Hakutulokset

  1. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    No eihän vieläkään ole liian myöhäistä. Vuosimallia 95, joten hyvin on aikaa vielä vaikka mihin. Vaikuttaa lahjakkaalta pelaajalta ja murtautuminen Mestiksen vakiokalustoon pitäisi olla ihan realistista lähivuosina.
  2. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Toimintaa ja puitteita ollaan näköjään kovasti kehittämässä, kun kesällä on tulossa mittava halliremontti. Linkki ylen uutiseen. Lisäksi seura on hakemassa toiminnanjohtajaa. Linkki Hermeksen sivuilla olevaan tiedotukseen. Hieno juttu, että asiat menee eteenpäin.
  3. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Iiron ura jatkuu naapurikylän IK Kronanissa. Varmasti miehen kannalta hyvä ratkaisu.
  4. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Red Ducksista pelaajia Hermekseen Hyökkääjä Mika Halava, puolustaja Simon Nässlin ja maalivahti Sami Koskela tulee tuomaan leveyttä Hermeksen jokaiselle osastolle. Varmasti ihan hyviä vahvistuksia joukkueeseen. Linkki Kiekkopohjalaisen uutiseen.
  5. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    6 pisteen viikonloppu Hermes - RoKi 6-2 Hermes - S-Kiekko 7-4 Tärkeitä pisteitä sai taas Hermes kasaan. Lauantain ottelu RoKia vastaan ei ehkä ollut niin selvä pelillisesti mitä lukemat antaa ymmärtää, mutta maalipaikoissa Hermes oli tehokas ja taas Kuusela maalilla otti tärkeitä torjuntoja...
  6. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Kivilahden pelaamista on ollut kyllä todella mukava katsella. Liukas luistimilla ja taitava käsistään. Erittäin hienoa, että mies saatiin Hermekseen pelaamaan. Joonas Kuuselalle eilen debyytti Hermeksen maalilla ja hienosti sujui ensimmäiseksi otteluksi, ja heti arvokas päänahka...
  7. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Eli odotusarvoja Kuuselalle ei kannata liikaa laittaa, vaikka kokemusta löytyykin hyvin ylemmiltä sarjatasoilta. No ensi vuoden puolella se sitten nähdään, että miten limppu tarttuu miehelle suomisarjassa. Vapaana olevia kotimaisia maalivahteja kun miettii ja tutkailee, niin eipä niitä kovin...
  8. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Joonas Kuusela Hermekseen Uutinen -> http://www.kokkolanhermes.fi/index.php/uutiset/269-joonas-kuusela-hermekseen
  9. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Kyllä näin on. Hermeksen riveissä on flunssaa ja pieniä loukkaantumisia ollut viimeset pari viikkoa, että lainamiehet tulee kyllä tarpeeseen. Maalivahtipuolella on ollut suorastaan uskomatonta epäonnea kauden aikana ja esim. tällä hetkellä kokoonpanossa ei ole yhtään varsinaista...
  10. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Jääkiekkoliiton siirtolistan mukaan hyökkääjä Jaakko Heiskanen on tehnyt sopimuksen Hermekseen. Liekköhän kyseessä ottelukohtainen sopimus, kun Hermeksen sivuilla olevassa videohaastattelussa Karhula puhuu yhdestä lainamiehestä, joka on viikonlopun peleissä mukana. Paikkaajia kyllä tarvitaan...
  11. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Vielä ei ole seura asiaa vahvistanut, mutta tuskinpa liitto huvikseen tuollasta päivitystä tekee pelaajasiirtoihin. Mielenkiintoinen haku joka tapauksessa. Hermeksellä ollut kyllä aikamoisen huonoa tuuria maalivahtirintamalla. Ensin pari viikkoa sitten ykkösmaalivahti Pesonen joutui sivuun 3-5...
  12. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Eilisessä Helsingin Sanomissa oli juttua Liigaan nousseesta KooKoosta, Mestiksestä ja myös Suomi-sarjan puolelta Hermeksestä, jonka asioita käytiin läpi mahdollista Mestis-paikkaa silmälläpitäen. Ihan fiksuja kommentteja Hermeksen urheilutoimesta vastaavalta Pasi Tuukkaselta. Linkki hesarin...
  13. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Eipäs nyt tuomita taas liian hätäsesti. 5 kierrosta vasta pelattu, joista kuitenkin 3 voittoa.. vois se sarja huonomminki alkaa. Kuitenkin neljä peleistä vieraissa, joissa ainoastaa yks tappio. Tuskin kellään joukkueella vielä tässä vaiheessa peli täysin valmista on. Sitten kun kierroksia alkaa...
  14. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    RoKi - Hermes 3-4 PYRY - Hermes 2-8 Semmonen oli siis Hermeksen kauden avausviikonloppu. Ei pöllömpi suoritus, kun vielä ottaa huomioon tuon, että molemmat vieraspelit pelattiin vuorokauden sisään, bussissa kilometrejä noin 1500 ja siinä välissä muutaman tunnin yöunet Kokkolassa. Hienosti siis...
  15. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Hermes on tehnyt kauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ville Rajalan kanssa. Näin kertoo Hermeksen nettisivut ja siellä myös juttua Hermeksen tekemästä Mestis-hakemuksesta.
  16. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Hermekselle voitto rankkareiden jälkeen 4-3.
  17. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Hienoa, että Mildin Otto palasi Hermekseen. Kuitenkin oma kasvatti ja viime kaudella A:n SM-liigassa ihan hyvät tehot Sportin paidassa. Marek Hudec saapuu viikon try-outille. Pelasi viime kaudella Raahe-Kiekossa.
  18. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Viime kaudella Heinolan Peliitoissa kiekkoja torjunut Anssi Pesonen vahvistaa Hermeksen maalivahtiosastoa tulevalla kaudella. Lähde: www.kokkolanhermes.fi
  19. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Sieltäpä ne sopimukset sitten tupsahti.. Niko Kivinen Jukka Olli William Kangasniemi Mikko Tauriainen Niko Korhonen Lisäksi Kari Kärnän kanssa on tehty try-out sopimus. Lähteenä siis Hermeksen sivut.
  20. F

    Kokkolan Hermes 2014–2015

    Itsekkin odotan eniten T.Anttilan nimen julkistamista. Viimesen päälle joukkuepelaaja ja peliäly huippuluokkaa.. ei välttämättä aina mässäile pisteillä, mutta senkin edestä tekee arvokasta duunia puolustussuuntaan. Samaa mieltä, että on ehdottomasti yksi aliarvostetuimmista pelaajista koko...
Ylös