Hakutulokset

  1. F

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Ei ole mahtunut. Se ei kuitenkaan vielä meinaa, ettei voisi tänään siellä pelata. Mikään ei ole HIFK:n kanssa varmaa.
  2. F

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Täällä on aiemminkin mainittu, että tuosta kokoonpanosta vain kaksi pelaajaa pelasi yli 50 peliä runkosarjaa HIFK:ssa. Kokonaan ei voi sukellusta laittaa tuon syyksi, mutta ison osan voi. Ehjemmällä kokoonpanolla tuo olisi ollut varmasti viiden joukossa, mutta siihen emme kyllä saa varmuutta...
  3. F

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    No ei ole. Pelasi pari kautta Vantaalla hyökkääjää, mutta on ainakin nuoremmasta C:stä asti ollut puolustajana. Mielestäni myös jo tätä ennen.
  4. F

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Huutomerkki nimen perässä tarkoittaa, että on pelikiellossa. Johtuen juuri tuosta kymppitilin täyttymisestä.
  5. F

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    No ei tuo Partanen kyllä eilen mikään ihmeellinen ollut. Hyvä duuni omassa maalissaan, mutta esim. syöttöpistettä ei olisi tarvinnut edes Liigan sääntöjen mukaan antaa - sen verran Puustinen ja Kaski ehti kiekotella. Samanlaista moskaa se mun mielestä oli kuin aiemmatkin pelit. Tuomisto kyllä...
  6. F

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Viimeksi tuo taisi pelata aikasta hyvin Kärppiä vastaan. Toivotaan taas onnistumisia!
  7. F

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Hehe, kyllähän pitsin ja Yhden täysimittaisen pelin jälkeen voi ampua yhden parikymppisen alas. Eihän tuo mitään saa aikaan! Jos nyt annetaan reilu mahdollisuus ja dumataan sitten.
  8. F

    Ketjukoostumukset 2016–2017

    Riippuu varmaan mielipiteistä, mutta kyllä Lajunen liigassa menee tähtisentteristä vallan mainiosti. Jotkut saattavat väittää jopa liigan parhaaksi sentteriksi.
Ylös