Hakutulokset

  1. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Ei ole kadonnut mihinkään. Jäälletulossa koneelle tuli pikkuinen tietotekniikkahäikka ja paikkasin sen nopeasti pelaajaesittelyn paukutuksella. Seuraavassa pelissä Manson soi taas.
  2. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Yhden vahvistinsarjan automaattisulake oli hypännyt pois päältä. AV-päädyn linjat toimi normaalisti, joten ei tiedetty asiasta ennen kuin tuli raportteja. Asia korjattiin
  3. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Maanpuolustuspelin esittelyyn piti saada teeman mukaan jotain sinivalkoista musaa. Alkuperäinen palaa seuraavassa kotipelissä.
  4. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Harppa-setä oli Lahdessa keikkamatkalla koko viikonlopun ja nautti Jukureiden kotivoitosta MTV Katsomon kautta. Välitän terveisesi soittajalle.
  5. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Kyllä joukkue tietää ja tulee jäälle -02.00 kohdalla kuten kuuluukin.
  6. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Korhonen kertoi haastattelussa olevansa salkkarifani, joten laitettiin kaverille oma biisi. Vähän niinkun pelaajien maalibiisi. AIna kun tulee gamesaver, niin soitetaan. Lisättiin myös kaksi maalibiisiä joista toinen soikin kivasti kaksi kertaa tänään.
  7. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Minäkään en ymmärrä tuollaista fanaattista asennetta läpyttimiä vastaan. En ole koskaan kysynyt mitä mieltä pelaajat on niistä, mutta voisin kuvitella että jos vaihtoehtoina on 2800 läpytintä luomassa tätä "keinotekoista" tunnelmaa tai 25 fanaatikkoa kädet puuskassa ja suu supussa niin valinta...
  8. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Lyhensin maalilaulua reippa 10 sekuntia edellisestä kaudesta, että jää aikaa zikizakeille ja lisäsin loppuun juuri sen Sinikeltaisen hurrikaanin lopun naurahduksen :D Tarkat korvat :D
  9. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Jatkamme yhdessä myös tulevalla kaudella. Taitaakin olla jo varttisata kasassa Hyvää kesää kaikille.
  10. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Juuri nuo mämä asiat on nostettu jo useamman kauden alussa pöydälle. Olen itsekin sitä mieltä, että päivitetty SInikeltainen Hurrikaani olisi aivan A+ hommeli. Ei ole väärin kunnioittaa omia perinteita ja ja sitä brandiä mitä on aikanaan luotu. Vaikka organisaatioon tulee jälleen "uudet"...
  11. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Meitä siellä AV-kopissa ohjaamassa ääni- ja kuvaliikennettä on jo kaksi :D Uusia efektileluja ja lisäkäsiä olisi kyllä kiva saada, mutta tämänkin kauden talous on ollut aika tiukka. Katsotaan mitä uusi kausi tuo mukanaan.
  12. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Tämä ei välttämättä tähän ketjuun kuulu, mutta kun edellinen mainitsi asiasta, niin ajattelin ihan kaverin puolesta kysellä. Modet voi siirtää tämän oikeaan ketjuun jos siltä tuntuu. Millaisia toivomuksia teillä on ottelutapahtuman suhteen? Nyt kun vanha kausi on loppusuoralla niin uuden...
  13. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Kiitos vaan kaikille katsojille mukana elämisestä ja läpyistä kaudella 2018-2019. Ehkä tavataan taas kaudella 2019-2020
  14. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Timanttisten mainos missä on taustalla R.L. Burnsiden - It's Bad You Know. Oon ihan samaa mieltä, että tuo on hyvä herätys siihen, että tauko loppuu. Kappalekin on aivan loistava. Ylivoiman alkaessa soi Scooterin New Years Day ja mitä tulee tuohon Peltoniemen Hintriikkiin, niin pienellä...
  15. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Whistle Bait oli esittäjä ja kappale oli Käy tanssimaan kuten Mijukin tiesi kertoa.
  16. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Korjataan volyymit pienemmäksi seuraavaan matsiin. Ikifanini Maurin miellyttämiseksi en valitettavasti keksi nyt mitään :)
  17. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Duck Saucen Big Bad Wolf
  18. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Jostain syystä puhelimeni ei antanut tähän mahdollisuutta, mutta läppärillä yv näköjään onnistuu. Ihan pikkuisen jännitti kun läksin tutkimaan tätä asiaa, mutta löytyihän se syntinen laulun osa vihdoin ja viimein. En löytänyt kuin yhden. Tutkin lyriikat ja huomasin, että tarkoitit Anssi Kelan...
  19. H

    Jukurien ottelutapahtuma

    Ok. Miä tsekkaan taukomusat. Kiitos vinkistä. PS. Olisin laittanu sulle yv:n mut oot poistanu sen mahdollisuuden
Ylös