Hakutulokset

  1. E

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    Vieraissa kiertäessä tämä haaste erityisesti ollut Mutta tietysti nyt jälkeenpäin miettien kotonakin. Mutta se ei muuta sitä, että porukka on ollut pieni - ja nyt reilun vuoden verran kasvanut kovaa vauhtia. Nyt kun vaikka vielä tuplautuisi, olisi jo todella hyvä sakki huutaa. Mestiksen...
  2. E

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    En ole itse asiassa ihan täysin varma meidän osalta asiasta, mutta vahva epäilys on... ja se on ihan vaan jäänyt siitä, kun oltiin Suomi-Sarjassa ja oikeasti aika pieni porukka. Noin kymmenen katsojan ääni ei katkoilla kuulu mainosten tai taukomusiikin yli, kun DJ vähän nostaa volaa sekä noin...
  3. E

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    Tuossa välikohtauksessa tosiaan jotkut huiveilla naamioituneet arjen sankarit yritti pölliä päädystä bandista, eivät onnistuneet. Kun häntä koipien välissä lähtivät juoksemaan karkuun, juoksivat suoraan siviilipoliisien syliin ja tatamiin. Lopulta aika surkea larppausyritys. Lutuuria joo...
  4. E

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    Tämä. Täytyy muistaa, että myös Kooveen osalta se kannustus pitää vain joidenkin rakentaa. Aika isossa varjossa Ilveksen ja Tapparan alla elävät... Mutta kun vuosia menee se 5-10, sarjasysteemi on auki... ja Liigaan on edes periaatteessa näillä pojilla mahdollista unelmoida - jos ja...
  5. E

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    Jos saa vieraisiin pöytiin huutaa, Espoosta oli 245 kannattajaa + 5 bussikuskia päälle se lopullinen luku Turussa - siis vain Espoon Kiekkokannattajien bussireissun kautta. Lisäksi oli joitain omatoimimatkaajia tms arviolta noin 50 lisäksi. Ja oli huikea keikka siellä. Ja Turussa nyt halli on...
  6. E

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    Turussa on ollut aina hienoa käydä, kun siellä hommat toimii. Kiitos siitä. Viikon päästä sitten happotestataan uudestaan sekin, mutta tuskin mitään moitittavaa tulee.
  7. E

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    Ottakaa ihmeessä haaste vastaan, kun teidän Turun lokakuu Espoon toimesta nokitetaan. Uskoisin TUTOllekin kelpaavan. Huikeita nuo oikeasti isot reissut aina on - ja mitä enemmän niitä on, sitä parempi kaikille.
  8. E

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    Onko tuo tällä kaudella kylmempi kuin aiemmin? Viime kaudella 5 kertaa käyneenä ei tuntunut mitenkään kylmältä, hyvin normaalilta mieluummin. Ja TUTO-turnauksessa nyt ennen kauden alkua meni hyvin shortsit jalassa. Tosin en kyllä muussakaan hallissa Mestiksessä ole ollut mamikset jalassa tai...
  9. E

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    Avausottelussa Espoossa on kotijoukkueen puolelta kyllä tifoa... miten sen nyt muotoilisi... sen fokus ei kuitenkaan ole Liigan avaamisessa tai Jokerien paluussa. Se fokus on meidän viime kaudessa. Ja siinä, että näytetään meilläkin olevan aika pirun hyvä porukka. Espoossa kyllä ollaan...
  10. E

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    En mä itsekään näe tuota viirinnoston vierasjoukkuetta välttämättä hopeajoukkueena. Ja muutenkin taitaa noita tämän kevään hopeamitalisteja olla kohta Jokereissa enemmän kuin Ketterässä.
Ylös