Hakutulokset

  1. F

    Oskari Manninen HIFK:ssa

    Itse en kyllä Mannista saa millään rotaatioon vaan kyllä siellä enemmin ovat N. Seppälä, Kotkansalo, Luhanka ja Salin. Kiviharjua en laske mukaan, koska kausi lienee ohi. Lehmus löytänee itsensä Mestiksestä.
  2. F

    Oskari Manninen HIFK:ssa

    Mannisesta ei muuten hevillä mennä ohi. Puolustaja isolla Peellä ja saattaa osoittautua ryöstöksi Tapparasta. Mannisella myös Motinmainen vahvuus saada vierellä oleva pakki näyttämään hyvältä. Valtteri 2:lla on nyt hyvä paikka pelata.
  3. F

    Oskari Manninen HIFK:ssa

    Itse ainakin yleensä uskon näitä aiempien seurojen kannattajien näkemyksiä. Siksi olin positiivisen odottavainen, kun luin mm. sinun aiemman analyysisi Mannisesta. Samaan tapaan SaiPa kannattajat aikanaan ”varoittivat” Tuohimaasta.
  4. F

    Oskari Manninen HIFK:ssa

    Tämäniltaisen perusteella en ihmettele yhtään kutsua EHTlle ja kouvolalaisten kehuja. Toi heti ryhtiä tuohon puolustukseen. Lisäksi tuntuu olevan melkoisen vahva jässikkä maalin edessä. Komeasti vetäisi katolleen sekä vaasalaisen että Valtteri Kakkosen, kun lähti suojelemaan Tapsan työrauhaa.
  5. F

    Oskari Manninen HIFK:ssa

    Liigan sivujen mukaan Manninen pelaa numerolla #14
  6. F

    Oskari Manninen HIFK:ssa

    Ilolla otan vastaan Mannisen, sillä hän on täysverinen VL ja päässyt tovi sitten EHTlle. Kouvolan kannattajien arviot myös antavat aihetta optimismiin.
Ylös