Hakutulokset

  1. E

    Mestiksen televisiointi

    Kuulostaa hyvin loogiselta. Siinähän on seurat, joilla on isoimmat yleisömäärät katsomoissakin. Lisäksi Jokereilla isoin kannattajapohja, Kiekko-Espoolla varmasti toiseksi suurin. JoKP:n pelejä tv:n välityksellä seuraava määrä on varmasti tällä kaudella normaaliakin suurempi. Viime kaudella...
  2. E

    Mestiksen televisiointi

    Naurettavan pieni summa, mutta vakuutusmaksujen suhteen vaikuttaisi olevan ihan fiksu systeemi. Ei tosiaan vaikuta saatavan summan suuruuteen millään tavalla, mutta tällä varmistetaan se, että vakuutusmaksut on hoidettu asiallisesti ja ajallaan jopa niissä persaukisimmissa seuroissa. Samallahan...
  3. E

    Mestiksen televisiointi

    Tuo on pessimistin näkemys tilanteesta. Optimisti sen sijaan olisi jo valmiiksi intona siitä, että ei ainakaan näe suosikkijoukkueensa häviävän ottelua.
  4. E

    Mestiksen televisiointi

    Ainakin silloin nettistriimausten alkuaikoina oli se tilanne, että seurat suunnittelivat ja toteuttivat omat systeeminsä. Pienemmät seurat olisivat halunneet, että liitto neuvottelee koko Mestikselle sopimuksen, mutta esim. Sportille se ei sopinut. Ymmärrettävää sinänsä, koska Sport veti varmaan...
  5. E

    Mestiksen televisiointi

    Sen tiesin, että Suomi-sarjassa on noin, mutta onko myös Mestiksessä seurojen vastuulla hankkia kaikki henkilöt?
  6. E

    Mestiksen televisiointi

    No, jos tuosta nyt jotain positiivista pitää etsiä, niin ainakaan liiton tai seurojen ei ilmeisesti tarvitse maksaa televisioinnista mitään (paitsi kai hankkia selostajat). Jos muistellaan vaikkapa ajan kultaamaa Urheilukanavan aikaa, niin silloinhan liitto maksoi siitä, että pelejä näytettiin...
  7. E

    Mestiksen televisiointi

    Mie olen vähän pihalla näistä nykyajan maksukanavista ja palveluista, mutta noissa tv-mainoksissahan on puhuttu nimen omaan Ruudusta, eikä Ruutu-Plussasta. Eikä hintaakaan ole mainittu ollenkaan. Todennäköisesti joku teistä pudottaa jalkani hyvin nopeasti takaisin maan pinnalle, mutta siihen...
  8. E

    Mestiksen televisiointi

    Mestis - LeKin ja Kiekko-Vantaan välinen Mestis-ottelu ilmaiseksi Kepit.TV-palvelusta Mikäköhän tämä kepit.tv mahtaa olla? En muista kuulleenikaan tuollaisesta koskaan aiemmin.
  9. E

    Mestiksen televisiointi

    Eipä tainnut olla. Alun valmentajahaastattelussa kuva ja ääni meni epätahdissa. Pelistä selostus + kommentoija, myös riittävästi hidastuksia. Erien jälkeen pelaajahaastattelu ja sen jälkeen pelkkää kuvaa erätauolta. Muutaman kerran erässä meni pahasti pikseleille, mutta vika siihen saattoi...
  10. E

    Mestiksen televisiointi

    Kerrankin jotain mukavaa kuultavaa Mestiksen tiimoilta. Pitää testata Areenan lähetys heti tulevana perjantaina.
  11. E

    Mestiksen televisiointi

    Oli muuten se varsinainen hallitrialkin jotenkin hypnoottista seurattavaa. En ole pitkään aikaan jaksanut katsoa oikein mitään urheilua telkkarista, mutta tuota tihrustin kyllä tarkasti. Samaa mieltä muutenkin siitä, että Yleltä tämä setti oli ihan selkeä kulttuuriteko. Toki Mestiskin istuisi...
  12. E

    Mestiksen televisiointi

    "Viedään kuin pässiä narussa" sanonta ei ole alunperin tarkoittanutkaan helppoa asiaa, vaan sitä että joku vie väkisin, eikä se toinen pysty sitä estämään, vaikka kuinka pistääkin hanttiin. Pässin kävelyttäminenhän on ollut ainakin jossain päin Suomea hyvinkin yleinen voimainkoettelumuoto...
  13. E

    Mestiksen televisiointi

    No on varmasti tehnyt laskelmia. Ja tietävät sen, että livevedon vaihto jää hyvin pieneksi, jos ottelua katsoo vain ne jokunen Elisan tilaaja. Eli ennemminkin niin, että Elisa pyytää ihan liikaa tai ei halua lainkaan antaa näytettäväksi. Tai sitten on sovittu jo hyvviä ajoin, että Veikkaus-TV...
  14. E

    Mestiksen televisiointi

    Kun kerran erillistä Mestis-huumoria -ketjuakaan ei taida olla olemassa, niin laitetaan nyt yksi täysin totta oleva letkaus tähän ketjuun: Mikä on vielä pahempi kuin Tauru selostamassa jääkiekkoa? Sad but true.
  15. E

    Mestiksen televisiointi

    Mun mielestä esitysoikeudet voisi antaa vaikka ilmaiseksi sellaiselle kanavalle, joka näkyy vapaasti. Maksu-tv:t ja nettilähetykset sen sijaan tavoittavat helposti vaan sen ryhmän, joka on jo valmiiksi kiinnostunut Mestiksestä.
  16. E

    Mestiksen televisiointi

    Pitänee muuten paikkansa. Oma tilausvahvistus suurin piirten tuosta puolivälistä, eli lokakuun lopusta numerolla 37483. Voisi siis arvella, että pelejä on katsellut netin kautta keskimäärin about 50-100 ihmistä / peli. Tarkempi arvio vaatisi tiedon sitä, kuinka paljon pelejä on yhteensä näytetty.
  17. E

    Mestiksen televisiointi

    Ääni KKTigille. Olisikohan niin, että toivoivat isompaa yleisöä ja tuottoa striimeille kuin mitä on toteutunut? Ainakaan parannuslupaukset eivät ole oikein toteutuneet. Tai olisiko jopa katsottu, että liian hyvälaatuiset maali/matsikoosteet voivat syödä maksullisia katsojia lähetyksiltä?
  18. E

    Mestiksen televisiointi

    Savonlinnasta tulee ainakin kuvaa ihan kivasti, mutta ainoa ääni on kamala sirinä. Sama muilla? EDIT: no nyt tulikin heti ääni, auttaa näköjään kun manaa.
Ylös