Hakutulokset

  1. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Tuossapa tuota reagointia. Sen verran eri mieltä, että ei pelkästään Mäenalanen sitä sotkenut, vaan kyllä siihen muutkin osallistui ansiokkaasti. Tammikuun meriiteillä pidetään ketju yhdessä. Onhan siellä tekopaikkojakin saatu aikaan, mutta tehoja ei ja kun omissa soi, niin tappiolla mennään...
  2. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Tuo Ilun mollaus menee taas yli. Pelasi eilen hyvän pelin. Jos vertaa vaikkapa Niemelän tai Hakanpään pelaamiseen, niin Ilu oli loistava. Onhan se monessa pelissä ollut surkuhupaista seurattavaa, kun liike ei riitä, mutta eilen pelasi hyvän pelin ja annetaan arvostus sille. Näihin ketjuihin...
  3. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Jostain syystä olen itse samalla linjalla tuon Kaliksen kanssa. Siinä yhdessä sprintissä sai ihan kivasti tehoja tehtyä, mutta ottaa edelleen liikaa miinuksia ja tekee vääriä ratkaisuja varsinkin puolustuspäässä. Tuo ketju on ollut melkoisen riskialtis kombinaatio viime aikoina. En tosin usko...
  4. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Juu ei ole Hakanpääkään ollut mitenkään loistelias tällä kaudella. Mutta aika harvakseen miestä kuitenkaan kierretään ja toisaalta ei kovin isoja sijoittumisvirheitä tee peleissä. Ilulla on ongelmaa jalan kanssa ja tällä Mäkelä / Siikaluoma / Ronkainen kolmikolla sitten isoja ongelmia...
  5. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Itse olisin laittanut Ilun ja Svarnyn samaan pakkipariin ja Hakanpään ja Misen sitten toiseen. Olisi jotenkin selkeesti luottavaisempi olo, kun jokaisessa pakkiparissa olisi selkeästi yksi hyvä pakki omassa päässä. Nyt on tehty 2 hyvää pakkiparia ja kolmanteen (toiseen) laitettu ne huonoimmat...
  6. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Jos ei puoleen vuoteen ole ollut sellaista päivää, että kaikki olisi yhtäaikaa terveenä, niin aika pieni on todennäköisyys, että seuraavan kahden kuukauden aikana sitten tämmöinen ihme nähtäisiin. Todennäköisempää on, että edelleen 1/pelipaikka on vajausta minimissään, mikä on aika "standardi"...
  7. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Ei ollut... Ei lasketa, vaikka voitto tulisikin. Kenekähän idea tuo Aittokallion heitto maaliin oli? Ei enempää eikä vähempää kuin kauden tärkein peli...
  8. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Jos kuntoutuu... Käsitin, että melko epävarmaa on Ruohomaan loppukauden kanssa.
  9. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Itse olen @aurinkolahna :n kanssa samoilla linjoilla. Ykkönen säilyköön tuossa formaatissa niin kauan kuin homma toimii. Ketjuja ehtii säätää kyllä myöhemminkin. Lisäksi Olausson ei varmasti ole 20 minuutin pelikunnossa välittömästi, joten kolmoseen minäkin hänet laittaisin Hruskan ja Lehtosen...
  10. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Kakkonen taitaa olla samassa formussa kuin edellisissä peleissä. Mutta muuten totta.
  11. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Minulla on mennyt luotto Kalaputaaseen jo aikaa sitten. Esimerkiksi Koskenkorva pelaa huomattavasti paremmin. Antin Corsi kertoo kaiken oleellisen ja se 40/60 tilasto näkyy myös tehotilastossa tylysti. Corsissa muuten hauska piirre Kärppien osalta. Parhaat tilastot on Tlustylla, Hagmannilla...
  12. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Albert, Vartiainen ja Koskenkorva palanneet terveeseen rosteriin. Eli perjantaina lienee rosteri jotakuinkin seuraavanlainen: Pyörälä - Hruska - Albert Saarinen - Koskenkorva - Lehtonen Mäenalanen - Kalapudas - Leskinen Vartiainen - Kestilä - Anttila Poissa vielä: Humaloja, Ruohomaa...
  13. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Jahas - siitähän se selvisi sitten, mistä ne paineet on kasaantuneet miehen pelaamiseen. Jospa saisi jatkossa jälleen osuttua tolppien väliin paremmin, eikä menisi vedot ihan käteen enää jatkossa.
  14. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Itse veikkaan, että yv:t pelataan vakioketjuilla, paitsi, että Lehtonen pelaa toisessa pakin paikalla. Tai ainakin niin itse laittaisin.
  15. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Melkoista takamuksen näyttöä olisi antaa Kalaputaalle lisää vastuuta. Itse laittaisin Hokkiin suoraan. Kalapudas on ollut viimeisissä peleissä huonompi kuin esimerkiksi Välimaa ja en tällä todellakaan kehu Välimaan suoritusta. Luulen, että Antille tekisi hyvää käydä Hokissa hakemassa tuntumaa...
  16. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Palataan realismiin ja huomiseen. Kärppien on ihan pakko saada maaleja tasakentällisin, joten Hakki pitää nostaa ketjua huonontavan Lehtosen tilalle. Hakille pitää saada putki auki ja se onnistuu ainoastaan ykkösessä. Kakkosessa on ihan sama, kenelle Ruohomaa ei sitä kiekkoa syötä...
  17. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Samaahan sitä toivotaan täälläkin ja kyllä siellä sitä potentiaalia on olemassa. Mutta omissa silmissä Saku on tällä kaudella ollut huonompi kuin viime kaudella (CHL + harjoituspelit + 1 liigapeli). Vähän tuli perstuntuma, että kun nyt laitettiin vastuuta, niin sitten tuli mukana myös...
  18. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Mäenalanen: 14-15: 46 6+10 = 16 15-16: 1 0+0 = 0 Ei nyt voi sanoa, että kova vahvistus. Toki siis tuota joukkuetta vahvistaa melkein kuka tahansa, joka on liigassa maaleja tehnyt. Mutta ei Sakua voi sanoa vielä kuin stabiiliksi liigapelaajaksi. Eli ei ole kova vahvistus, mutta toki vahvistus...
  19. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Itse en kyllä toistaiseksi nähnyt Albertilta ihan Top10 sentterin suorituksia. Ihan ok liigatasoa kyllä, mutta ei ihan noin hyvä ole vielä ollut. Ei saa antaa CHL:n suoritusten hämärtää tätä. Kärppien lohkon joukkueet taisi vain olla niin heikkoja, että Kärpät näytti niissä peleissä paremmalta...
  20. J

    Ketjulotto 2016–2017

    Ei tuota ykköstä kannata hajottaa ainakaan heti. Olausson ja Albert kakkoseen ja siihen kaveriksi mieluiten uusi pelaaja. Siihen saakka siinä voi olla vaikka Kähkönen. Kolmoseen Humalojan laidoille Sailio ja Leskinen ja neloseen Kalapudas, Lehtonen ja joku junnuista.
Ylös