Toivottavasti tänään painetaan bulilla alusta asti ja painetaan maaleja. Vaikea nähdä että tämän kauden IFK menisi 0-1 voitolla jatkoon. Käytännössä hyökkäyksen pitäisi voittaa peli ja painaa se 3-5 maalia tänään ja hyväksyä että TPS tekee sen pari kolme meille.
Paajanen oli tietyllä tavalla mielestäni pelin hahmo. Sitkeä ja vakaa. Toki tehot 1+1 siihen päälle.
Lopussa kun 21 sekunttia jäljellä, niin mahdoton ymmärtää sitä "pitkää kiekkoa" joka vihellettiin. TPS:n pakki olisi ehtinyt siihen ihan helposti. Ihan kuin olisi sovittu tuomareiden toimesta...
Onko tieto että IFK omalla toiminnallaan estää pelaajia pelaamasta, jotka toisessa joukkueessa voisivat pelata? Mistä tämä tieto on? Ketä on turhaan estetty pelaamasta? Kuka sen päätöksen on tehnyt? Ja onko asiat oikeasti näin? Olenko ainut joka ei usko näihin salaliittoihin?
No kyllä TPS:n kiekollisesta pelistä näkee että he ovat treenanneet yhdessä laadukkaasti ja kehittäneet peliä. IFK ei sitä päässyt tekemään ja siksi ei syötöt ja ajoitukset onnistu yhtä hyvin. Eli kyllähän se väistämättä koronaan liittyy.
Mun mielestä pelitapa tai tapa pelata on todella paljon heikompi kuin joulukuussa ja se näkyy juuri tuossa tuottavuuden määrässä. Toki playoff peleissä puolustus on kovempaa ja tilaa vähemmän mutta silti tuottavuus on kovassa laskussa siihen verrattuna kun peli toimi. Toki se ei meinaa sitä...
Ehkä Halonen tarvitsi tämän kaltaisen illan, jotta voi lähteä puhtaalta pöydältä. Toivottavasti se onnistuu. Nyt myös siinä mielessä hyvä tilanne, että Taponen sai debyytin ja pelasi hyvin. Ehkä tämän maalivahti tilanteen voi vielä ok tasolle kääntää, vaikkei se hyvä olekaan. Taponen sai...
Oli alussa paskaa tuuria mutta myös käsittämättömiä nukahduksia puolustukselta. Vaikea uskoa todeksi.
Toivottavasti Halonen saa kasattua itsensä. Harmi jos kausi valuu hukkaan maalivahtien ja pakiston riittämättömyyden vuoksi..
Vituttaa JS:n jäähy. Toivottavasti ei ole jatkoa tehty vaan...
Huhhuh! Olipas matsi. Oli todella lannistavat TPS:n 3 maalia. Aina pomppi jostain TPS:n pelaajalta vaikka maalinedustalla taisteltiinkin hyvin.
Broadhurstia päähän taklannut TPS pelaaja ansaitsi pelikieltoa. Todella turha vahingoittamisyritys.
Halonen pelasi mielestäni todella hyvin, lopussa...
Hienoa että voitto tuli ja varmasti tuosta saadaan paljon itseluottamusta mukaan kun kolmesti tasoihin ja ratkaisu jatkoilla!
Pakkeja dumattu, mutta mielestäni ei aiheesta. Tänään omaan silmään IFK:n avauspeli toimi ja pakit antoivat toistuvasti hyviä syöttöjä joilla päästiin alueelle. Välillä...
Musta toi on ihan hyvä pointti. Mutta siis se että joukkueessa on Koivistoinen, Innala, AB, Turunen, Pakarinen yms. niin onhan siinä myös yllätyksellisyyttä ja taitoa tuoda kiekkoa ja jos se toimii niin vastustajan on vaikea pelata tuollaista muuttuvaa seikaa pois. Samalla kun liike on...
Mielestäni hyvä muistaa että eilen IFK:lla oli nihkeästä esityksestä huolimatta saumat painaa 2-3 byyriä.
Muuyama hyvä paikka ylivoimilla, 2 tolppaa, läpiajo ja pari avopaikkaa maalin edessä. Ei mennyt sisään mutta vaadittavat paikat luotiin huonollakin pelillä.
Nyt vaan vauhtia ja fyysisyyttä...
Edelleen turhauttaa tuo eilinen vaisu esitys.
Vaikea uskoa että koronasta olisi haittaa, mielestäni IFK ei saanut pelin virtausta ja sitä kautta monet pelaajat näyttivät hitailta kun olivat myöhässä.
Vaikea uskoa että träppiä olisi pelattu siksikään että kunto ei olisi riittänyt. Ehkä se oli...
Vituttaa mikä pannukakku tuli IFK:n pudotuspelien avauksesta.
TPS oli puolustuspelissä hyvä mutta ei esittänyt muutoin mitään kovin kummallista. IFK:n kannalta positiivista se, että oli niin paska peli meiltä, että ehkä tämän jälkeen herättelyt + uusi asenne = sarjan tasoitus.
Jos IFK olisi...
Hallilta katsottuna todella hyvä matsi ja tärkeitä onnistumisia koko jengille että pelitapa tuotti ja johdossa pelattiin fiksusti. Erityismaininnat;
- Innala todella liekeissä
- Kilpailua selvästi oli ja se teki hyvää. Salomäki, Palola, Hirvonen, Dyk, Tallberg ja muutkin tekivät todella kovasti...
Olipa hyvää rakennetta omista lähdöissä ja suorissa hyökkäyksissä. Saumat oli tehdä byyri pari enemmän ja Lukon avausmaali oli aika pulla.
Taklaus luokkaa vitun ruma ja helvetin typerä.
Olisiko odotettavissa että huonommin olisi mennyt ilman heitä?
En syytä heitä, purin turhautumista ja konkretisoin näitä heittoja, että "tällä kokoonpanolla ei jäädä alle 5 maaliin". Ka varmaan 1,2 byyriä per matsi.