Hakutulokset

  1. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Totta, mutta jonkun pitää myös kaapia aloitukset ettei jouduta hakemaan kiekkoa aina omalta alueelta. En ole ihan varma miten Mustosella on hoitunut hyökkäyspään aloitukset, onhan siihen toki myös Zohoa ja Tyrskyä heittää keskelle.
  2. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Siikonen-Mustonen-Zohorna-Ylönen-Kaski veikkaisin, eli Tyrskyn tilalle? Jos toinen yv-viisikko on Björninen-Saarinen-Mankinen-Aaltonen-Kousa.
  3. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Semmoista ihannetilannetta tuskin tulee eteen, että kaikki olisi terveenä. Itse veikkaan Lahtisen olevan ensimmäisenä liipasimella ja Kivelän seuraavana.
  4. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Ipa, kun kairaa tänään voiton ollaan pisteen päässä 9. sijasta. Vielä hetki sitten oli tuntuva kaula 7. sijaan...
  5. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Teppo-Kinnunen Pynnönen-Kaski Ek-Nilsson Näillä sitten Kärppiä, Kerhoa ja Tapparaa kaatamaan. Saas nähä monta vaihtoa Teppo pysyy tällä kertaa kasassa.
  6. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Kivelä, Elimäki ja Lahtinen Peliittojen rosterissa tänään. Laine saa jatkaa koohottamistaan täällä?
  7. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Manki joutunut Nupen koirankoppiin, kun meni tekemään sopparin SaiPan kanssa?
  8. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Jürgens-Kousa Teppo-Schemerov Kaski-Nilsson Rotaatiossa Pynnöstä, Kinnusta, Karalahtea ja Ekiä. Ei todellakaan huono tuolla budjetilla.
  9. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Eiköhän tuo isoimmat minuutit hyökkääjistä jälleen kerää. Peliaika ottelua kohden 20:20, Liigan kolmanneksi isoimmat minuutit hyökkääjistä.
  10. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Kivelä on tosiaan ollut pirteä ilmestys. 5 matsia ja 3 maalia 4. ketjun peliajalla. Veto on tarkka ja napakka, saisi Siikoset ja kumppanit ottaa mallia.
  11. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Hyvä hankinta, hyvää reagointia. Jospa kolmannella yrittämällä tärppäisi ja saataisiin kaveri jäämään koko loppukauden ajaksi tänne.
  12. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Karalahti nousee odotetusti kokoonpanoon ja Santtu Kinnuselle liigadebyytti pakistossa.
  13. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Tuhkaselle voitais jotain pätkäsopparia sorvata, jos pakkipula yltyy entistä pahemmaksi. Viime kautinen ei saa toistua.
  14. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    On kyllä kummallista menoa taas. Halmo vastaavasti selvisi kuin koira veräjästä, kun taklasi Hanua suoraan päähän. Nyt sitten Keken puhdas taklaus viedään tutkittavaksi vain, koska vastustajan pelaaja sattui harmillisesti loukkaantumaan... Eiköhän ne arvo tuosta vielä jonkun pari peliä Kekelle.
  15. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Tarkoitus ilmeisesti peluuttaa Olkinuoraa vieraspeleissä ja Skarekia kotipeleissä. Tai nyt Olkinuora sai jonkun kiintiöpaikan maalinsuulta yhden hyvän pelin ansiosta.
  16. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Kyllä Salon pitäisi mennä Laineen edelle kokoonpanossa.
  17. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Alla olevasta linkistä Uuden Lahden pieni kausiennakko, joukkueen esittely, Nemo ja Raninen ennakoi alkavaa kautta. Uusi Lahti - 2018-09-05
  18. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Eiköhän Nemo pelaajalähtöisenä valmentajana anna poikien päättää kapteeniston. Hanu tosiaan semmoinen jätkä jota ei muuhun Liigaseuraan vaan saa päästää. Niin kuin täällä aiemmin oli puhettakkin, C rintaan ja pitkää jatkosopparia vaan kouraan.
  19. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Huippulupauksen Pelicans-debyytti on ovella Ylösestä juttua Pelsujen kotisivuilla. Kolmosketju ollut muodossa: Ganahl-Björninen-Ylönen. Milloinkohan kapteenisto julkaistaan? Melkeen kaikki muut seurat jo julkaisseet, Pelicans tuttuun tyyliin jälkijunassa muista. Kapteenisto koostuu varmaan...
  20. I

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Muse pelas viime kaudella keskellä paremmin kuin laidassa, joten Musea keskelle vaan. En vaan ymmärrä miksi Zohorna ei voisi pelata keskellä, jos Muse pelaa ja sama toistepäin?
Ylös