Hakutulokset

  1. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Ei pelaaja, mutta tuoreena Liigan mestarina kelvannee. Jussi Tapola oli tänään Haltialan kartanon/eläintilan terassilla jättimäinen huurteinen kolpakko kädessään.
  2. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Joonas Vihko oli eilen Nordiksella IFK:n ja Pelicansin matsissa, varmaan kotiinpaluu siis edessä.
  3. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Näin minä aikanaan parikin kertaa, kun lähes naapurissani asunut Markus Pöyhönen silloin parhaina juoksuaikoinaan naatiskeli paikallisessa Kebabissa kunnon rasvasapuskalla. Keho ja kondis sekä juoksuvauhtinsa vaikutti olevan kuitenkin ihan ok, sen myötä uskon ruokavalionsakin sitä olleen, eli...
  4. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Nythän mä vasta muistin, että lauantai-iltana itse Jarkko Ruutu käveli Stockan edessä, siinä ihan Hard Rock Cafen oviaukon tuntumassa vastaan.
  5. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Märkä-Simo Liivik tunnusti Apollossa väriä Bluesin pipo päässään, oli ilmeisesti narikkalappu päässyt katoamaan ja heppu huuteli siinä ulkona kaverinsa rauhoittelemana rotsinsa perään. Oli vähän naattinut.
  6. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Olikohan kaudella 2007-08 kun oltiin kavereiden kanssa perinteisellä Tampereen reissulla ts. lauantain Tappara-IFK -matsissa niin että viihdyttiin siellä pe-su, ja satuttiin samaan hotelliin IFK: n kanssa eli juuri Cumulukseen Koskikadulla. Viereisessä huoneessa näytti asustavan Rem Murray ja...
  7. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Ja kesän toiseksi kovin lenkkibongaus tänään: Jarkko "narri" Ruutu juoksi trikoissaan vastaan.
  8. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Ossi Väänänen ja Antti-Jussi Niemi olivat perjantai-iltana viihteellä Aleksin mummotunnelissa.
  9. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Täällä myös NHL-bongaus, Jussi Jokinen oli tänään käppäilemässä Linnanmäellä jonkun kaljupäisen kaverinsa kanssa. Jo aiemmin iltapäivällä heti Linnanmäen sisäänkäynnin luona vastaan tuli karvainen mörkö eli Semir Ben-Amor.
  10. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Aamupäivän lenkillä tuli Vantaanjoen varrella Suutarilan ja Ala-Tikkurilan rajamailla vastaan entinen liigajyrä Joonas Vihko, koira oli mukanaan hihnan päässä. Päällään Vihkolla oli Luleån college-housut ja jutella rupatteli jonkun ihan kivannäköisen vosun kanssa, naisella sama teema eli...
  11. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Ei tainnut olla mitään varpajaisjuttuja. Kaverin pikkuveli pelaa Bluesissa, tuli hetki juteltua tiskillä törmätessä ja ainakin sanoi vaan että jengin yhteinen ilta on menossa. Ja ai niin, Teemu Pulkkiselta tiskin kupeessa illan tyylikkäimmät pakit jollekin kohtalaisen tunkeilevasti...
  12. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Perjantaina oli taas harvinaislaatuinen tilanne stadin kesäyössä kun Apollossa näytti olevan nurkat täynnä kiekkonaamoja. Eivät toki kaikki liigapelaajia mutta menköön. Erilaisten huomiota hakevien hännystelijänaikkosten riemuksi alakerrassa pyörivät erinäisissä omissa seurueissaan mm. Mikko...
  13. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Liigoja ne on muutkin liigat, nyt on niin kovat bongaukset kuluneen viikon ajalta ettei tässä pysy housuissaan. Alkuviikosta, olikohan tiistaina kun tuli lenkillä bongattua Suutarilan maisemissa joenvarressa aito IFK-ikoni Lennu Petrell perheineen käppäilemässä. Siinä ei mennyt kun sekunteja...
  14. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Jatketaan nyt vielä tätä kiinnostavaa paitakeskustelua, tämä ei siis suinkaan ole korispaita vaan ihan perus t-paidan tunnusmerkit täyttävä lyhythihainen yleistreenipaita eli ei mikään Heatin peli- tai harjoituspaita vaan nimenomaan normi juoksutekstiiliä muistuttava ClimaCool-paita. Edessä Heat...
  15. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Adidaksen teknistä materiaalia oleva Miami Heatin lyhythihainen urheilupaita, ihan asialinen valinta juoksulenkille. Meilläpäin tuon näköisiä rytkyjä kutsutaan t-paidoiksi, meni sitten terminologia pieleen tai ei.
  16. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Tänään lenkillä Antti-Jussi Niemi polki fillarillaan vastaan Tapanilan kohdalla, katseli hien kostuttamaa Miami Heatin t-paitaani siihen malliin että salettiin halusi tehdä lähempää tuttavuutta.
  17. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Eikä ole sisätiloissa yhtään sen isompi kuin luonnon helmassa, vielä viime kaudella Jokereissa pelatessaan kävi tuossa paikallisella salilla vähän väliä rehkimässä ja aika peruskaverihan härkä on muutenkin fyysisiltä mitoiltaan kuten liigapelaajat yleensäkin. Jaloissa toki tehoja kuten odottaa...
  18. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Tomek Valtonen oli aikanaan peliuransa aikana sen verran usein paikallisessa mäkkärissä, ettei tainnut olla kauheasti edes väliä oliko välipäivä treeneistä niin burgeri maistui kuitenkin. Toisaalta aika sama kai se on jos homma futaa, Markus Pöyhönen veti usein Pakilan kebabissa kunnon mätöt...
  19. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Asuu Hiekkaharjussa, kusettaa koiraansa tuossa meidän tienhaarassa vähän väliä ja paikallisesta lähikaupasta ostaa usein perjantaioluensa.
  20. I

    Bongaa liigakiekkoilija

    Mitä oikein vänkäät, juurihan sinä kuulit ettei voinut olla kun on leirillä.. Antti-Jussi Niemi siellä illan futismatsissa sentään oli ihan oikeasti, vaikka voihan se olla että tämäkin tieto tullaan vielä kumoamaan todellisilla faktoilla.
Ylös