Hakutulokset

  1. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Ykköspakkipari unohtui muuten tuossa mainita. Tallinder-Eronen on ollut koko kauden suorastaan loistava, ja varsinkin tänään tuo pariskunta oli kovassa iskussa. Eronen 0+1 ja +4, Tallinder peräti +5. Tallenilla tehotilasto nyt +15 ja Erosella taitaa olla +14. Jälkimmäinen on kehittynyt yhdessä...
  2. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Erittäin hyvä peli Tepsiltä. Vähän pelottaa, että huomisessa ottelussa alkaa puolustuksella painaa, sillä tappiosta huolimatta Lukon hyökkääjät olivat ihan liukasliikkeisiä. Loppua kohden paine yltyi TPS:n puolustusalueella, mutta sinnikäs taistelu ja viimeistely maalipaikoissa toivat kolme...
  3. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Se riippuu @Mängimies ihan kirjoittajasta. Olin itse usein jopa puolustelemassa Vuorta. Joukkueen rakentamisessa hän epäonnistui, mutta pelaajatarkkailijana hän on ihan hyvä. Et välttämättä tarkoittanut tätä yksin minulle, mutta tartuin yleistykseen.
  4. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Tiedotustapaan en ota kantaa, mutta jo varmoiksi tiedettyjen Mojžíšin ja Kallion sopimusten lisäksi noiden kahden puolustajan optiot kaudelle 2016-17 lämmittävät mieltä. Täysin riskitön ja edullinen peliliike, TPS:llä on siis vain voitettavaa Kojon ja Dudasin kanssa. Hyvin on neuvoteltu...
  5. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Kautta rantain on ainakin minun korviini kantautunut semmoista juttua, että Tero Koskirannan pelaaminen TPS:ssä alkavalla kaudella on melkoisen epävarmaa. En ota kantaa syihin, jokainen voi niitä miettiä itse, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että Koskiranta ja TPS kävisivät neuvotteluja...
  6. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    TPS:ssä viime kaudella 13 peliä hyökännyt Joonas Sammalmaa siirtyy Mikkelin Jukureihin. Pienikokoinen hyökkääjä tekaisi meillä neljä pistettä ja luisteli kyllä tarmokkaasti, mutta Liiga oli ainakin viime kaudella vielä turhan kova sarja. Roolin pitää olla tulosyksiköissä, joten eiköhän Mestis...
  7. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Onko Steven Seigo jo syrjäytetty kaikissa kokoonpanospekulaatioissa? Mojžíš saa kaiken palstatilan, mutta mielelläni näkisin Seigon jatkavan myös ensi kaudella Turussa. Ongelma vain, ettei ole se haettu alakerran luuta, vaan kiekollinen puolustaja.
  8. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Mitä itse arvelen tietojeni pohjalta, niin heittäisin tämmöistä arviota huomiselle: - Perrin - Setänen - Virtanen - Ahtola - Mojžíš Nordlundista olen kuullut juttua, että olisi tulossa. En kuitenkaan tiedä, milloin julkaistaan jos ollenkaan.
  9. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Ei täällä hyvin perusteltuja ja asiallisia viestejä kukaan tuomitse, olet tervetullut pöytäämme jatkossakin. Hyvin pitkälti samaa mieltä, olen itsekin puhunut viestisi teemasta eli pitkäjänteisyydestä. Uskon, että uudistuneen organisaation myötä myös täällä Turussa aletaan ajatella asioista...
  10. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Näin taisi olla Suikkasen aikana, oliko myös Elomon aikana? Muistaakseni Rintasen ylivoimassa Pikkarainen harvemmin oli maskimiehenä. Kyseisessä roolissa käytettiin ainakin Karvista ja usein menestyksekkäästi.
  11. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Tuosta Kunnarin Nummelin-jutusta yksi kohta pisti erityisesti silmään. Ensi kaudella turkulaisjoukkuetta valmentaa Ari-Pekka Selin. Apuvalmentajiksi on jo palkattu pelaajalegenda Kimmo Rintanen sekä Jarno Pikkarainen. Jani Kiviharjun nimitys valmennusportaaseen lienee vain ajan kysymys.
  12. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Erinomaista. Ollut todella pirteä oikeastaan jokaisessa ottelussa, jonka olen tällä kaudella Niemiseltä nähnyt. Eli liki kaikki. Nummelinin jatkosta vähän kaksijakoiset fiilikset. Kaipa tuo menee. Koko kautta tuskin kuitenkaan pelaa, niin onhan tuolla noita junioreita. Vastuu aika 50/50 näiden...
  13. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Spina oli pelikiellossa eilen. Ja on ymmärrettävää, että joukkue jatkaa samalla kokoonpanolla. Valmentaja ei ihan helposti lähde 6-0-lukemin voittanutta kokoonpanoa vaihtamaan varsinkaan samaa vastustajaa vastaan.
  14. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Hallilta kiiri illansuussa tietoa. Tietojeni mukaan Patrik Virran sopimus TPS:ään on varma (jos tästä epäselvyyttä jollakulla vielä oli) ja sopimus on kaksivuotinen. Palkka on kuulemani mukaan 90 000 euroa / kausi. Virta kiskaisi tänään HPK:n paidassa ensimmäiset kaksi kihaustaan Liigassa.
  15. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Juu, totta kai. Ensi vuonna tavoitteeksi edes se säälipaikka, katsotaan sitten myöhemmin ne mitalit. Maltillisesti pitää edetä. Ihan mietiskelynä, kun se "tepsiläisyys" on ollut niin keskeinen ideologia ainakin puheissa, niin mielelläni näkisin esimerkiksi Erkinjuntin, Nordlundin ja Anttilan...
  16. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Toivottavasti ensi kauden koutsi olisi mahdollisimman pian selvillä. Antsan ja Arsen huomattavasti fiksumpi ja helpompi koota joukkue valmentajalle sopivaksi. Ensi kauden joukkueen rakentaminen vaikeutuu huomattavasti, kun palaset eivät ole ns. valmentajan näköisiä. Mitä pidemmälle tämä...
  17. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Tukosen kohdalla virnistin, hän kun ei tunnetuista syistä haalareita joka ilta pue. Lisäksi Ahtola lienee yhä vahvoista huhuista huolimatta silti edelleen muiden joukkueiden mies, kunnes toisin todistetaan. Setänen-Georgiev on kaksikko, joka on melkoinen riski, jos ja kun Lassila muualle...
  18. J

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    KUBE-hype vaikuttaisi vieläkin olevan voimissaan. :) Ellei ihan samanlaista suonenvetoa saa kuin Bertrand Vaasassa, niin kannattaa jättää aika vähän Tadasin varaan. Valitettava fakta on, että Liettuan lahja on klesana taas. Okei, vamma on aivotärähdys, mutta silti. Potentiaalia miehessä on...
Ylös