua yleisön suuntaan kuin järkevää yleisön kosiskelua seuran taakse. Voitte itse etsiä vaikka Etelä-Saimaan haulla.
  6. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Onhan tuo Markkasen kommentointi sikäli poikkeuksellista tämän kauden SaiPa-lausuntoihin, että siinä ei kettuilla yleisölle. Pienet kehut faneille ja ymmärrys siitä että yleisökato ei johdu siitä, että SaiPa ei kiinnostaisi, vaan siitä että tuote(pelaamisen taso)ei ole kunnossa. Santanen(ja...
  7. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Vaikka kausi on ollut melkoinen vitsi, en silti lähtisi tekemään seurasta täyttä vitsiä totaalisella tyhjennysmyynnillä. 3-4 parhaiten maksavaa siirtoa riittää. Sitä ennen pitää kuitenkin laittaa kaikki likoon kolmeen seuraavaan peliin, ei vielä voi lyödä hanskoja tiskiin.
  8. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Älkääs nyt, Sanni piiskaa joukkueen kauden ensimmäiseen voittoputkeen. Rästipelin ja Sportin voittamalla 10-sija olisi jo aivan hyppysissä. Ja sit mä heräsin... Markkanen nyt kannattaa lähettää Sveitsiin säästöjen vuoksi joka tapauksessa, Tuohimaa hoitaa loput pelit oli panosta tai ei. Järvisen...
  9. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    No hitto, eihän siellä sitten ihan kokonaan ole jäädytty, vaan jotain toimenpiteitä tehdään tulevaisuuden eteen.
  10. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Tänään kokoonpanossa eli kävi vetämässä 3 vaihtoa ylimääräisenä hyökkääjänä. Varmasti antoisa ja kehittävä reissu tuohon väliin...
  11. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Kävikö Mönkäre vetämässä mestistä välipäivän ratoksi 3 vaihtoa ylimääräisenä hyökkääjänä vai loukkaantuiko? En oikein ymmärtänyt tämän visiitin ajankohtaa, kun SaiPalla pelit to/la ja A:lla perjantaina, mutta en kyllä ole ymmärtänyt SaiPan tekemisiä tällä kaudella muutenkaan.
  12. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Meidän ennakkoon TOP4-pakit sivussa ja paikkaukseksi saadaan haettua Markus Kajo. Ai vittu miten tosissaan SaiPassa ollaan ja on oltu jo pitemmän aikaa.
  13. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Onko SaiPassa jäätyneet jo kaikki? Kusi sukassa hiljaa koko organisaatio. Pakistosta on hajonnut käsiin, Ketterästä tuurailemaan kuudes pakki kentälle. Odotetaanko että tämä kausi vaan menisi pois vai onko tulossa sellaiset tappiot, ettei kukaan saa enää sanaa suustaan ja yhtään mitään ei siksi...
  14. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Olisi ollut käyttöä pidemmäksikin aikaa. Hyvin suoriutui nämä pari peliä.
  15. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Tuosta listasta Maalahti-Taipalus kaksikko on virhearviointi joukkueen kasauksellisesti, kiekolliset liiderit joiden pitäisi kantaa isoa vastuuta, joista kumpikaan ei osaa puolustaa, eikä laukoa ja virhealttiita vielä molemmat. Hamilton vaipunut pimentoon loistoalun jälkeen. Valmennus...
  16. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Olki-Jussille ei jatkoa. Ihan hyvin suoriutui SaiPan maalilla. Tässä tilanteessa ymmärrettävää, ettei kolmatta maalivahtia pidetty, vähille roposille jos niitä on, löytyy muita käyttökohteita. Toivotaan, että toinen Jussi kestää jotenkin kasassa.
  17. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Kyllähän junnuista aika turhaa on apuja haihatella suuremmin. Mönkäre silloin kun tyhjiä paikkoja on ketjussa näytönpaikan edustuksessa voisi ansaita.
  18. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Hienoa, miten keskustelua pyritään täällä ruokkimaan näin ansiokkaasti. Keskustelupalstoilla kannattaa hieman suodattaa itse asioita sieltä ääripäista, eikä tarttua niihin, eivät kuitenkaan kuvaa koko yhteisön näkemyksiä. Se on totta ettei monikaan oikeasti tiedä miten asiat ovat, mutta täällä...
  19. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Itseäkin tuo juttu hieman pisti ihmetyttämään, mihin ollaan menossa. Tällä hetkellä pitäisi saada kurssi kääntymään tuon ydintuotteen osalta. Jotenkin vakuuttavampaa olisi nyt keskittyä median ulostuloissa siihen, kuin johonkin vi*** oheishömppään.
  20. J

    SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Avoimet kysymykset tuossa vaan on, onko kaikki vika sitten ollut Koskirannassa, onko Koskiranta edes ollut niin huono kuin täältä saa kuvan ja onko tuolla oikeasti mitään pohjaa, ettei voisi pelata laidassa(vaikka joku vaasalainen näin olisi kirjoittanutkin.
Ylös