Hakutulokset

  1. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Eihän Putin kavereitaan lähetä tapettaviksi. Rotenberg on muutenkin siinä asemassa että jos Vladimir siihen kyllästyy niin se tippuu ikkunasta eikä sitä lähetetä rintamalle josta se voi vaikka vahingossa selvitä hengissä.
  2. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Tällä hetkellä eurolla saa 140 ruplaa. Ennen sotaa sai n 85 ruplaa. Eli ei se kurssi ole vielä edes puolittunut. (Vaikka onhan se kahdesosakin murto-osa) Toki ruplaomaisuuden realisointi voi olla hyvinkin vaikeaa.
  3. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Ota tästä nyt selvää. Jos on ruplissa niin seuraava liksa ei enää euromääräisesti olekaan ihan sama kuin edellinen. Ruplilla ne kuitenkin varmaan maksetaan ja venäläisiin pankkeihin mikä sekin saattaa aiheuttaa pieniä haasteita palkansaajille.
  4. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Onkos muuten länsimaisten pelaajien liksat KHL:ssä määritetty sopimuksiin missä valuutassa?
  5. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Ei ole lähtenyt Jokeritkaan vielä. Ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä kuluvan kauden pudotuspeleistä koska: "Vallitsevassa maailmantilanteessa kauden jatkaminen olisi ollut mahdotonta" Sitähän Jokereiden tiedotteessa ei kerrottu että johtuiko vetäytyminen siitä että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vai...
  6. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Minä tarkoitin sitä että pidän todennäköisempänä Venäjän sulkemista kuin KHL:n. Sarjanahan sitä on vaikea sulkea kun se on miltei kokonaan Venäjän sisäinen sarja. Siellä pelaavien pelaajien sulkeminen onkin sitten vaikeampi juttu. Ensimmäisenä voisi lakata tunnustamasta sarjaa tai sen...
  7. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Tuskin KHL-seurat maksaisivat länsimaisille pelaajille tuollaisia summia jos siellä pelaavat venäläispelaajatkaan eivät pääsisi kisoihin? Sehän olisi enää sirkushuveja venäläisille eikä edistäisi Venäjän kiekkomahtia mitenkään. Vaan eipä silti. Aika utopistinen ajatus että KHL suljettaisiin...
  8. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Mestiksessä pelaa useita nuoria venäläisiä. Näiden kohdalla siirtosakko olisi todennäköisesti estänyt Suomeen tulemisen. Vai koskeeko laki vain NHL:ään siirtymistä tai onko siirtosakon suuruus verrannollinen palkkaan ulkomailla?
  9. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    No huppista. Näkyy tosiaan olevan täysin identtinen kirjasin. Olisin kyllä ottanut Riian logosta sen ihan sinne mustan rajan ulkopuolellaolevaan valkoiseen asti, mutta joo. Ehkä toi on joku perinteinen Dynamon D sitten. En tunne Neuvostoliiton urheiluhistoriaa juurikaan. Olisko nyt niin että...
  10. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Jotenkin pidin tuosta vanhasta vaikka sei olekaan ihan modernein. ja siinä on jos jonkinlaista elementtiä. Usi on jotenkin mitäänsanomaton. Ehkä tuosta vanhasta olisi voinut ottaa vain D:n keskeltä. Jotenkin näyttää että toi uusi logo on samalta suunnittelijalta kuin Jokerien viimekauden peliasu.
  11. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Näin minäkin tuon tulkitsin. Vähän sama kuin Liigan ja Mestiksen mestarit pelaisivat suomenmestaruudesta. Aika outo idea. Ja Jokerit pelaisi Venäjän mestaruudesta? Nythän KHL:ssä Jokerit ei voi olla Venäjän mestari vaikka voittaisi Gagarin-cupin.
  12. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Venäjää en taida, mutta googlella englantiin käännettynä tuossa sanotaan, että voivat saada "may be disqualified for four years." Ilmeisesti se on jonkinlainen maksimirangaistus. En usko, että sellaista määrätään. Ovat siis estelleet dopingtestaajia finaaliottelussa, mistä RUSADA aikoo nostaa jutun.
  13. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Millainen on venäläinen kaukalo? Entä millainen on suomalainen? Suomessa kaukalot on pääpiirteittäin 58-60m pitkiä ja 28-30m leveitä. Eikös Venäjälläkin ole IIHF:n säännöt?
  14. E

    KHL – pelin ulkopuolisista asioista

    Kyllähän tossa selvästi on mikrofoni ja antenni. mitä se sitten todistaa on asia erikseen. Voi olla SKA:n laittaman tai sitten Magnitogorskin provo. Tai sitten jonkun median pyrkimys saada jymyuutinen.
Ylös