Hakutulokset

  1. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Kyllä IFK:n resursseilla se voi nimenomaan tapahtua vaatimattomammallakin osaamisella. Mutta on siellä silti jotain tehty oikein emmä sitä.
  2. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Näin se toki on. Eikä se johtaja voi lukkiutua johonkin toimistoon ja olla sataprosenttisesti sen tiedon varassa mitä hänelle kerrotaan, vaan "kentällä" pitää olla ja näkyä, käydä keskusteluja ja "tuntosarvet" pitää olla herkillä sen suhteen, että homma menee oikeaan suuntaan. Jos joku ei...
  3. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Johtamiseen myös kuuluu se että johtajan ei tarvitse olla organisaation parhaita asiantuntijoita missään, paitsi johtamisessa. Eli Salmelaisen ei esimerkiksi tarvitse olla se joka näkee jossain junnussa potentiaalin, vaan siellä pitää olla oikeat ukot hommissa, jotka sen potentiaalin näkevät ja...
  4. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Kyllä kai Salmelainen nyt vielä toimii dösäkuskina junnujen vierasreissuilla?
  5. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Joo tästä nyt mestaruus ilman lisähankintoja ja ensi kaudelle huono startti, niin saadaan sitten avata Salmelaiselle kenkää & Nybondas takaisin ketju!
  6. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Se on totta kyllä, mutta kun pohja on mätä, niin jengin kokoaminen on itse asiassa helvetin vaikeaa vaikka olisi liigan isoin budjetti, koska turbulenssissa ja country-club hengessä moni pelaaja tulee alisuorittamaan ja hyvinkin koottu jengi näyttää jäällä paskalta. Tämä puolestaan vähentää...
  7. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Joukkuueesta voidaan kasata vaikka miten hyvä niin että fanit ja kaikki ovat innoissaan, mutta se ei auta paskan vertaa, jos country-club meininki on valloillaan. Ensin perusasiat kuntoon ja sitten vasta kannattaa ruveta hifistelemään puuttuuko puolustuksesta tai jostain joku palanen. Alla...
  8. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Kun Nybondas ei siihen varmaankaan pysty, niin olisiko hallituksen syytä kokoontua ja funtsia vakavasti, että mikä on mennyt vikaan, kun vertaa seuramme urheilupuolen tilaa Tapparaan, tai moneen muuhunkin jengiin. Ollaan taas tilanteessa, että se on ihan sama millaisia pelaajia tohon jengiin...
  9. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Fysiikkavalmentaja suunnittelee esim. voima- ja peruskuntoharjoittelun ja treenien jaksotuksen jne. Oikeanlaisella voimaharjoittelulla saadaan luisteluun ja kamppailupelaamiseen lisää potkua ja levon ja rasituksen oikeanlainen suhde on todella tärkeää jengin suorituskyvyn kannalta ja luo pohjan...
  10. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Niinhän se ei voi olla että fysiikkavalmennus on jollain lailla päävalmentajasta ja riippuvainen juttu. Se on UTJ:n homma hommata sillekin alueelle maan parasta osaamista. Summanen ei tuonut mukanaan mitään oikeaa fysiikkavalmentajaa, vaan pikaluisteluvalmentajan ja vituiksihan se meni. Sen...
  11. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Ja sekin on perseestä että joka paikassa uutisoidaan että Törmänen ei jatka, mutta seura ei tiedota mitään.
  12. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Minkä takia meillä on skoutit, jos UTJ:n tärkein tehtävä on istua katsomossa väijymässä pelaajia jengiin? OK, tottakai on hyvä jos UTJ:lla myös on paloa seurata kiekkoa monipuolisesti ja tuoda oma panoksensa ja näkemyksensä skouttaamiseen, mutta joukkueen rakentaminen on yksi asia ja...
  13. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Näin se on. Tai ainakin näin se normaalisti menee, Nybondas tosin ei ehkä tätäkään ymmärrä. Kaikki muut vastaukset kuin että Törmänen jatkaa valmennuskautensa loppuun tarkoittavat että kenkää tulee, mutta vielä ei ole aika tiedottaa. En kommentoi -> Kenkää. Asiasta ei ole keskusteltu -> Kenkää...
  14. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Jos Nybondas tajuaisi mistään mitään, niin hän ymmärtäisi että hän itse on se joka isossa kuvassa on vastuussa HIFK:n urheilullisesta alisuorittamisesta. Tästä pitäisi olla seurauksena epävarmuus omasta asemasta, joka parhaassa tapauksessa johtaisi oman kyvyttömyyden ymmärtämiseen ja muihin...
  15. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    En mistään tiedä. Mikä oli pointtisi? Mun pointti oli että meidän urheilutoimenjohtajalta ei ilmiselvästi vaadita paljoakaan. Nybondas on se jonka jo aikaa sitten olisi pitänyt olla epävarma asemastaan.
  16. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Se on täysin OK että joku muu kuin päävalmentaja vetää treenit, mutta siitä pitää sopia valmennusryhmässä ja viimeinen sana siitä miten toimitaan tulee olla paavalmentajalla. Artikkelin mukaan joku muu (UTJ?) käski muutokset. Päävalmentajan auktoriteetti ja uskottavuus tollaisessa vedetään...
  17. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Vittu kun joku sanoisi Nybondakselle saman.
  18. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    K. Jalonen & V. Peltonen kaksikossa mä haistelen jotain samaa mitä aikoinaan oli Westerlund Summasessa. Eli he voisivat olla tulevaisuuden nimiä ja edustaa sellaista muutosta, että kannattaisi kokeilla vaikka heillä ei periaatteessa olisikaan tehtävään vaadittavaa kokemusta. Eli Jalonen UTJ:ksi...
  19. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    Se olisi tietenkin optimaalinen tilanne, että UTJ olisi kokenut jääkiekon ammattilainen (valmentaja ja/tai skouttitausta) ja hänellä olisi yllä kuvatun kaltaiset ominaisuudet JA samalla olisi kokenut muutosjohtaja. Mites paljon tällaisia suomalaisia on olemassa? Pitäisi verkot heittää ulkomaille...
  20. D

    Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

    HIFK tarvitsisi nyt urheilutoimenjohtajaksi sellaisen henkilön, joka ei välttämättä tajua jääkiekosta yhtään mitään, mutta joka on viimeisen päälle hyvä muutosjohtaja. Tällaisessa tapauksessa valmentajan tulisi toki olla K. Jalosen kaltainen luu, joka ensinnäkin ottaa joukkueen rakennuksessa...
Ylös