Hakutulokset

  1. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Oletuskohtaisesti tarvittiin yksi oikealta ampuva kiekollinen pakki, sillä sillä puolella on vain Schmaltz (ei ole erityisen kiekollinen), Salin (vielä turhan kokematon isompaan rooliin, ja kärsinyt loukkaantumisista), Motin (kiekollisen pakin vastakohta) ja Karjalainen (kiekoton eikä oikein...
  2. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Minusta ei edelleenkään pitäisi sekoittaa vasemman ja oikean puolen tarpeita keskenään. Lepistö olisi ollut erinomainen paikkaus Lyytiselle, mutta Lyytinen itse saattaa olla helmi-maaliskuuhun mennessä jo oma itsensä, ja sinne asti voi hyvinkin saada lähes saman verran kiekollisuutta Luodon...
  3. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Riistopelaaminen toki erikseen. Se mitä tarkoitin puskemisella oli murtautumista sektorille kun vastassa on jo organisoitu viisikko. Nämä tilanteet jotka eivät ole syntyneet nopeista riistoista vaan jokseenkin hitaista lähdöistä tai ainakin hitaammista ylöstuonneista kuin vastustajan...
  4. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Laitetaan itsekin oma lainaus, eli mielestäni IFK:n ei kannattaisi iskeä koko ajan päätä seinään tiiviitä viisikkoja vastaan, vaan taktisesti vetäytyä ja venyttää vastustajien välimatkoja ja iskeä vasta sitten niihin väleihin. Keskelle parhaille paikoille pääsee huomattavasti helpommin, jos...
  5. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    On liioiteltua verrata molareitamme Ruusuun. Tuohimaahan voi verrata, tai Engreniin, tai Heljankoon, ja siinäkin vertailussa on mielestäni sekä Halonen että Garteig vahvoilla (vaikka olisinkin itse valinnut Heljangon Garteigin ohi). Lankinen, Husso, Riksman ja Thomas ovat toki ylemmässä...
  6. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Tommyn tavoin minäkin puhun maalivahdeista pitkälti mutu-tasolla, mutta minulla on silti hieman vahvempi luottamus molareihimme. Epäilin vahvasti Garteigia hankinnan jälkimainingeissa, sillä hänellä oli lähinnä yksi tilastollisesti hyvä kausi (Tapparassa) ja se oli timantinkovan pakiston takana...
  7. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Uskon että jos Halonen ryöstää ykköstorjujan paikan, se kertoo joko siitä että hän menee eteenpäin, hioutuu paremmaksi ja kasvaa ykköseksi, tai sitten siitä että Garteig jostain vielä tuntemattomasta syystä hyytyy. Tuskin se siitä kertoisi, että seura tyytyy. Mielestäni mv-osasto on melko...
  8. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Juu, vähän huono sanavalinta. En tarkoittanut kirittäjää, vaan sellaista kokeneempaa isovelihahmoa joka ottaa isommat paineet itselleen ja jonka siipien alla on hyvä kasvaa tulevaksi ykköseksi. Mutta kuitenkin niin, että ovat suunnilleen tasahyviä eikä ole lainkaan poissuljettua että Halonen vie...
  9. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Kyllä Taponen saattaa ensi kauden aikana omata mahdollisuudet ykköstorjujan pestin ryöväämiseen, mutta uskon oletuskohtaisesti lähdettävän ensi kauteen tasapuolisen tandemin Halonen-Taponen voimin, ehkä kuitenkin Halonen hienoisena ykköstorjujana ihan vain kokemuksen ja iän puolesta. Riippuu...
  10. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Ei tällaisia saa puhua. Tulee puolustusvoimat vielä kertomaan sinulle miten pihalla olet, miten sinulta puuttuu kaikki realismi, miten tarvitset lääkkeitä ja miten ei todellakaan Tallberg tai Jääskä voi pelata nelosessa, Åsten ja toinen edellä mainituista rotaatiossa, Dyk kolmosessa, Innala...
