Hakutulokset

  1. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Jes! Hieno hankinta. Ja aika puskista tuli, vaikka on tuokin nimi tällä palstalla vilahtanut. Saattoi kuitenkin olla toive huhun sijaan. Mutta hyvä haku.
  2. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Mennyt minultakin ohi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hyvä haastattelu, ja Fraser vaikuttaa aina vaan hienommalta hankinnalta. Toivottavasti on tullut jäädäkseen pidemmäksikin aikaa.
  3. F

    TPS kaudella 2017–2018

    En nyt haluaisi olla ilonpilaaja, mutta eikö kahden pelin jälkeen oli hieman aikaista tehdä päätelmiä joukkueesta. Illan peli oli hieno suoritus, mutta johonkin väliin kolmen pelin tappioputki vieläpä huonolla pelillä niin jo ollaan lynkkaamassa valmennus, toteamassa pappojen jalkojen olevan...
  4. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Dave Spinakaan ei ole vielä löytänyt itselleen uutta seuraa. Onkohan pahempikin loukkaantuminen? Luulisi terveenä johonkin kelpaavan.
  5. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Kerran olen Pohjois-Amerikassa käynyt kahden viikon reissulla. Meni varmaan se pari viikkoa päästä täysin normaaliin rytmiin matkan jälkeen. Yksilöllistähän tuo on, mutta minä en olisi ainakaan kovinkaan nopeasti täydessä iskussa kentällä ison aikaerohypyn jälkeen.
  6. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Onnittelin Allua Instagramissa yksityisviestillä sopimuksesta Rangersiin ja sain vastaukseksi "Thanks!", joten lienee varma homma.
  7. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Samoin. Massit mielummin hyökkäykseen.
  8. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Ihan hyvin. On heppua kaupungillakin näkynyt. En epäilisi polvivammaiseksi.
  9. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Juuri näin. Pelätäänköhän siellä koirankoppiin joutumista ja ilmaisen kaffepullan menettämistä, jos alkaa vaikeilla kysymyksillä sörkkimään mehiläispesää? Eskolan twitter-silmätikuksi päässee ainakin.
  10. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Maanantaiklubista tarkemmat tiedot. Tai tällä viikolla keskiviikkoklubi. Ei siis uutta tietoa. :)
  11. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Tallinder kävi hiljattain Auran Aalloilla haastattelussa, joka löytyy radion nettisivuilta. Kuuntelijakysymyksissä tiedusteltiin ensi kauden suunnitelmia, ja Tallinderin omien sanojen mukaan asia ei ole vielä ajankohtainen, mutta tuossa iässä ei voi itsekäskään olla. Perheen mielipide painaa...
  12. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Spinankin kohdalla mietityttää se vaimon mielipide. Himassa pari pientä muksua. Huvittaako KHL:n jopa tuhansien kilometrien pelimatkat? Suomesta/muualta Euroopastakin löytyy varmasti ottajia. Ja varmasti ihan hyvällä palkalla. Mielelläni näkisin jatkossakin Turussa. :)
  13. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Juu. Vois mun puolesta iskeä jo pidempää tarjousta pöytään. Jollain tavalla näkymätön, mutta kyllä se pisteitä nakuttaa. Nyt olisi hyvä sitouttaa ennen kuin muualla herätään. Paljon on papoilla varmaan kiinni tämän kauden menestyksestä. Mestaruuden jälkeen olisi hyvä lopettaa. Hyvää työtä on...
  14. F

    TPS kaudella 2017–2018

    Multa on mennyt tuo uutinen ohi, mutta alla olevalla Urheilulehden videolla keskustellaan Patrik Virran Tapparalta saadusta sopimustarjouksesta. Lähinnä kuitenkin keskustellaan, onko oikein, että jo näin aikaisessa vaiheessa yritetään tehdä sopimuksia ensi kaudesta. Antsakin on tuota...
Ylös