Hakutulokset

  1. I

    TPS 2017–2018, runkosarjan 1. kvartaali – Kaskisen aikakausi alkaa

    Loukkaantumisiin nähden ollaan pärjätty melkeinpä erinomaisesti tällä ensimmäisellä kvartaalilla. Filppula, Perrin ja nyt viimeisimpänä Virtanen. Meidän top-4 senttereistä on siis kolme loukkaantuneena! Nyt olisi voinut olla Kakon debyytti lähellä, mutta eikös hänkin ole saikulla?
  2. I

    TPS 2017–2018, runkosarjan 1. kvartaali – Kaskisen aikakausi alkaa

    Huomenna sitten kärkikamppailu Jyväskylässä. Pakko myöntää, että en vielä muutama viikko takaperin olisi tähän uskonut. Onneksi löytyy tuota rotaatiota, niin saadaan huomennakin muutamat tuoreet jalat jäälle.
  3. I

    TPS 2017–2018, runkosarjan 1. kvartaali – Kaskisen aikakausi alkaa

    Tykkään kyllä tuosta tämän päivän kakkosketjusta. Voi tulla Pelicans-pakeille kiirettä, kun pääsevät keskenään temmeltämään hyökkäyspäähän. Lisäksi Nurmi on mielestäni hyvillä otteillaan tuon paikan ansainnut.
  4. I

    TPS 2017–2018, runkosarjan 1. kvartaali – Kaskisen aikakausi alkaa

    Minä laittaisin Tirrosen. Pelasi niin vahvasti Lappeenrannassa. Ei Setänenkään huono ollut, mutta nollapeli on aina nollapeli.
Ylös