Hakutulokset

  1. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Minäkään en ole Länsi-Suomen juttua lukenut, olen siis Rokun lyhennelmän varassa. Mutta eihän tuossa sanota, että tulevaisuudessa ei mestaruus ole tavoite tai että sitä ei julkistettaisi, kuten sinä väitit. Eiköhän tuolla ajettu takaa juurikin sitä, että menneellä kaudella mestaruus ei ollut...
  2. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Samaa mieltä. Pelkästään loukkaantumisien taakse ei voi mennä. Pelikirjan harjoittelu ei onnistunut, ja tästä Vuori totesikin, että liian isoa muutosta haettiin myös siinä. Samoin maalivahtipeli ei ollut voittavalla tasolla alkukaudella. Tavoitteeksi pitää sanoa mestaruus, mutta koska, se on...
  3. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Kiitos @Roku Eihän tuossa noin sanottu! Puhuttiin mennen kauden tavoitteesta, ja kun kerran muutoksia oli paljon, niin mestaruus ei ollut realistinen tavoite ensimmäiselle kaudelle. Lukko teki virheen nostaessaan tavoitteeksi mestaruuden Vuoren ensimmäisellä kaudella, kun olisi pitänyt antaa...
  4. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Jälkikäteen on pakko olla samaa mieltä, naiiviutta Dufvan tekemisiin. Toisessa ketjussa puhuttiin Lukon pitkäjänteisyyden puuttuimisesta: Urama 3,5 kautta ja Dufva 4. Aika pitkäjäneistä, jos valmentajilla mitataan. Ehkä tällaisista mielikuvista eroon pääsy vaikutti myös, että Duvfalle ei...
  5. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Blues ja JYP ovat muistaakseni muutamaan otteeseen näyttäneet, että paikkaajia voidaan ottaa junnuista tai yhteistyöseurasta, kunhan peruspeli on kunnossa. Lukon ongelmana on juuri ollut se peruspelin puute ennen Heikkilää. Kun tulosyksikön miehistä Tukonen on saikulla, Lähteenmäki ei osu...
  6. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Aivan, ja alusta asti on sanottu että budjettiin jätettiin varaa myöhemmille hankinnoille. Stepanek on yhden pelin otannalla hyvä hankinta, toivottavasti myös Ellerby onnistuu. Nyt Vuorella alkaa olla palapelin palikat hallussa, peli pitäisi saada seuraavaksi kuntoon.
  7. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Liedeksen palkka ei taatusti ole suuri. Lähteenmäki taas hankittiin uransa parhaan kauden jälkeen, teki silloin pisteet 10 + 19 = 29. Ei nyt mitään mega pisteitä tehnyt, mutta kyllä hänelle jo ihan setelirahaa maksetaan. Lukossa 80 peliä ja 6 + 13, ei noita ottajia ihan jonoksi asti ole. Siinä...
  8. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Vaan miten edellä mainittujen hinta? Budjetissa oli noin 140 K€ ja Stepanek jo palkattiin. Sen jälkeen ei ollut varaa palkata enää Honkaheimoa, niin tuskin edes artistiveroilla saa edellä mainittuja seppiä. Eiköhän jonkun Ellerbyn +200 NHL peliä ja 1. kierroksen #10 varaus paina vielä hintalapussa.
  9. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Jos ei muistini pahasti petä, niin ensimmäisellä Dufvan kaudella mentiin aika pystysuunnan kiekkoa. Sitten alkoi hieman varioimaan. Kuulostaa hyvältä. Uraman korvatessaan Vuori suosi aika suoraviivaista pystysuunnan lätkää. Puolustus saa nyt poisoppia RD:n miespuolustuksen, ja siellä pitäisi...
  10. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Kun katsoo lähteneiden ja saapuneiden nimilistaa, niin pakko sitä liikkumavaraa on ollakin. Ja hyvä niin. Minusta voidaan mennä artistiverorajalle, ja sillävälin antaa pelaajille näyttöpaikkoja ja aikaa sisäistää uusi pelitapa. Toki jos sopiva kaveri markkinoille ilmaantuu, niin alakerran...