  11. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Menee luita poikki stigaillessa, kävelen kyllä mieluummin ihan hiljalleen mäkeä kohti päätyä, jossa näen kaksi hahmoa. Lainasin Stigan Tobiakselle, meinasi menevänsä joskus ensiviikosta pulkkamäkeen, silloin kuulemma stikkaa snögee.
  12. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Pakisto ei näyttänyt valmiilta kesäkuussa, kun Schmaltz hankittiin. Ei edelleenkään siksi, että Schmaltz olisi huono, vaan koska hän ei ole se puuttuva palanen pakistosta, eli kiekollinen johtaja ja laukaus-uhka ylivoimalla. Esimerkiksi Mikko Kousa täyttäisi tämän lokeron. Nyt on kuitenkin myös...
  13. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Ei haittaa että ihmiset ovat eri mieltä, sehän on hyvän keskustelun perusta. Haittaa kun ihmiset vääristelevät toisten kirjoituksia ja sanomisia.
  14. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Hieman nyt peräänkuuluttaisin luetunymmärtämistä. Edelleenkään en ole Schmaltzia dissannut, enkä ole sitä tehnyt näiden muutaman pelin perusteella. Se mitä olen sanonut, sanoin kesäkuussa, ja se on ettei Schmaltz mielestäni ole riittävän kiekollinen ykköstykkipakki (kuten Rantakari tai Eronen)...
  15. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Kerta kiellon päälle? Kerran jo sanoin, ettei perustu näihin kolmeen peliin vaan se on vääristelyä. Tein tämän arvioni kesäkuussa, eikä se perustu näihin kolmeen peliin vaan kolmen edellisen vuoden tilastoihin sekä Leafsin, Phoenixin ja St Louisin organisaatioiden ympärillä pyörivien...
  16. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Hieman kiireistä, joten nopea kommentti ilman lainauksia. Enkä muutenkaan jaksa tällaista lapsellista jankutusta ja toisen kirjoittajan morkkaamista, itse tahtoisin puhua 100% asiasta ilman henkilökohtaisuuksia tai epäolennaisuuksia. Minusta se ei tässä myöskään ole oleellista, että verrataan...
  17. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Aivan. Schmaltzin ketjusta voi käydä lukemassa, kuinka häntä nimitettiin joukkueen ykköspakiksi, kuinka verrattiin Kousaan ja pidettiin parempana (että jäätiin voitolle), ettei Kousalle ole muka tilaa, luvattiin Schmaltzilta yli 30 pistettä ja kirjoitettiin jopa Cory Murphyn piste-ennätyksen...
  18. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    En ole nähnyt kaikkia otteluita ja nuo pisteet hieman yllättävät. Niissä peleissä jotka näin, oli Tallbergin otteissa hieman toivomisen varaa. Mutta hyvä jos näin, kohti yhä parempia otteita! Muokkaus: Muistan myös lukeneeni useammalta kirjoittajalta, että pelaaminen näissä otteluissa, joita en...
  19. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Voisin uskoa, tai ainakin toivon, että Tallbergin sai allekirjoittamaan kahden lisävuoden sopimuksen huomattavasti halvemmalla tämän harjoituskauden, CHL-otteluiden ja kahden ensimmäisen liigapelin jälkeen, kuin heti pronssipelin jälkeen. Hänellä kun näyttäisi olevan jonkinnäköinen suvantovaihe...
  20. H

    HIFK kaudella 2021–2022

    Esimerkiksi siksi, että hän on erittäin laadukas, tunnollinen ja monipuolinen johtava pelaaja, joka on pystynyt laadukkaaseen peliin myös puolustajana. Ja koska meillä on melkoinen pakkivaje, vaikkei liigakausi ole vielä edes alkanut. Sieltä on poissa ainakin Auvitu, Schmaltz, Motin, Winberg ja...
Ylös