Hakutulokset

  1. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Utopiaa hyvinkin, mutta haluaisin silti kysyä, että miksi Palloseuran pitäisi edes vilkaistakkaan tämän kiukuttelevan venäläistyttösen suuntaan? Kopissa ilmapiiri on ollut tällä kaudella helvetin hyvä ja sitä pilaamaan ei kaivata ketään Zherdevin kaltaista primadonnaa, vaikka paukuttaisikin...
  2. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Lämsä vahvistamaan TUTOa - SM-LIIGA - 23.09.2015 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta Lämsä siis TUTOon U20 MM-kisoihin asti kestävällä lainasopimuksella.
  3. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    TUTO kohtaa tänään harjoitusottelussa Lempäälässä LeKin ja kokoonpanossa nähdään myös tukku TPS-väriä kun kokoonpanoketjussakin ruodittuja junnuja pääsee kokeilemaan vauhtia TUTOn riveissä. TUTO kertoo sivuillaan seuraavaa: "Illalla TUTOn mukana ovat viime kauden A-nuorten suomenmestareista...
  4. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Tomi Kallio toimii siis kaudella 2015-16 Palloseuran kapteenina. Muu kapteenisto ilmoitetaan myöhemmin. Näin HC TPS Facebookissa. e. Ja ennen kuin kukaan ehtii vinkumaan niin myös kotisivuilla asiasta ilmoitetaan: Tomi Kallio valittiin kapteeniksi - TPS
  5. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Iltasanomien juttu tammikuulta ennen Sporttia vastaan käytyä ottelua selvittää asiaa hieman: "Tepsillä on nuorukaisen kanssa tämän kauden kattava sopimus, jossa on kaksi optiovuotta. Toistaiseksi raha ei ole Georgievin tilille Yle Urheilun keskiviikkoisen jutun mukaan liikkunut. Venäläinen on...
  6. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Huhhuh, enpä jaksanut enää uskoa Tallenin tuloon kun täälläkin jo huudeltiin, että herra valitsi AIK:n, mutta niin vain TPS perkele yllätti ja Tallinder nähdään pitkästä aikaa TPS-nutussa ensi (ja toivottavasti sitä seuraavallakin) kaudella! Huikeutta ja vahvistaa todella merkittävästi tuota...
  7. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Ei nyt mitään uutta tai yllättävää, mutta TPS siis etsii Antero Niittymäen suusta kuultuna tosiaan vielä sitä yhtä puolustajaa. Tämä käy ilmi YLEn tekemästä jutusta, jossa arvioitiin TPS:n tulevan kauden joukkuetta ja sitä, että päättyykö konttaus "sarjan kovimmalla hyökkäyskalustolla"? Alla...
  8. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Tuli tuossa sellainenkin skenaario mieleen, että mitäpä jos TPS vuokraisi Lassilan muualle, sanotaanko vaikka nyt marraskuun maaottelutaukoon asti. Tuohon asti vedettäisiin kaksikolla Setänen - Georgiev ja katsottaisiin miten poikien koppa kestää ja jos ei kestä niin otetaan sitten Lassila...
  9. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Olisiko tässä niin, että TPS haluaa kerralla kiillottaa kilpeä sitten tulevaisuudessa oikein kunnolla ja julkistaisi näiden kahden ikonin (tai ikonin, miten kukin tulkitsee) paluun yhdellä ja samalla tiedotteella? Saisi melkeimpä parhaimman hypen lehdistössä ja kannattajien keskuudessa moisella...
  10. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Nyt kun oikeasti pysähtyi paikalle ja ajan kanssa (no ei siihen kauheasti tarvittu aikaa) tutustui tuohon pakistoon niin onhan tuo aivan saatanan keskeneräinen vieläkin, vaikka Mojzis tulisikin. Sinällään on hyvä, että eletään vasta toukokuuta, mutta kyllähän tuonne vielä tarvitaan vähintään se...
  11. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Mikäs tämä juttu Ahtolan ylitsepääsemättömästä loukkaantumisherkkyydestä nyt on? Tällä kaudella tuo vamma pilasi loppukauden kyllä, mutta ei kai tuo nyt automaattisesti tarkoita, että meillä on taas käsissämme klesa paska, joka viettää yli puolet vuodesta vempassa? Ainakaan Ahtolan viime kausien...
  12. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Manu Honkasen uusi seura on Tappara: Tappara - Markus Kankaanperä jatkaa Tapparassa
  13. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Karvoselle (2017) ja Bergerille (2018) jatkosopimukset. Lisäksi huippulupaava Aleksi Anttalainen sai pitkän junnusopimuksen (2018). TPS kiinnitti lupauksiaan - SM-LIIGA - 19.05.2015 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
  14. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    En viitannut viestilläni sen tarkemmin juuri sinun kuin kenenkään muun yksittäiseen viestiin vaan lähinnä yleiseen ilmapiiriin TPS-osiossa. Ja nimenomaan siihen, että täällä tuntuu olevan taas pahemman kerran valloillaan äärinmäinen epäluottamus ja skeptisuus ihan kaikkeen mitä TPS tekee...
  15. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Miksi tämä Unkarin liigasta tuleva Dudas pitää kivittää välittömästi? Miksei tällaisia hakuja voitaisi muka tehdä? Nämähän ovat parhaimmillaan helvetin hyviä low risk / high reward hankintoja, joista voi olla suunnattoman paljon hyötyjä pienillä kustannuksilla. Eiköhän sinne puolustukseenkin ole...
  16. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Pulli koko kauden lainalle Tovereihin: TUTOlle kymmenen uutta pelaajasopimusta - TUTO Hockey Täysin oikea päätös. Nyt hakemaan vastuuta ja kehitystä ja sitten reilun vuoden päästä Palloseuran pakistoon kiekolliseksi puolustajaksi.
  17. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Dudaksen haastattelu Tepsin nettisivuilla: Reservaatista Raisioon - TPS
  18. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Jaa'a, paha sanoa herrasta kyllä juuta taikka jaata. Täysin tuntematon nimi ainakin itselleni ja ei tuo aikuisiän liigahistoria kyllä hirveästi hurraa! -huutoja aiheuta, joskaan en toki tuomitse herraa heti kättelyssä. Onhan tämä kuitenkin johonkin Tallinderiin verrattuna aika huvittava kokeilu...
  19. F

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Miksi näin muka? Nimenomaan Detroithan on tunnettu mm. Nashvillen ohella juuri pitkäjänteisenä kasvattajaseurana, jolla ei ole kiire tuoda omia varauksiaan heti P-Amerikan merien ylitse. Muutamia poikkeuksia lukuunottamattahan Detroitin EU-varaukset pelaavat vielä vuoden-pari seuroissaan ennen...
Ylös