Hakutulokset

  1. G

    Pesiskausi 2024

    No eihän siellä syksyllä mikään Mese Heikkinen pelaa, vaan seuraava sotkamolainen suurpelaaja, Samuel Huotari. Kasvaa kesän korkoa isossa roolissa Jusseissa ja syksyllä palaa kotiin. Tokkarilta hyvä arvio, että finaaleissa Jymy kaataa Mansen. Tampereella kuitenkin ennestään vahvistunut joukkue...
  2. G

    Pesiskausi 2024

    Niko Korhonen, hieno mies. "Sydän ikuisesti Hiukassa." Puheidensa perusteella uskoisin, että ura päättyy vielä violettioranssissa paidassa, kunhan on ensin otettu löysät pois Joensuusta.
  3. G

    Pesiskausi 2024

    Veikkaan, että elokuussa pelaavassa kokoonpanossa. Ei ole virallisesti lopettanut.
  4. G

    Pesiskausi 2024

    Heikkisen Mese on koostaan huolimatta varsin hyvä räpylämies. Purmosen optimaalinen rooli on tällä hetkellä olla etenijäjokeri, joten kokonaisuuden kannalta Haimi peluuttaa näin.
  5. G

    Pesiskausi 2024

    Kirjoitinko minä jossain, että kaikkien olisi pitänyt paheksua? Puuhastelu oli ihan täysin oma näkemykseni. Jos ei laikkoja saada kauden avaukseen, niin ei olla kovin vakavasti otettavan urheilutapahtuman äärellä. En tiedä mistä revit kolmostuomarin pukeutumisen mukaan, minä en ainakaan ole...
  6. G

    Pesiskausi 2024

    Joko promillet tasaantunut? Ei kai tuo Fugepesis keltään pois ole, mutta vähän väkinäistä. Onneksi tässä kesän mittaan ehditään kyllä pelata oikeillakin kentillä. Suurin kritiikki puuhastelulle frisbeelaikkoineen.
  7. G

    Pesiskausi 2024

    SuperJymy Oy teki syyskuussa päättyneellä tilikaudella 1,8 miljoonan euron liikevaihdon ja positiivisen (liikevoitto 38t €) tuloksen. Toni Kohonen lähtenyt hakemaan raastuparahoja Selviytyjät Suomesta, jonka uusimmalla kaudelle mies osallistuu.
  8. G

    Pesiskausi 2024

    Mestarisuosikkeja voi olla vaikka puolen tusinaa, mestaruutta juhlitaan 21. kerran Sapson rannoilla. Voittamisen kulttuuri on vain syyskuussa taas liikaa muille.
  9. G

    Pesiskausi 2024

    Emilia Itävalo Ruudun tiimiin. Onko peräti ensimmäinen naisasiantuntija ikinä Ruudun puolella?
  10. G

    Pesiskausi 2024

    Hauskaa, kun näkee jotain baseballhighlighteja, missä ulkopelaaja syöksyy pallon kiinni ja polttaa. Aivan käsittämätön hehkutustulva sosiaalisessa mediassa noista pesäpallon linjamiesten sinänsä normisuoritusten tasoisisista teoista. Kyllä nämä meidän jätkät ja daamit vain ovatkin...
  11. G

    Pesiskausi 2024

    Sai mestaruuden, nyt voi mennä pienempään joukkueeseen isompaan rooliin.
  12. G

    Pesiskausi 2024

    Tamperehan on selvästi Suomen halutuin kaupunki elää ja asua.
  13. G

    Pesiskausi 2024

    Sama tyttis, joka asuu nytkin talvet Sotkamossa? Kuten asunut koko Manse-uransa. Joo, onhan se todennäköistä, että Jymy menettää taas yhden oman poikansa, mutta Mansella vain on pari aika epäreilua kiinnostavuustekijää pelaajamarkkinoilla.
  14. G

    Pesiskausi 2024

    Vakaa usko omaan näkemykseen onkin hyvä syy jättää laadukas podcast kuuntelematta. Tuo keissihän on jo varma, harvoin yksilö on suurempi kuin seura, mutta Koden vierailu ja Komulaisen pelinjohtajapesti muovisuuden multihuipentumaan saivat miettimään tätä näkemystä uudelleen.
  15. G

    Pesiskausi 2024

    Toni Kohonen Hutunkeittäjien vieraana. Kertoo oman näkemyksensä Mansen toimintaan. Kannattaa kuunnella.
  16. G

    Pesiskausi 2024

    Kuvottavaa kyllä, mutta jos tuota pitää lieventävänä asiahaarana, niin tytöthän olivat väittäneet olevansa 16. Ainakin osa tytöistä. Kannattaa jokaisen lukea tuo SUEK:n eepos kokonaisuudessaan.
  17. G

    Pesiskausi 2024

    Jymyn ja Koplan ero on siinä, että Jymyssä yksilö ei saa edes tilaisuutta nousta joukkueen yläpuolelle. Jos vastaat Mikko Kuosmaselle, tiedostat olevasi osa koneistoa, et koneisto itse. Ja siitä huolimatta kaikki kunnia Koplalle, mutta onhan siellä vähän hallinnollinen suunta hukassa.
  18. G

    Pesiskausi 2024

    Iiro Haimi Hutunkeittäjien uusin vieras. Nosti taas odotuksia ja vahvisti käsitystä, että Jymy hankki parhaan mahdollisen pelinjohtajan.
  19. G

    Pesiskausi 2024

    En nyt ihan vielä kirjoittelisi Aapelia varmasti Manseen. Ei ole mitään takeita, että isäpappa johtaisi peliä siellä enää 2025 ja lisäksi rouvakokelas haluaa asua talvet Sotkamossa, joten sekään ei ole syy muuttaa Tampereelle.
  20. G

    Pesiskausi 2024

    Roope Korhonen ja jatkosopimus vielä kesälle 2025.
Ylös