Hakutulokset

  1. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Ja edelleen ulkona kympin sakista vaikka vaihdosta on aikaa. Luulen että SaiPan kohdalla alkaa olla myöhäistä. Tuokin ero on yllättävän iso kun siinä on useita joukkueita.
  2. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Jos se olisi niin helppoa, miksei kaikki tee niin?
  3. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Vaihdoksen jälkeen muutos ei tapahdu välittömästi. Välissä on kuitenkin varsin paljon joukkueita. Ja kerro, kuka voisi tämän laivan pelastaa. En keksi ainakaa suomalaisista ketään.
  4. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Ei enää. Ohi on. Kesällä sitten.
  5. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Mutta tämä on SaiPan peleissä pätenyt jo parilla edelliskaydellakin. Siis otteluketjujen avaamattomuus tai myöhäinen avaaminen. Joskus laskeskelinkin viime kauden aikana että SaiPan peli oli usein viimeinen jossa otteluketju avattiin.
  6. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Monessako ottelussa pelasivat samaan aikaan? Sondell ja Salcido eivät edes pelanneet kovin montaa ottelua sillä kaudella kun eivät pysyneet kasassa. Lintner kyllä iski tilastot 28 10+10=20 ja se floppaaminen tapahtui vasta seuraavalla kaudella. Tätä täytyy ihmetellä. Mikä sopimuksenpurkuperuste...
  7. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Minä taas olen kuullut ettei Kivi ollut kiinnostunut tosissaan neuvottelemaan SaiPan kanssa. Lopulta hän pohti vain Ilvestä ja Kärppiä. Voin toki olla tässä väärässä, mutta tietojeni mukaan ei juurikaan ollut SaiPa kiinnostanut.
  8. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Vanhat meriitit ei paljoa paina kun tuplabudjetilla suoriutuvat tuolla tasolla. @TheRimpula täytyy sanoa että en helvetissä vaihtaisi. Tulos tuskin paranisi kentällä mutta maksettaisiin tuplaliksa. Jee!
  9. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Joku mättää ja todella pahasti. Valmennukselle on tehtävä jotain. Ei toimi. Kärpät?
  10. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Oliko kukaan vaatijoista nähnyt miehen pelaavan? Junnupelejä tai liigan harjoituspelejä. Täällä oli kyllä nimimerkkejä jotka olivat nähneet ja kertoivat ettei ole millään tasolla valmis. Heidät tosin sivuutettiin täysin. Harva tällainen jaksoi jatkaa vääntöä. Tosin todettakoon että tätä on...
  11. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Yleisötavoite oli 3900 per peli mutta tällä määrällä olisi tullut voittoa, olisikohan ollut 200k. Mikäli kaikki muukin olisi mennyt budjetoidusti. Kyllä tilanne on tästä huolimatta se, että sääleihin on pakko kavuta ja sieltä mennä jatkoon jotta kauden voi taloudellisesti pelastaa.
  12. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Tähän on pakko korjata McTavishin olleen joulutauon alkaessa liigan maalipörssissä viiden parhaan joukossa. Redenbachin tason pelintekijää ei kyllä ole SaiPassa nähty. Ja aikana ennen Barneyn potkuja oltiin myös ulkona poffeista. Sillä kaudella valmennus (ja fysiikkapuoli) epäonnistui pahasti.
  13. H

    Ari Santaselle kenkää!

    Kausi kyllä pelastuu taloudellisesti jos joukkue on puolivälierissä. Sinne pääsyyn on tosin matkaa mutta ei se mahdotonta ole. Nyt tosin näyttäisi että jos sinne kammetaan niin säälien kautta.
Ylös