Hakutulokset

  1. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    No ainakin minä olen vasta vuodesta anno mundi 15 alkanut pohtimaan, josko siellä toimistonkin puolella olisi tuulettamisen tarvetta. Sitä ennen en ole huudellut missään mitään. Toimiston juoksupojille aihe on tietenkin ymmärrettävästi arka.
  2. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Niin tällä hetkellä ongelmat lienevät urheilullisella puolella. Harmillista sinänsä että tämä laji on ensisijaisesti tulosurheilua. Kun siinä mennä vuodesta toiseen metsään, katsojat kaikkoavat. Toki olisi hienoa jos katsomot täyttyisivät taloudellista nollatulosta seuramaan. Kaikki kunnia...
  3. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Nyt kun pelaajapuolta lyödään lihoiksi voisi samaa harkita valmennus- ja toimistoväen puolelle. Lämsä Itävaltaan hissipojaksi ja Kaarna Norjaan Turskaa perkaamaan.
  4. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Kaveri on ollut loukkaantuneena joulukuusta lähtien joten siinä mielessä sopii nykyiseen pelaajaprofiiliin. Kuten jo mainittiin se on se ja sama kuka loppukauden nutussa surffailee joten nythän näitä mestisarpoja on sinänsä hyvä raaputella.
  5. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Helppo allekirjoittaa nimimerkki Saucerin teksti. Sympaattinen kaveri, jota istutettiin pakon sanelemana liiaan suureen rooliin. Suomen parhaita jarrukentän pelaajia. Aika vaihtaa maisemaa. Onnistumisia uusiin haasteisiin.
  6. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Kaarna puhui viittamassani haastattelussa tästä kaudesta. Loppukauden rekrytoinnit alkavat olla jokseenkin turhia jos ei potentiaalisia pelaajia löydy halukkuudella tehdä sopparia ensi kaudeksikin. Tiedä sitten minkälainen magneetti Lämsä valmentajana on ylensäkään houkuttelemaan muita kuin...
  7. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Mielestäni esityksiin ja sarjasijoitukseen nähden tällä palstalla on esitetty varsin armeliasta ja positiivista kirjoittelua tämän palstan pelicansfanien taholta kuten nimimerkki Calekin käsittäkseeni viittasi. Kun kritiikin paikka on sitä saa mielestäni esittää, sama pätee positiiviseen...
  8. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Todella valitettavaa sinänsä, että tämänkin keskustelupalstan funktio sisältää oikeuden jäseneksi hyväksytyn esittää vääriä mielipiteitä, mutta onneksi palstalla ja muuallakin jotkut (erittäin harvat tosin) ymmärtävät edustaa myös niitä oikeita mielipiteitä ja mentaliteettia. En ota kantaa...
  9. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Mitäs vikaa kultakypärä Repikissä on?
  10. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Kudelka näkyy olevan tänään pelaavassa kokoonpanossa.
  11. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Sorry, ei millään pahalla. En vain oikein ymmärtänyt mitä tarkoitit. Kiitos että selvensit. Meillä näyttäisi olevan pitkästä aikaa moniin vuosiin aito kilpailutilanne maalivahtiemme välillä. Toivottavasti valmennus näkee asian samoin ja antaa rehtejä ja tasapuolisia näyttöpaikkoja.
  12. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Tiedän että Jere oli luukkuvahtina eilisessä ottelussa. Oli melkein sitä jo edellisessä. Tervehtyy täyteen kuntoon pikku hiljaa, mikä on loistava juttu. Mutta en ymmärrä miten se liittyy viittaamaani asiaan.
  13. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Toivottavasti organisaatio ymmärtää Jeren tervehtyessä olla hukkaamatta Juvosta armopaloja saavaksi luukkuvahdiksi. Kaikki kunnia Jerelle, mutta Juvonen edustaa meidän tulevaisuutta. Onko tuosta Kudelkan kenkimisestä jotakin faktaakin. Onko miehellä uusi seura vai juokseeko palkka edelleen...
  14. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Voi olla näin. Itse haluaisin kuitenkin nähdä mitä pelikirjansa sivut sisältävät kun kaik on yhdessä koos. Tänään siitä saataneen lisäosviittaa.
  15. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Saarenheimolta oli tältä kaudelta lupa odottaa kohtuullista tasonnostoa. Harjoittelukauden haastatteluissa totesi että on panostanut etenkin luisteluvoiman kehittämiseen. Harmillista että loukkaantuminen sotki hänenkin näyttönsä ainakin tähän saakka. Uskon kuitenkin, että Peku tulee vielä...
  16. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Kollit hei, en tiedä vastavedätättekö mutta joka tapauksessa kaiken varalta, pilkettä silmäkulmaan. Tähän hymiö. Asian tynkääkin. Lämsällä alkaa olemaan positiivinen ongelma jos sairastupa ei vaadi uusia potilaita sieltä tulevien vastineeksi.
  17. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Kovasti pysyivät Redenbachin vedot jäänpinnassa ainakin Tappara -pelissä, ei vipannut. Tyrväinen sanoi jossain haastattelussa, ettei ole puhunut Tyllerön kanssa tapahtuneen jälkeen sanaakaan. Hakulinen tulee olemaan loukkaantumisestaan huolimatta meidän seuraava Hodgman. Say no more.
  18. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Hyväähän noissa koostumuksissa on sekin, että Redenbachia ei ole laitettu samaan ketjuun Tyrväisen kanssa. Mielenkiintoista nähdä kun Hakulinen ja Saarenheimo tervehtyvät (ja mahdollisesti terveenä olevat pysyvät terveiden kirjoissa) miten ketjut muotoutuvat. Hakulinen kuitenkin...
  19. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Pientä omaa hahmotelmaa ensi torstain hyökkäyskokoonpanoista jos tervehtymisennusteet pitävät. Smotherman-Paakkolanvaara-Repik Mustonen-Tyrväinen-Sopanen Björninen-Redenbach-Alanne Ritamäki-Pöyhönen-Vartiainen Väittäisin että alkaisi näyttämään ihan kelpo liigajoukkueen hyökkäyskalustolta...
  20. J

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Tähän vahva sama jos vain resursseja on. Koko ajan kaverit suorittavat paremmin ja päässeet liigavauhtiin mukaan. Etenkin Repikiltä näkee ajoittain ihan ilmiömäisiä oivalluksia. Sopparia käteen ennen kuin ovat meille liian kalliita.
Ylös