Hakutulokset

  1. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Samalla hajoaa meidän vuosikausia C5:ssä käynyt tuttu porukkamme. Se on ollut yksi keskeinen syy, miksi olen kausikortin hankkinut ja ajellut peleihin vajaan tunnin suuntaansa. Tuttuun porukkaan on aina ollut kiva tulla. On juteltu paljosta muustakin kuin peleistä. Peleissä olen käynyt kohta...
  2. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Kick offissa pitäisi ehdottomasti olla myös mahdollisuus lunastaa ensi kauden kausikortti. Se voisi olla jopa syy, miksi tulisin paikalle vajaan tunnin ajomatkan päästä. Se voisi olla erikoistarjoushinta. Hiukan myöhemmin sitten - vaikkapa toukokuun aikana - hinta on hiukan korkeampi ja sen...
  3. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Me kaikki haluamme maailmanrauhaa, ihmisille terveyttä ja onnellisuutta ja uuden hallin - minäkin. Heitän nyt kuitenkin kerettiläisen ja vastavallankumouksellisen kyseenalaistuksen: Kuka maksaa? Toivon todella, että rahat löytyvät, mutta bisneksenä hallit eivät taida toimia. Jos kyse on...
  4. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Torilla alkoi juuri kauhea pulu... pulina. Pulut pelkäävät! Ne ehdottavat puluhotsin sijaan hotsia pienellä leijonamausteella. Eikö ole ihan kiva ajatus, Leon? Jotain tuosta kyllä kannattaisi repiä irti: Pari rakastavaista kuvaan. Toinen kysyy: Puluseni, lähdetäänkö peliin? Sitten toinen...
  5. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Ei ole makuasia. Verisuklaa ei ole koskaan hyvää. Linkki Hesarin uutiseen aiheesta: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009648546.html Ostatko toisenkin Kerholta, jos minäkin ostan kaksi?
  6. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Ehkä ei tarvitse. Hotsiin on kuitenkin vain yksi oikea malli. Se on se resepti, joka oli pikku grillikiskassa Viipurintien ja Papinniityntien risteyksen kohdilla joskus 40 - 45 vuotta sitten. Siellä oli usein mukava vanha täti myyjänä. En nyt muista kiskan ja tädin nimeä. Jos joku muistaa...
  7. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Samaa mieltä. Itse asiassa olen sitä mieltä, että saan seisomakausikorttini taas liian halvalla. Täytynee käydä fanikaupassa ostoksilla korvikkeeksi.
  8. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Ei voi. Tuo joka puolella näkyvä valkoisten heteromiesten ajojahti ja alentaminen on todella tympeää ja epä-älyllistä.
  9. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Mikä sisääntulovideo? Mikä jäälletulobiisi? Olin paikalla, mutta en noita oikein edes huomannut. Hiukan kaipaisin ytyä kumpaankin. Saa vaihtaa.
  10. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Kausikorttiakin piti jonottaa, vaikka neljä upeaa naista jakoi niitä koko ajan tehokkaasti ja nopeasti.
  11. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Jokos sen kausikortin voisi ostaa? Yritin Kerhon sivun linkin "Tästä kausikorttiostoksille!" kautta mennä ostamaan, mutta sieltä tuli vain "0 tilaisuutta".
  12. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Peli on parasta paikan päällä. Telkkarin töllöttäminen tuntuu tylsältä. Kaiva kuvetta! Käytä kausaria! Helppo homma. Hanki heti.
  13. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Miten lienee seisomakausikorttilaisen laita? Pääsenkö huomenna peliin?
  14. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Saatanan tunarit. Potkut koko helvetin aville!
  15. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Seisomakatsomoihinkin vain numerolappuja betoniin ja oma istuinalunen mukaan. Tulen kyllä varmasti paikalle. Välillä ehkä voi seistäkin omalla paikallaan, kun pelin näkeminen on niin innostavaa.
  16. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Sally ei salli minun nauraa. Ennemmin itkettää.
  17. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Noita paitoja voisi tietysti tarjota myös meille nimipaikan ostaneille faneille. Saattaisin ostaa, jos hinta olisi kohtuullinen. Peleissä pidetyt voi toki huutokaupata, mutta äkkiäkös noita teettäisi vähän lisääkin.
  18. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Päätin juuri hankkia Ladan, jolla ei voi ajaa. Noudan sen sitten, kun pääsen taas Ladaa katselemaan. Tämä kampanja on hyvä idea! Lada on ollut HPK:lle kullan arvoinen. Sen muistaa aina, kun ajattelee kevättä 2019 ja seitsemättä finaalia. Muki auttaa muistamaan, vaikka tulisi dynastia, dalmatia...
  19. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Hyviä, asiallisia kysymyksiä. HPK-fani Vantaalta saa toki tulla ihmisten joukkoon.
  20. H

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Muista sitten, että ostat lipun vierasfanikatsomoon ja menet kiltisti suoraan sinne turvavälejä noudattaen. Maski sinun tulee laittaa jo Linnatuulen kohdalla. Katsomossa et myöskään saa yhtään huutaa, etkä saa lainkaan lähestyä kotiyleisöä. Sinun pitää olla kiltti fani, koska tulet Helsingistä...
Ylös