Hakutulokset

  1. J

    Helsinki

    Liekkö vaan oikeasti rahat loppu ja kaikki menee uuteen Soteen? Tänä talvena tuntunut poikkeukselliselta myös se, että esimerkiksi jalkakäytäviä ei ole taidettu edes yrittää pitää kävelykunnossa. Mielestäni aikaisempina vuosina jäät on poistettu tai edes hiekotettu huomattavasti paremmin.
  2. J

    Helsinki

    Hesari nostaa esiin Jumbon menestystä kauppapaikkana. Menestyksen kulmakiviä on esimerkiksi lähes nelinkertainen määrä parkkipaikkoja kuin Kampissa, ja ensimmäiset viisi parkkituntia ilmainen parkki. Kauppakeskuksen mukaan menestykseen auttaa se, että keskukseen tullaan nimenomaan pidemmäksi...
  3. J

    Helsinki

    Oma kokemus HUS:n kanssa asioimisesta tällä viikolla. Sain vihdoin ajan pienehköön operaatioon johon olen odottanut aikaa ainakin puolisen vuotta, noh... aika tietysti osui työmatkan päälle. Soitin tästä HUS:lle aikaa siirtääkseni ja sain jätettyä soittopyynnön poliklinikan asiakaspalveluun...
  4. J

    Helsinki

    Joskus muinoin muistelen mahdollisesti Metrosta tai Satasesta lukeneeni, että varsin korkea luku tyyliin 80% raitiovaunun ja auton kolareista on ulkopaikkakuntalaisten aiheuttamia. Sinänsä ei ihme, että nyt kolisee kun sporia kulkee ties millä kylillä. Nojoo... eiköhän näihin totuta kunhan...
  5. J

    Helsinki

    Tavallaan joo, mutta sama meininki on jatkunut varsin pitkään ja monella eri kokoonpanolla. Lopulta kuitenkin virkamiehet ja -naiset sanelevat aika pitkälti miten toimitaan, minkälaisia aloitteita tehdään jne. Monasti virkamiehet ja -naiset tuntuvat olevan jopa ideologisempia kuin poliitikot...
  6. J

    Helsinki

    Omaan silmään eteläinen Helsinki on edelleen se paikka jossa haluan asua, on kuitenkin ihan totta, että palveluita heikennetään täällä aika nopeaa tahtia kaupungin toimesta. Julkinenliikenne on pitkälti, tai käytännössä täysin keskittynyt pääväylille. Hyppäsit bussiin sitten Eirasta...
  7. J

    Helsinki

    Täytyy muistaa myös se, että keskustoissa asuu ihmisiä. Helsingin eteläisessä suurpiirissä asuu noin 115 tuhatta ihmistä ja heidän lisäkseen alueella käy töissä kymmeniä tuhansia muualla asuvia henkilöitä. Eli markkina-alue on ihan merkittävä Helsingin, Pääkaupunkiseudun ja jopa Suomen...
  8. J

    Helsinki

    Silloin ennen vanhaan tuli lähdettyä autolla ja jätettyä se Kisikselle. Pystyi sitten illan etenemisen myötä valitsemaan hakeeko auton huomenna vai ajaako jo tänään kotiin. Kyllähän tuo ainakin helpotti keskustaan autolla lähtemistä ja samalla helpotti myös siellä kuluttamista kun päiväkahvit...
  9. J

    Helsinki

    Kivijalkakaupat taisivat olla nosteessa juuri ennen koronaa. Kivijalkaliikkeiksi oli valikoitunut oikeantyyppisiä liikkeitä jotka menestyivät jne. Valitettavasti korona katkaisi tämän kehityksen. Toki tämä ei tainnut olla sama isompien tavaratalojen puolella. Isossa kuvassa pidemmällä...
  10. J

    Helsinki

    Ymmärtääkseni radanvarsissa käyttöasteet ovat varsin hyviä, ongelmat sitten ovat muualla. Luulisin, että seuraavien vuosikymmenien aikana näitä muualla olevia toimistotiloja tultaneen purkamaan ja tilalle asuinaluetta. Esimerkiksi Huopalahdenportti on tästä mielestäni ihan hyvä esimerkki.
  11. J

