Hakutulokset

  1. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Ei mitään, taas. Taidamme eksyä aiheesta. Ei siinä ole mitään väärää uskoa Jymyn mestaruuteen, sillä onhan Jymy yksi tämän kauden ennakkosuosikeista. Provokatiivinen tyyli esittää asiasi on lähinnä huvittavaa, mihin on jopa ilo tarttua. Kanalaan kohdistuneet henkilökohtaisuudet jätit toki vielä...
  2. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Ei mitään. Suurin osa Jymynkin kannattajista valitsee kuitenkin fiksusti sen kultaisen keskitien pullistelun, sekä nöyristelyn välimaastosta. Onneksi.
  3. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Tuon pystyi vielä ostamaan. Pullistelu ennen ensimmäistäkään peliä on sen sijaan lähinnä huvittavaa.
  4. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Nimenomaan! Kummallista on lähinnä se, että esimerkiksi Unibet luottaa enemmän Kleemolan Vetoon, kuin Haimin Jymyyn.
  5. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Vertailu taidettiin tehdä, minkä johdosta päädyttiin Pulliaisen potkuihin.
  6. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Kysehän on sinun mielestäsi selkeästä mestarista, eli Jymystä. Kuosmasen johdolla homma olisi minunkin mielestäni täysin selvää. Haimi sen sijaan on todistettavasti onnistunut sekoittamaan joukkueensa pelin, useampana kautena. Jymy on tietysti mukana kannutaistelussa, mutta että selkeä...
  7. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Hopea -osuudesta samaa mieltä. Sotkamon pisteitä laskee pelinjohdon raju heikennys.
  8. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Näin on. Vielä on hämärän peitossa, kumpi näistä joukkueista vie kultaa. Molemmat pelannevat finaaleissa.
  9. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Kuosmanen nostaa edellisen pelinjohtajan Komulaisen työn esiin. Voittajan puhetta.
  10. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Onnea Jymy!!! Mahtava sarja kaikkinensa. Niin tiukkaa, kuin olla ja voi.
  11. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Vihanto lyö homman jännäksi.
  12. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Ai että, kun menee jännäksi!
  13. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Kokemuksesta puheenollen: Janne Mäkelä!
  14. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Kuosmanen haistaa veren. Kokemus puhuu!
  15. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Nyt on Vedollakin paletti sekaisin. Jymyn pitäisi hyödyntää.
  16. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Ja Kinnunen lahjoittaa.
  17. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Voihan Kuosmasen Kalle.
  18. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Timanttinen lyönti Vainionpäältä.
  19. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    Kyllä minäkin uskon tuomion menneen oikein, sillä Jymyn rosteri ei purnannut tilanteesta juuri lainkaan. Mutta kai tässä on taas jostain Jymy -antipatioista vain kyse.
  20. H

    Pesäpallo – liveseuranta

    No, ei se Jymylläkään ihan lähtenyt.
Ylös