Hakutulokset

  1. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Hyvinhän nuo tuon sarjan klaarasi, 2-0. Paljoa paremmin tuota ei olisi voinut vetää. Seuraavassa sarjassa täytyy keskittyä jäähyttömyyteen, 2 erää minimijäähyillä ja peli tasoissa, kolmannessa ei vihelletä mistään. Vielä on taivas auki.
  2. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Pelejä ja jopa sarjoja kumminkin joskus voitetaan kyseisellä pelirohkeudella. Tähän sopisi mielestäni hyvin Ville Niemisen hienot sanat hävityn kuudennen pelin jälkeen, ”Me ei oltu ihan valmiita vielä. Mutta ens vuonna me ollaan”.
  3. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Olikohan vaan odotukset turhan korkealla? Hyvin pata ton klaaras, puolustuspäässä peli vietiin laitoihin ja kulmiin ja maalin eteen ei ollut asiaa. Andy hyvässä tikissä ja hyökkäyspäässä saatiin pitkiä pyörityksiä. Ei se 8 ja 9 ero lopulta kovin suuri ole. Nelonen oli vähän vaikeuksissa omissa...
  4. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    On hyvä muistaa, että nykyään kaikki vastustajat tietävät akselin Kärki-Matukka vaarallisuuden. Aika paljon tämän takia sinne vasemmalle jää tilaa ja aikaa kun keskitytään oikean puolen ja viivan poispelaamiseen. Näin Korhonenkin näyttää paremmalta kuin onkaan. Olen samaa mieltä monen muun...
  5. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Ei sillä nollalla nyt mitään isompaa merkitystä ole, kaikki, Andy mukaan lukien näkivät hänen vetävän huippupelin. Hyviä pelejä Andylle on nyt tullut useampi viime aikoina, olisko sittenkin viime kauden terä löytymässä?
  6. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Olen paljolti samoilla linjoilla muusta, mutta Andyyn luotto ei ole ihan samalla tasolla.Tosiasia kumminkin on, että mies on näyttänyt pystyvänsä pelaamaan kovalla tasolla liigassa ja olemaan voittava maalivahti. Tällä kaudella kumminkin noita merkkejä ei pahemmin ole ollut näkyvissä ja siksi en...
  7. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Eikö tuolta ison veden takaa nyt löytyis keikkahommiin maalivahtia pariks kuukaudeks? Semmosta joka saisi jotain kiinni. Ja toivottavasti sairastuvan tyhjennyttyä saadaan Hupi oikeelle paikalleen, eli popcornia syömään. Eipä mulla muuta, lauantaina taas uus yritys tappioputken katkoon.
  8. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Vaikka nyt ottaakin nuppiin niin omissa käsissä tässä on kaikki. Eikä tilanne nyt ihan niin huono ole kuin täällä kirjoitetaan, vielä ollaan etulyönnissä viivan alapuolella oleviin nähden. Jos saadaan Salminen, Lähteenmäki ja Mäkkäri vielä mukaan, niin onhan tuon pelin pakko parantua nykyisestä.
  9. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Tulee onelineri, mutta olet väärässä.
  10. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Kyllähän tosiasia on se, että menestyvä joukkue tarvitsee aina maalivahdin jonka torjuntaprosentti on yli 92. NytAndy vetää alle 91 ja Kiviaho luokattomalla 88%. Noilla molareilla ei kuuhu mennä.
  11. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Kyllä sitä on kyselty. Perseelleen nuo molarit on valmennettu, kumpikaan ei torju vaan peittää. Spagettimaan miehen itseluottamus nollissa koska koitettu opettaa torjumaan korkeitakaukolaukauksia peittämällä. Valmennuskohde oikea mutta metodi väärä koska itseluottamus tapettu täysin. Kiviaho...
  12. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Kakkoserässä oli aika paljon yv:tä jota ei pelannut lainkaan. Niitten jälkeen kolmonen ja nelonen pelas, joten ainakin kakkoserässä sai aika vähän peliaikaa. Samoin taisi olla kolmannessakin, siinä yv:tä ja av:tä paljon. Yhdellä kolmannen erän av:llä ainakin veti lyhyen vaihdon. Muuten tänään...
  13. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Kyllä ainakin minulle silti jäi fiilis, että aika aseettomia oltiin hyökkäyspäässä eikä parhaille paikoille päästy. Hyökkäykset järjestään alivoimaisia, tee nyt sitten maalipaikkoja kun hyökkäät aina kahdella kolmea tai neljää vastaan. Mutta joo, kyllähän tavallaan hävittiin myös Lukon tappavaan...
  14. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Kyllähän tuo peli juuri nyt näyttää huonoimmalta miesmuistiin. Tohonhan tarvittais nopeesti valmentaja, pari pakkia, maalivahti ja sairastupa tyhjäksi. Sitten vois taas odottaa jonkinmoista tulosta. Nyt Jarkalle luuri kouraan ja soitto Tampereelle ja tarjous vaihtokaupasta Korhonen / Salonen...
  15. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Meikäläistä ottaa kyllä kupoliin melkolailla tuo nykyinen ”pelitapa”. Hyökkäyksiin lähdöt muuttuvat järjestään kiekon huitomiseksi keskialueelle. Onko kaikki pakit muuttuneet sysipaskoiksi kesän aikana vai pitäiskö kravattiosaston katsoa peiliin ja miettiä, miten tuolla miehistöllä pitäisi...
  16. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Tohon valmennukseen vois alkaa miettiä jotain muutoksia, näin paskaa puolustuspeliä ei olla nähty sitten kauden 2004-2005.
  17. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    No jaa. Suoranta on mun mielestä samankaltainen pelaaja kuin aikoinaan se hujoppi, joka teki monta maalia Kivenmäen syötöistä yhdellä kaudella. Se, joka halus KHL:ään, mutta ei suonenvetokaudellaan päässy ja sen jälkeen vaipui massaan ja unohtui. Nimee en enää muista, vaasalaislähtöinen kaveri...
  18. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Juhola ja Varttinen ovat ihan ok nelosketjun pelaajia, samoin kuin Appelgren. Yläketjuissa ei mitään annettavaa. Valitettavasti.
  19. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Hyvinkin voi olla näin. Ite koitan laittaa perspektiiviin sitä, että McRae on jo kokenut liigapelaaja, joka on hankittu ykkösketjuun ratkaisemaan pelejä. Jepu on nuori kaveri, jolla on otettavana useampi askel, jotta pääsee siihen, mihin on potentiaalia. Siksi ehkä olen valmis antamaan...
  20. J

    Otteet kaukalossa 2017–2018

    Toinen erä oli hyvää. Siinä Ässät oli niskan päällä. Kolmannessa Kerho puolusti johtoaan, mutta tuota Insamin vetoa lähemmäs ei päästy. HPK:lta siis kolmosessa hyvää pelin jäädyttämistä. Mun mielestä MC Rae on nyt tuossa ketjussa heikoin lenkki. Yritys on hyvällä tasolla, mutta tulosta ei tule...
Ylös