    Helsinki

    En tiedä oletko koskaan näissä kansanjuhlissa ollut paikalla, mutta niissä tapahtuu paljon kaikkea järjellä selittämättömiä asioita. On tämä kiipeily, suomalaiset halailevat tuntemattomien vastaantulijoiden kanssa ja tunnutaan olevan kerrankin yhtä kansaa. Tuo kiipeily taas on aikalailla...
  12. J

    Helsinki

    Kyllähän se omakin ensifiilis oli, että lauletaan "Mantaa ei voi sulkea häkkiin" ja kiivetään viehkeän naisfigurin luokse painovoimaa uhmaten. Silloin 2011 olin itse viimeksi "torilla", ja ainakin tuolloin ihmiset kiipesivät paljon hankalampiinkin paikkoihin. Tai mitä minä kiipeämisestä tiedän...
  13. J

    Helsinki

    Onhan tässä tosiaan oma vinha peränsä. Tosin Altaan tapauksessa oma korruptioviisari ei täysin värähdä. Kaupungin toimet tulisi silti selvittää näissä asioissa. Altaan virkaveli Löyly on tästä hyvä esimerkki. Hanketta selvitettiin useita vuosia, mutta useampi yrittäjä näki sen mahdottomaksi...
  14. J

    Helsinki

    Vaikea kyllä kuvitella negatiivista Altaasta. Itse uimala ja keikkapaikka ovat tosiaan hyvin miellyttäviä ja ilmeisesti myös ruokaravintola on hinta-laatusuhteeltaan miellyttävä, vaikka itse en olekaan tuollaista tajunnut tuolla edes olevan, Ehkä se isompi miinus menee osaltaan köpelöihin...
  15. J

    Helsinki

    Näinhän se on. Kokonaisvaikutuksia on hankala laskea ja sen takia niistä sitten voikin kiistellä. Alue kokonaisuudessaan on saanut varsin paljon lisäelinvoimaa viimeisen 10 vuoden aikana isojen toimistokompleksien tultua alueelle. Pankit OP ja Nordea keskittivät tuonne jälkimmäinen myös...
  16. J

    Helsinki

    Vähän tuli artikkelista sellainen kuva, ettei se nyt sitten ollutkaan se remontti vaan koronan ja kauppakeskusten syytä. Vähän hankala tätä ostaa... on siellä pubit ja muut absoluuttisen paikallisella ostovoimalla pyörineet liiketoimet sulkeneet ovia.
  17. J

    Helsinki

    Kannelmäessä oli toki myös ostarin tulipalo. Tosin uusi ostari taisi sisältää aikalailla samat liikkeet mitä palaneessa osassa oli. Sinne vuosituhannen alkuvuosiin liittyy myös Kannelmäen lukion siirtyminen Haagaan. Tämän väittäisin olleen yllättävän iso isku Kannelmäen peruselolle kun...
  18. J

    Helsinki

    Ei se omakaan kosketuspinta mitenkään absoluuttista ole. Tuossa kesällä kuitenkin kävin, ja vaikutti melkein joka toinen liiketila olevan tyhjillään.
  19. J

    Helsinki

    Hämeenkatu on kyllä hyvä esimerkki siitä kuinka autojen saatanointi vie sen viimeisenkin ilon alueesta. Espan terasseille sen sijaan varovainen peukku nyt kesän kokemuksien jäljiltä. Näissä suurin ongelma oli se ideologian väkisintuputtaminen. Itsessäänhän se on aika kiva, että terassitila ehkä...
  20. J

    Helsinki

    Varmasti on Malminkartano rauhoittunut, mutta onhan se pohjimmiltaan aika hurja pitäjä. Toki Maltsu on suhteellisen pieni paikka ja sitä on aina leimannut se, että muutamat rettelöitsijät siellä pyörittävät sitä omaa touhuaan joka vaikuttaa koko alueeseen. Jos sitten ei satu olemaan näiden...
Ylös