Hakutulokset

  1. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Mika Norjalta tosiaan todella epävarmaa pelaamista. Oikeastaan koko kauden saanut vähän jännittää, että saako hän mitään kiinni. Toisaalta täytyy sanoa, että Henritiuksen ketju suoritti hyvin ja Kosken ihan ok, mutta Palvelta kaipaan enemmän. On pelannut välillä liikaa omaan pussiin, kun olisi...
  2. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Oli hyvä siirto laittaa Kalliola Palven vierelle. Joonas on kevään miehiä, eikä tuollainen kevyt neljän pisteen ilta ainakaan jarruta hyvään vireeseen "pääsemistä". Aholle voisi tosiaan antaa enemmänkin vastuuta, sillä Norja on alkanut vaikuttamaan epävarmalta. Hyvä joukkue meillä on kuitenkin...
  3. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Toivottavasti onnistuminen näkyy piristysruiskeena myös Mestiksessä. Mäkisissä on kuitenkin potentiaalia.
  4. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Vähän tuntuu siltä, että F. Gymerin lähdettyä Saku Kinnunen on nopea paikkaus muutamaksi viikoksi, jolla saadaan aikaa etsiä potentiaalista paikkaajaa. Kahtena viime kautena Kinnunen ei ole tehnyt miesten tasolla maaliakaan. Olisiko aika nyt rikkoa tuo tilasto?
  5. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Kauppinen alkaa todellakin löytää sitä virettä, jota häneltä kaivataankin. Ollut todellakin kapteeni, joka on näyttänyt omalla esimerkillään, että näitä pelejä halutaan voittaa. Täytyy nostaa esille myös Oula Palven parantuneet otteet. Pelissä alkaa näkymään sitä tuttua Palvetta, jota nähtiin...
  6. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Mietin myös samaa, että katsoinko samaa matsia Pennasen kanssa. Jukureiden puolustuksen virheet olivat karmaisevia ainakin omaan silmään, ja jotakin kertoo tuo viisi päästettyä maalia. Noh, kaikki vaikuttaa siis olevan hyvin..
  7. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Jukureilla on kova paikka edessä. Jotain olisi tehtävä, sillä tuossa joukkueessa selvästi mättää jokin. En tiedä mikä, mutta pelaajat eivät ainakaan nauti pelaamisesta, ja pelaa kentällä toisilleen. Vastustajat ovat vieneet pelillisesti jo liian montaa ottelua, eikä puolustus ole pystynyt...
  8. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Alkukausi ei ole oikein lähtenyt käyntiin Jukuri-joukkueelta. Tulee mieleen kausi 2013-14, jolloin marraskuussa joukkueella oli todella vaikeaa. Peli ei toiminut oikein millään osa-alueella. Pelejä katsoessa on tullut huomattua, että monella pelaajalla on tällä hetkellä todella iso henkinen...
  9. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Optio hänellä on ainakin pelaamisesta Liigassa, mutta nyt se vaikuttaa kaukaiselta ajatukselta. Onko Espoossa asuminen ja Mikkelissä pelaaminen sittenkin liian vaikea yhdistelmä Norjalle? Itse pelihän on Jukureilta tällä hetkellä täysin sekaisin. Mikään ei onnistu, asenne näyttää olevan huono...
  10. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Viimeviikolla lähti Jukureiden harjoituspelit käyntiin voitokkaasti. Molemmat pelit nähneenä täytyy todeta, että Jukureilla on hyvin mielenkiintoinen joukkue tulevalle Mestis-kaudelle. HPK:ta vastaan tuli erityisesti kiinnitettyä huomiota Eljas Suoknuutin otteisiin. Ainakaan tuon pelin...
  11. G

    Jukurit kaudella 2015–2016 – Liigan porteilla

    Toivottavasti uusi toimitusjohtaja antaa seuralle hyvät ja "tuoreet" kasvot. Asioita on vielä runsain määrin, joita pitää kehittää Liigaan nousemista varten. Mielenkiintoisia aikoja edetään, mutta eiköhän keskiviikkona olla viisaampia pelaajahankintojen suhteen.
Ylös