Hakutulokset

  1. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Pari aivan huikeaa kauppaa Hextallilta näin ennen trade deadlinea. Vastine Coburnista ja Timosesta ylitti omat odotukseni jopa reilusti. Ei tosin olisi ollut mitään vikaa siinäkään jos oltaisiin tällä kaudella kunnolla yritetty pleijareihin, mutta vaarana on Flyersilla jäädä keskikastin...
  2. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Veikkaanpa, että Coburn ja Read ovat molemmat ihan hyviä kauppapalasia tästä nykyisestä joukkueesta. Coburn on ehkäpä ainut Flyersin kalleimmista puolustajista, jolla on vielä ihan kunnollinen vaihtoarvo heikosta kaudesta huolimatta. Coburn on hieman yliarvostettu pakki eikä hän pysty olemaan...
  3. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Todella pahalle tuntuu seurata tätä Flyersin räpellystä. Viiden ottelun tappioputki ja jos ei Carolinalta saada pisteitä ja New Jerseylle hävitään selvin numeroin niin playoffeista lienee turha haaveilla. Puolustus on ihan karmeaa ja ei edes saada erästä 42-vuotiasta tsekkiä pidettyä kurissa...
  4. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Hyvä, että Flyersin kurssi on kääntymässä viimeinkin ja toivottavasti tästäkin kaudesta jotakin vielä saadaan. Näkisin, että hyvällä tuurilla voidaan kilpailla oman divisioonan viimeisestä playoff-paikasta. Pittsburgh ja NY Islanders ovat omissa papereissani varmoja playoff-joukkueita ja NY...
  5. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Liikaa kuollutta painoa tällä hetkellä joukkueessa. Eivät Giroux ja Voracek jaksa kannatella joukkuetta joka ilta, varsinkaan jos toinen ei ole täysin terve tällä hetkellä. Lecavalier ratsastaa tällä hetkellä vanhoilla näytöillään tai on jo ratsastanut niillä jo monta vuotta. Mies kyllä saa...
  6. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Jakub Voracek on kehittynyt huikeasti viime kaudesta. Mies on tällä hetkellä aivan pysäyttämättömässä vireessä. Jaksaa haastaa pakkeja, luistin liikkuu ja luo maalipaikkoja joukkuetovereille. Voracekille jo kolmas perättäinen peli, jossa on merkkauttanut kaksi syöttöä ja mies myös on...
  7. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Kyllä tuo vielä pelasi Tortorellan alaisuudessa hyvin kaudella 11-12 tehden yli 40 pistettä. Työsulkukausikin meni ihan ok, mutta AV:n alaisuuteen Del Zotto ei enää näyttänyt sopivan. Uskoisi Del Zottolla olevan motivaatiota taas saamaan uransa raiteilleen. Flyers on hyvä paikka löytää kadonneet...
  8. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Kyllä siellä on vielä Mike Fisher ykkössentterinä. Päällikkö on korkeintaan kakkos- tai kolmossentteri siellä. Ei sinne nyt ole välitöntä tarvetta Lecavalierille. Tietyt sopimukset ovat vain vaikeita kaupattavia ja Lecavalierin vaihtoarvosta ei oikein osaa sanoa onko se plussan vai miinuksen...
  9. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Kyllä tuossa pitäisi Lecavalierin sopimus ainakin saada siirrettyä jonnekin ennen kuin Ehrhoffia voisi saada mahtumaan. Ensinnäkin aivan puskista tuli tuo Ehrhoffin ulostaminen ja eipä sitä miestä varten captilaa voinut mitenkään säästää. Luulen silti, että Flyers yrittää jollain tavalla olla...
  10. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Aika järjettömältä kaupalta tuo edelleen vaikuttaa. Huonompi pelaaja saatiin takaisin ja vain yksi ylimääräinen varausvuoro. Myöskään caphitissä ei jäädä voitolle ja Hartnell oikeastaan oli niitä ainoita seuraikoneja, joita vielä Flyersissa on jäljellä (Timonen). Toivotaan, että tulevaisuutta...
  11. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Kyllä mä ymmärsin sun pointin tuon asian suhteen. Loppuun keskusteltu ainakin minun osaltani. Mukava oli silti vääntää :) Näitä on varmaan sanottu täällä useaan otteeseen, mutta Sami Vatanen tai Luca Sbisa Anaheimista. Michael Del Zotto todennäköisesti kävelee pois Nashvillestä, mutta olisi...
  12. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Gaborik nyt on todistanut olevansa Hemskya kovempi tekijä NHL:ssä ja ei ole kovin yllättävää, että oikeassa ympäristössä ja hyvien pelikavereiden ympäröimänä hän on syntynyt uudelleen. Silti pari vuotta sitten Gaborik vielä Rangersin paidassa teki 41 maalia ja oliko hän maalipörssin toinen vai...
  13. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Kyllä ne pienetkin vammat vaikuttavat yhtälailla pelaamiseen, vaikkei peleistä olisikaan niin pitkään poissa. Itse vain pelkään, että tässä käy samalla tavalla kuin Lecavalierin kanssa. Pelaaja kärsii vammoista eikä sovellu täysin joukkueen pelitapaan ja sitten taas ongelmissa ollaan, vaikka...
  14. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Mielestäni on ihan perusteltua väittää Hemskyä loukkaantumisherkäksi. Hän on vain urallaan pelannut yhden täyden kauden NHL:ssä. Sanottiin myös Havlatin loukkaantumiskierteen olevan joskus ohitse, mutta niin vain ongelmat palasivat. Lisäksi itse juuri epäilen tuota sopivuutta Flyersin...
  15. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Hemskyssä olisi mielestäni lähes samat riskit olemassa kuin Lecavalierin kanssa. Loukkaantumisherkkä ja epäilen myös Hemskyn sopivuutta Flyersin pelitapaan. Toki olisi taidoiltaan ja peliälyltään mahdollisesti Giroux'lle sopiva ketjukaveri, mutta silti en Hemskyyn laittaisi miljoonia kiinni...
  16. I

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Ei taida Flyersin nykyjohto tuntea käsitettä "välikausi", vaan joukkuetta yritetään kehittää keinolla millä hyvänsä. Samaa mieltä aiempien kirjoittajien kanssa, että Schennin veljekset voivat joutua tulilinjalle mikäli vahvistuksia joukkueeseen halutaan. Flyersilta puuttuu oikeastaan...
Ylös