Hakutulokset

  1. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Sori, mutta nyt en ihan ymmärrä tuota ekaa lausetta. Siitä taitaa puuttua joku sana. En kyllä allekirjoita väitettä, että pienemmillä paikkakunnilla olisi aina mahdollista pelkkä harrastaminen ilman kilpailua. Kyllähän pienemmillä paikkakunnilla ollaan muutaman seuran varassa ja jos niissä...
  2. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Onko näiden näkemysten tueksi mitään tutkimusta tai selvitystä? Mun näkemysten mukaan asia ei ole näin. Tässä muutama lainaus eri raporteista: "Tuore harrasteliikunnan raportti kertoo, että nuorten harrasteurheilun ja -liikunnan kehittäminen perinteisissä urheiluseuroissa on ollut 2000-luvulla...
  3. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Niin kuin kulttuurin ja taiteenkin puolella on myös ns. harrastesarjoja eli mahdollisuuksia vaikka ihan tavallisen tallaajan harrastaa balettia tai käydä kuvataidekursseja, pitäisi olla liikunnassakin mahdollisuus harrastaa lajia kuin lajia ihan vain omaksi iloksi. En oikein ymmärrä, että mikä...
  4. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Eihän liikunnan ja urheilun yhdenvertaisuus- tai tasa-arvokysymyksissä ole kyse maalien tai pisteiden laskemisen lopettamisesta vaan yhdenvertaisista mahdollisuuksista liikkua ja urheilla. Kyllä harjoitusvuorojen jakopolitiikka voi olla osoitus syrjinnästä. Tällainen esimerkki voi olla esim...
  5. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Jos tytöiltä kysytään niin kenties melkein yhtä moni kuin pojista. Todellisuudessa asia on sitten vielä hyvin paljon lohduttomampi kuin pojilla, koska lähes kukaan heistä ei tule saamaan jääkiekon pelaamisesta ammattia. Mielestäni vuoroja ei kannata kuitenkaan jakaa sen perusteella, että ketkä...
  6. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Luulen ihan oikeasti. Suomessa on yli 220 jäähallia ja eri Liiga- ja mestispaikkakuntia on reilu 20. Valtaosa suomalaisista jäähalleista pyörii jo nyt ilman Liiga- ja Mestisjoukkueiden vuokria. Ja kaiken lisäksi osalle näistä seuroista tarjotaan subventoituja hintoja tai markkinointirahaa yms...
  7. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Jäähallit ovat pääasiassa kuntien ja kaupunkien omistuksessa, joten jäähallien olemassaolon mahdollistavat kylläkin ihan ne veronmaksajat. Suomessa on reilut 220 jäähallia. Aika vähään niistä on ollut todellisia ja suoria vaikutuksia Liigakiekkoilulla. Välillisesti vaikutusta voi olla jonkin...
  8. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Näetkö kestävänä perusteena sen, että vuorot pitää jakaa täysin sen mukaan, mikä on pelaamisen taso? Sun logiikalla lapset, saati sitten liikunnan erityisryhmät eivät saisi vuoroja ollenkaan. Vammainen kun ei välttämättä pärjää edes lapselle. Voisiko kenties olla jotain muitakin perusteita...
  9. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    MIesten puolella moni ei todellakaan ole jääkiekon ammattilainen. Heitä on kaikista lajia harrastavista vain murto-osa. Samoin läheskään kaikki eivät edes todella pyri ammattilaisiksi. Asiaa ei siis kannata mielestäni tarkastella kovinkaan paljoa tästä näkulmasta vaan täytyy hahmottaa...
  10. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    En suoranaisesti, mutta liikuttamalla yhä suurempaa osaa väestöstä, saadaan vaikutuksia myös kansanterveyteen. Täysin itsestään selvä asia. Kyllä, mutta tässähän haettiin vain tasa-arvon toteutumista liikuntavuorojen jakamisessa. Että kaikki parhaat vuorot eivät menisi aina miesvaltaisille...
  11. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Ei vaan motiivina on parantaa ihmisten mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa ja urheilua. Kumma, että keskustelussa sulla argumentointi menee avioliittolakiin, nimimerkkien aikaisempiin kirjoituksiin ja muihin asioihin, mutta ei itse aiheeseen. Voitko siis heittää ihan asiaan liittyviä...
  12. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Etkö ole lukenut sulle kirjoitettuja viestejä? Osa tyttö- ja naisjoukkueistahan nimenomaan ovat tyytymättömiä vallitsevaan tilanteeseen. Asiassa on taatusti menty viime vuosikymmeninä todella paljon eteenpäin, mutta epäkohtia löytyy edelleen.
  13. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Mulla liikunnassa ja urheilussa on tärkeintä, että jokainen voisi harrastaa liikuntaa omista lähtökohdistaan. Kaikille löytyisi mahdollisuus harrastaa tai urheilla sillä tasolla kuin itse haluaa. Valitettavasti näin ei kuitenkaan tapahdu vaan on erilaisia rajoittavia tekijöitä, jotka laittavat...
  14. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Niin kuin millä tavalla? Joo se kyllä näkyy, valitettavasti. Kannattaa muodostaa mielipide ihan jokaisen asian kohdalla erikseen.
  15. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Kyllä, koko tärkysjärjestysrimpsuhan menee seuraavasti: Maaottelu, liigaottelu, Mestis, Nuorten SM-liiga, Suomi-sarja, B-nuorten SM-sarja, Nuorten Mestis, Naisten SM-sarja, miesten II divisioona, C-nuorten SM-sarja, B2-nuorten SM-sarja, B-nuorten Mestis, Nuorten Suomi-Sarja, Naisten Mestis...
  16. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Kyllä, väite perustuu tietoon. Asia on tuotu esille mm. erilaisissa selvityksissä, kuten Liikunta ja tasa-arvo 2011 - Sukupuolten tasa-arvon nykytila ja muutokset Suomessa. Selvityiksen mukaan "joissakin kunnissa esimerkiksi vuorojen jakamisessa on tullut seuroilta palautetta siitä, että...
  17. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Varmasti keskimäärin jääkiekko kiinnostaa naisia vähemmän. Aivan samalla tavalla kuin miehiä kiinnostaa keskimäärin vähemmän taitoluistelu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kummankin lajin puolella olisi paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, kehitettävää ja jopa korjattavaa. Esimerkiksi...
  18. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Pointtini ei tainnut oikein aueta, joten avataas sitä. Tarkoitin tuolla 50 % potentiaalilla tyttöjä ja naisia, joista olisi mahdollista saada jääkiekolle vielä lisää harrastajia, yleisöä, vapaaehtoisia seuratoimintaan ja tapahtumiin jne. Toki he ovat jo nyt mukana, mutta ei läheskään täydellä...
  19. F

    ”Jääkiekko tuottaa eriarvoisuutta”, kertoo väitös

    Hieno ja tärkeä tutkimustyö, jonka tulos ei tietystikään yllätä millään tavalla. Jääkiekkoliiton tuntien niin tälle asialle ei kuitenkaan tulla tekemään mitään. Harmi, koska samalla jätetään hyödyntämättä kunnolla 50 % lajin potentiaalista. Itse olisin eniten huolissani tyttö- ja...
Ylös