Hakutulokset

  1. I

    Popeda

    Laiska ja sekava keikka. Torvet toimisivat joissain biiseissä mausteena muttei todellakaan läpi keikan. Mitä arvoa jonkun puhaltajan lasten beatboxaus toi? Niinpä. Paten tytär veti oikein hyvin jonka jälkeen meno jämäköityi loppua kohden. Draaman kaari oli moneen kertaan hakusessa mutta riman...
  2. I

    Popeda

    Ihme itkemistä livetulkinnoista ja vammaista vertailua karaokelaulajiin. Toki kunnon rokkipoliisin tehtäviin kuuluukin kytätä ettei ylimääräisiä sanoja livahda biiseihin. On se harmi ettei Paten laulut tullu nauhalta.
  3. I

    Popeda

    ...ja näin saatiin tämän ketjun pää lukukelvottomaksi henkilökohtaisilla duunijutuilla. Niin ja se Karkkilan ilotulitus liittyi varmasti festareiden päättymiseen eikä mihinkään Popedan järjestämään spesiaaliin.
  4. I

    Popeda

    Lauantaina jätettiin siis livejäähyväiset Karkkilan Sunset Beach Partyissa. Viime viikolla bändi veti neljä keikkaa putkeen joten hieman oli huoli herra solistin nesteytyksestä. Mitään katastrofia ei nähty mutta parempaankin olisi ollut rahkeita. Oli muuten ensimmäinen kerta kun näin yhtyeen...
  5. I

    Popeda

    Ensi lauantaina käydään heittämässä hyvästit Karkkilassa yhdelle lempibändeistäni. Yli 40 vuotiseen diggailuun riittää paljon muistoja, keikkoja ja ihmisiä. Omat suosikit löytyvät suureksi osaksi sieltä raskaammasta kasariosastosta ja ysärin alusta eli Harasoosta Hönöön. Toive Ratinalle voisi...
  6. I

    Popeda

    Ensi lauantaina tulee kaivattua vaihtelua Paten laulamiin biiseihin kun hommattiin mimmin kanssa liput sooloiluun joka kantaa nimeä "Tämä(kin) tarina on tosi". Tuli frendin tekemästä keikka-arvostelusta vakoiltua settilistaa joka näytti oikein lupaavalta. Konserttimestana toimii Aleksanterin...
Ylös