Hakutulokset

  1. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    On jännää miten voi samassa viestissä syyttää tietynlaisia kirjoittajia raskaslukuisen tekstin tuottamisesta (eli moralisoida mikä on vääränlaista kannattamista) mutta samalla sanoa, että tällainen vääränlaisen kannattamisen moralisointi vituttaa. Kiben peilit, missä ovat?
  2. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Ei kun siis nimenomaan se minun pointti oli ja on koko ajan ollut, että yksi kiekollinen puolustaja ei riitä. En ole juuri puhunut loukkaantumisista tässä yhteydessä, mutta tietenkin sekin on osa yhtälöä. Täytyy senkin puoleen olla enemmän kuin yksi kiekollinen puolustaja, koska jos Martin...
  3. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Lindbohm ei myöskään ole kiekollinen puolustaja, vaikka allroundiksi onkin tehnyt hyvin pisteitä etenkin alkukaudesta.
  4. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Martin oli varmaankin hankittu jo kun Lepistön sydänlöydös havaittiin, näiden julkituonneilla oli vain 2 päivää eroa. Ovat muutenkin eri puolen pelaajia. Vasemmalla puolella, josta koko kauden olen kirjoittanut (tuosta sydänlöydöksestä lähtien), oli vain Kiviharju kiekollisena. Olin valmis...
  5. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Uskoakseni ainakin @Apassi @Walkin @-Kantor- @Frankie @Bafforosso @Metukka @Mojo ja varmasti moni muukin saisi kasattua paremman joukkueen ihan millä tahansa osalla vartaloaan, mainitsemallasikin. Itse saattaisin tarvita tuohon myös (ylä)päätäni. Tiedätkö mitä tarkoittaa "pelaajatyyppi"...
  6. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Itse olen ainakin vaikeinakin aikoina (eli lähinnä koko talven) jatkuvasti sijoittanut häntä vähintään kolmospariin Melartin kanssa (alkukaudesta taisin vielä sijoittaa jopa kakkospariin). Moni muu kyllä asetteli häntä pelaavan kuusikon ulkopuolelle, mutta tuskin hekään olisivat halunneet luopua...
  7. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    En uskonut voivani pettyä tässä viimeisinä päivinä vielä lisää tuohon saamattomaan Salmelaiseen, mutta väärässä olin. Aivan käsittämätön suoritus jättää pakisto noin vajaaksi, ja vielä kaiken kukkuraksi hankkiutua kalkkiviivoilla eroon Salinista. Sokea Reettakin on nähnyt koko kauden missä ne...
  8. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Niin siis Lydman. Kirjoitin viestissä hänen nimensä sekä oikein että väärin. Muistini ei ole Bidenin tasolla, mutta joskus tulee kirjoitettua jokin toinen samanalkuinen sana kuin se mitä ajattelee, on kuin olisi eri osat aivoista jotka hoitavat itse ajattelun ja sitten sen kirjoituksen. Että...
  9. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    John Maddenin olisi tietysti voinut jättää hankkimatta, mutta hän ei tainnut olla lockout-vahvistus. En tiedä oliko Lasse Pirjetä varsinaisesti lockout-vahvistus myöskään, mutta tuskin olisi ollut saatavilla ilman lockoutia, ja oli mielestäni täysin perusteltu hankinta ja onnistunut sellainen...
  10. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Syväkyykkäyksellä tarkoitin sellaista, että pelaajakato Peltosen ja Salmelaisen IFK:sta jatkuu ensi kaudella/kausillakin, eikä IFK pääse sen enempää puolivälieriin kuin yli 6000 katsojan keskiarvoihinkaan.
  11. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    No en minäkään Keklua enää halua, ja molemmat taitavat muutenkin olla fantasiaa. Ne olivat esimerkkejä siitä minkälaisia ulkopuolelta tulleita on pystytty aiemmin rekrytoimaan, tuomaan oikeaa ammattitaitoa ja menestysnälkää ulkopuolelta. Ja tällaisiin rekryihin pitäisi jatkossakin pyrkiä, eikä...
  12. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    En usko enää että työharjoittelija ketään sisään tuo. Jos vahvistaa pakistoa, jää puolivälierätappion jälkeen ainoaksi lopputulemaksi, että hän on antanut jatkosopimuksen osaamattomalle päävalmentajalle, joka on hänen tärkein signauksensa, eli silloin hänenkin on mentävä. Jos jättää pakiston...
  13. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Ei kun kaksi kiekollista pakkia. Sehän se pointti on, ettei yksi kiekollinen pakki riitä. Se Kiviharjun korvaaja on ollut puutteena jo lähes koko kauden, mutta kyllä Salin pitää myös korvata. Ja pitää olla Sundia kiekollisemmat, sellaista tasoa että pystyy nostamaan itse kiekolla, pystyy...
  14. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Totanoin, puhuit tuossa ylempänä Hokipedian kanssa etkä minun.
  15. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Ei olisi ollut 250k ongelma eikä mikään. Eikä voi olla rahat loppu yhden AB-signauksen jälkeen, tottakai olisi pitänyt venyttää budjettia ja signata myös Turunen. Joka tapauksessa tässä ketjussa on kyse tästä Salmelaisen viimeisestä viikosta. Tobbarin ei pidä istua bunkkerissa sälekaihtimet...
  16. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Puhu itsestäsi jälkiviisaana, ainakin Tommy ja minä (ja moni muu) puhui etuviisaana Turusen jatkon puolesta, tukkoisesta paluukeväästä huolimatta.
  17. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Ei kelpaa. Tässä tapauksessa Salmelainen on savustettava ulos, keinolla millä hyvänsä.
  18. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Salmelaisella on 8 päivää aikaa hankkia kaksi kiekollista pakkia. Salmelaisella on ollut koko kausi aikaa hankkia se vasemman puolen kiekollinen. Lepistö siinä oli, B-vaihtoehtona sitten Kiviharju, mutta Kiviharjun loukkaannuttua siihen ei ole saatu ketään, vaikka n.4 kuukautta on ollut aikaa...
  19. H

    Siirtoikkuna sulkeutuu – Tobbarin viimeiset peliliikkeet?

    Tuskin tulee tapahtumaan, mutta kyllähän staffiin teoriassa voisi tulla muutoksia myös niin, että Peltonen ei poistu mutta sisään tulee silti esim. Rautakorpi, KJ tai Virta. Valmentajien hankkimiselle ei taida olla mitään "siirtotakarajaa", joten jos nyt ensin D'Astous ennen torstaita ja...
Ylös