  11. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Puoli joukkuetta vaihtunut, uusi pääkoutsi ja toinen täyspitkä harjoituspeli. Ja hätäisimmät huutaa jo vahvistuksia?
  12. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Claireaux, Saarela, Niemelä ja Vidgren maalintekijöinä. KeuPa yhteistyöpelaajaksi hankittu pakki Sameli Ventelä kellotti myös kaksi syöttöpistettä. Harvinainen etunimi kaverilla. Joonas Niemelä paiskasi niin ikään kaapin, ja täytyy sanoa että en kaverin urotekoja sen tarkemmin tunne? 19 v...
  13. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Toivottavasti vähemmän, siis Lukon kannalta. Yhdeksän on jo aika paljon, toki siinä on sitten tonttia Tiivolalle, Koivistoiselle ja kumppaneille näyttää osaamistaan. Tämän päivän harjoitusottelussa Claireaux pelaa keskellä, eli näemmä sekin paikka luonnistuu. Voi asian niinkin nähdä. Onhan...
  14. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Juu, tuskin Claireaux aloittaa ylhäällä. Viimeksi Vuori käytti rotaatiota, ja nytkin haettu laajaa rosteria, eli uskon että nuoremmatkin saavat näyttöpaikkoja ylhäällä. Kuinka monta peliä muuten Saarelalta jää Liigassa väliin Carolinan leirin takia?
  15. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Lähtihän noita, Zapolski, Lahti, Vauhkonen, Mikkola, Nurmi, Brookbank, ja sitten vielä läjä muita Liigapelaajia. Minusta Lukolta uupuu paperilla syvyyttä. Jos katsotaan viimekauden tilastoja maalintekijöistä (rajat siis niin, että 10 tarkoittaa vähintään kymmentä maalia tai yli): Tappara: 20...
  16. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Tuolla kausiveikkaus 2016-2017 -ketjussa Lukko on sijoitettu kaikkien veikkaajien kesken runkosarjassa kuudenneksi. Minusta tuo on ihan hyvä tavoite. Paljon vaihtuvuutta, uusi valmennus ja nimimiehiltään kapeampi rosteri. Paljon uusia asioita, joilla menee hetki naksua yhteen. Kuudes sija on...
  17. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Canesin rosterissa on jo hukkapätkä Gerbe ja lyhyehkö Skinner (ja uusin hankinta Derek Ryan, joka tosin pelanee AHLssä ja paikkaa tarvittaessa ylhäällä). Teräväinen ottanee paikan kahdesta ensimmäisestä kentästä, Aholla voi olla myös saumat murtautua rosteriin. Saarela on Gerbeä lukuunottamatta...
  18. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Samaa mieltä. Toisaalta voidaan myös ajatella, että annetaan Lähteenmäelle uusi alku tulosyksikössä ja katsotaan pysyykö Tukonen kasassa. Myös yksi nuoremmista saa pelata, kun laituria ei hankita vielä nyt. Tarpeen mukaan sitten lähdeverolla saatava pelaaja mukaan rinkiin.
  19. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Tuo valmentajan sopimuksen pituus on hieman kaksiteräinen miekka. Kaudessa ei vielä yleensä mennä kuuhun, mutta kolmannen jälkeen voi alkaa jo tökkiä. Tämä tietysti riippuu myös valmentajasta, ja hänen kyvystä uusiutua ja löytää uusia keinoja motivoida joukkuetta. Jalonen oli kuusi kautta...
  20. D

    Lukko kaudella 2016–2017

    Minä taas ihmettelen tällaista todella mustavalkoista ajattelumallia, missä on joko palvontaa tai turhakkeita. Osaako joku kertoa tästä Teemu Tiitisestä, joka ei siis ole tulossa mutta jonka kanssa neuvoteltiin? NCAAssa ei ainakaan pisteitä ole napsinut. Raamit 180 cm ja 91 Kg. KeuPaanko...
Ylös