Hakutulokset

  1. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Satutko muistamaan Selinin ekan kauden loukkaantumistilannetta? Siellä pelasi pitkät pätkät salmisalmelat isolla vastuulla, kun ei ollut muita. Kojo saa täällä monesti hieman turhankin kovaa ylistystä ottaen huomioon miten perseelleen hänen kaksi ekaa kautta meni mestaruuskin tuli...
  2. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Veikkaan että Pikkarainen on Salmelaisen siunauksella saanut jengissä enemmän valtaa kuin apuvalmentajalle kuuluisi. Selin ymmärrettävästi vittuuntunut tästä ja fokus kadonnut. Seurauksena hämmennystä, ristiriitoja ja pahaa verta kopissa eikä muuta vaihtoehtoja kuin kenkää Selinille.
  3. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Tämän nyt olisi pitänyt olla alusta saakka ihan selvä asia, ettei Selin tai kukaan muukaan vastaavassa tilanteessa jotenkin tarkoituksella tai välinpitämättömyyttään lyö hommia läskiksi. Kyse on siitä millaiseksi valmennutiimin dynamiikka ja roolit muodostuu. Koska sitäkään on ihan turha...
  4. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Ei tästä tosissaan taida mitään tulla. Paskempi homma vaan, että Pikkaraisesta tuskin on hommaa kääntämään, koska on ollut sitä itse aiheuttamassa ja muutenkin rooli valmennuksessa lienee ollut iso. Selinille ja Pikkaraiselle kenkää? Hienoon umpisolmuun Salmelainen on homman saanut.
  5. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Nyt on ainakin kaikki syyt ja tekosyyt antaa Selinille kenkää. Ja jos on niin että Selin on ollut pelisysteemeistä vastuussa, niin näin pitäisi tapahtua. Jos taas Pikkarainen on se mastermind tässä kohtaa, niin se onkin sitten huonompi homma eikä taida Selinin kenkiminen auttaa.
  6. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    En ihan hirveästi antaisi painoarvoa tai tekisi johtopäätöksiä jonkun puolammattilaissarjan valmentamisista. Ylipäätänsä useampi kausi päävalmentaja-ajoista.
  7. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Eikös siinä oikeasti käynyt niin, että alamäki alkoi niihin aikoihin kun uudet valmentaja-kuviot julkaitiin. Taisin jo kirjoitellakin tästä, että uudelle koutsille tulee kiusaus ruveta ajamaan omia juttujaan sisään jo tällä kaudella, mutta ehkä se on ollut tarkoituskin. Siellä on Salmelaisen...
  8. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Sopasta tuli mieleen Soppa Sormunen. Onko Tobias uusi Soppa vai Pikkarainen? Pikkaraisesta on sanottu että hän on se todellinen valmentaja tässä valmennusporukassa. Onko se nyt hyvä vai huono asia?
  9. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Seliniä olen puolustellut ja puolustan edelleen, mutta voisi olla parasta selkeyttää homma ja antaa Pikkaraiselle samantien valmennusvastuu.
  10. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Epäilemättä. Opinnoissani joskus tutustuin tutkimuksiin, joiden tulos oli että Israelin armeijan jalkaväkijoukkueissa joukkueen johtajan ja varajohtajan yhteistyön toimivuus oli suurin yksittäinen tekijä joukkueen suorituskykyyn nähden. Kyseessä oli siis johtamiseen liittyvä tutkimus. Ei...
  11. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Ei kenenkään työmoraali laske (luultavasti käy päinvastoin) tai Selin tietenkään tahallaan rupea laittamaan kapuloita rattaisiin. Selinin etu on, että tällä kaudella pärjätään mahdollisimman hyvin se on ihan selvä asia. Mutta jos Selin tekee kohta sopparin jonnekin muualle, mikä varmaankin on...
  12. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    No jopas. Mutta tämä olikin hyvä kausi. Sakke pelasi parhaalla tasollaan ja finaalit meni hiuksen hienosti ohi.
  13. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Koskahan IFK on viimeksi voittanut viisi kauden ekaa matsiaan? Uskaltaisin väittää että sellaista ei ole tapahtunut ainakaan sinä aikana kuin meikäläinen on kiekkoa seurannut eli 30 vuoteen.
  14. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Katos vaan, Jypin Virtanen sai kenkää. Sekin osaltaan kertoo millaiset odotukset Jyväskylässä (perustellustikin) oli ja miten kova temppu jatkoon meno tästä sarjasta oli.
  15. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Täytyy tulla tunnustamaan olleeni oikeassa Selinin suhteen. Kauden alussa olin että kerrankin jengillä on perushyvä valmentaja, joka osannee luoda jonkun kunnollisen pelisysteemin ilman että lähdetään keksimään lätkää uudestaan ja/tai hakemaan jotain luomu- tai hybridipelitapoja. Oikeastaan...
  16. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Niin, pelitavan pitää pystyä tukemaan sitä että voidaan tuottaa tarpeeksi laadukkaita maalipaikkoja ja niitä on ollut. Se on sitten pelaajien vastuulla tehdä ne maalit. Tänään Erosella oli jatkoajalla avopaikka, mutta päin veskaa vai pitikö siinä vähän torjuakin.
  17. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Ennemmin laittaisin valmentajan piikkiin ylivoiman, mikä ei taaskaan toimi kevään ratkaisuhetkillä. Se onkin nähdäkseni ainoa miinus Selinille.
  18. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Viime vuonna materiaalietu oli IFK:lla, nyt se on ollut Jypillä.
  19. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Kovaan lentoon Selin on jengin saanut. Kuka olisi uskonut? Kohta nähdän miten menee taas ilman Heiskasta.
  20. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Toivotaan ettei tämä ketju täyty viesteistä tämän iltaisen matsin jälkeen!
Ylös