Hakutulokset

  1. E

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Mukavaa, että on saanut taas jyvän kohdalleen. Sen huomaa myös, kuinka nuo ykkösen pelaajien onnistumiset ruokkivat muiden uskoa.
  2. E

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Yleensä oman pihan talentti huomataan paremmin naapurin näkövinkkelistä. Se taitaa olla meillä ihmisillä sellainen perusvika, ettei omien lasten kykyihin uskota.
  3. E

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Kuulin, että poikalapsia olisi alettu Porissa ristimään Eeroiksi. Ja kuulemma naisia myös... Osa Paseista haluaisi myös vaihtaa etunimeään.
  4. E

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Hyvä Eero, näitä samaan malliin lisää. Pitäi olla kevyttä nyt, kun ei enää tarvitse raahata sitä Niemisen vanhaa Flyygeliä... .
  5. E

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Allekirjoittanut teki joskus muinoin kauden ensimmäisen maalinsa kauden viimesen ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla pelin jo ratkettua. Kyllä silti tuntui hyvältä, kun se apina putosi kelkasta, vaikka syöttöjä olikin kertynyt kohtuullisesti. Eli terveisiä Eerolle. Ei pidä masentua...
  6. E

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Elolla on jonkinlainen maine kovana "rannelaukojana". Mistähän se ehti tulla? Kaveri ei edes uskalla ajaa kohti maalia ja tosiaan parkkeeraa itsensä aina johonkin kulmaan tai laidalle, josta ei takuulla yhtään rannetta uppuo ilman maskia tai uskomatonta tuuria, jota koko joukkueella ei ole...
Ylös