Hakutulokset

  1. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Nikita Zadorov Zadorovin ensimmäistä ottelua saatiin odotella tovi, koska kauden alussa oli epäselvyyttä, missä mies ylipäänsä pelaa. Kuitenkin marraskuun alussa teki debyyttinsä ja oli yksi suurimpia syitä sille, miksi joukkue sen voittoputken nappasi. Taso sitten putosi Ristolaisen tavoin...
  2. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Vaikka adetti kirjoittikin hyvät arviot, niin raapustelen vastaavat myös itse, kun en mitään puoliväliarviointeja tällä kaudella tehnyt. Tuttuun tapaan arviot ja arvosanat perustuu omiin odotuksiini, rooliin/kuormaan joukkueessa sekä luonnollisesti sitten onnistumisiin. Tämän takia taas...
  3. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Voisi tässä nyt kirjoitella hieman pidemmän tekstin ennen kuin nämä vappupyhät nyt itsellä starttaa kunnolla. Eli pelillisesti ja tuloksellisestihan kausi ei luonnollisesti paljoa tarjonnut. Viimeinen sija kyllä kertoo kaiken. Ihan kauden alku alkoi todella heikoissa merkeissä, Lokakuulta ei...
  4. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Nyt kun Islanders putosi, niin tuo heidän pickinsa on vähintään sijalta 21. Jos konffifinaaleihin pääsee Detroit sekä Minnesota tai/ja Calgary voi tuo pick olla väliltä 20-18. Eli siis Buffalon kannalta nyt kannattaa tuuletella noiden joukkueiden puolesta. Kuitenkin vähintään konffifinaaleihin...
  5. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: http://gifrific.com/wp-content/uploads/2012/06/Tiger-Woods-fistpump-slow-motion.gif Tuon enempää ei oikeastaan kuluneesta kaudesta tarvitsisi kertoa tai tarinoida. Mutta kun ollaan keskustelupalstalla, niin lienee syytä jotain raapustaakkin. Kauden alussa...
  6. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Makoisat tappiot Devilsia ja Nashvillea vastaan, eritoten siksi, että voitotkin olisi aivan hyvin voinut tulla ottelutapahtumien perusteella. Tosin tuo häviäminen onkin välttämätöntä, koska Coyotes ei näytä niitä voittoja myöskään ottavan. Edmonton sen sijaan otti mukavasti pari pistettä ja ero...
  7. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Tottakai asiasta tietoiset tietävät, kenestä kirjoitin. Se oli se koko pointti. Viestini oli yksinkertaisesti se, että jostain syystä, kun ko. tyypin kanssa keskustelee, ja tämä provosoituu, tulee allekirjottaneelle kakkua. Syitä tähän voi olla monia, mutta tämä yhteys on selvä. Vilpertin kanssa...
  8. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Aattelitko nyt vielä kuinkakin paljon (itse)moderoida tässä? Nämä viestit voit hoitaa myös yksityisviestein. edit. Tarkennetaan vielä sitten koko hommaa. Vaikka nimimerkki Henkka kaikkensa tekeekin ajaakseen käärmettä pyssyyn, niin itse en arvuutellut sen enempää moderaattorien nimimerkeistä...
  9. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Tähän en sano muuta kuin että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Toin esille lähinnä tosiasiat, mutta nimimerkkejä en maininnut tai muitakaan tarkkoja väitteitä esittänyt. Teit itse loput. Tämä on muutes täsmälleen samaa toimintaa, josta sain tuossa kertomuksessani tuon kaksi viikkoa...
  10. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Eli kirjotellaanpas tännekkin nyt sitten pitkästä aikaa. Aloitetaan nyt ensiksi muodollisella itkuvirrellä liittyen tuohon pelikieltoon, jotta nyt saa senkin pois alta. Tätä viestiä nyt on tullut kirjoiteltua pienissä paloissa, joten se voi näkyä. Eli pelikieltohan oli siltä osin ihan...
  11. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Oikeastaan, kun Murrayn kommentteja lukee uudestaan, niin mieshän ei toiminut millään tavalla, joka ei ilmenisi niistä kommenteista. Hänhän sanoi, että sukat täytyy pyöriä jaloissa ja kyseessä täytyy olla "major deal". Kyseessä oli major deal ja mies todellakin piti Kanesta. Elliotte Friedmanin...
  12. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Onhan se mahdollista. Mielipiteeni ei silti ole mielestäni muuttunut. En edelleenkään pidä treidistä, ja treidi on helvetillinen riski. E.Kane tuo pöytään paljon hyviä asioita, mutta pisteitä ja maaleja täytyy tuoda helvetisti lisää, jos aikoo olla sen arvoinen, mikä hinta maksettiin. Caphitilla...
  13. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Lähetääs nyt katsomaan tämän perskärpäsen paskanjauhannan osumatarkkuutta. Ei tarvitse kaivella, teen sen itse. Eli siis kyseisen pörriäisen mukaan Kane olisi allekirjoittaneen mielestä "kolmoskentän turhake". Katsotaas, mitä tarkalleen ottaen Kanesta hyvin kriittisissä kannanotoissani sanoin...
  14. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Noppa10 on kyllä näköjään pahan luokan idiootti. Evander Kanesta olen nimenomaisesti sanonut, että kakkoskentän pelaaja, joka pelaa kolmoskentässä. Ylipalkattu tehoihin nähden, mutta tuo pöytään muutakin. Tilanne on edelleen sama. Missään en ole sanonut, että Bogosian korvaa Myersin täysin...
  15. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Nohnoh, äläs nyt liioittele. Ei siellä Detroitissa ole kuin ne kaksi vaarallista kääpiövanhusta. Mitäs muutes nimimerkki Shard on nyt mieltä Buffalon joukkueenrakennuksesta? Nythän sieltä tuli liike mallia "Jim Nill", vieläkin paskaa ja kuvottavaa? :)
  16. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Toivottavasti onnistuvat vakiinnuttamaan tasonsa edeltäjiänsä paremmin - muuten rupeaa kandidaatit olemaan vähissä, kun Bäckman kiiruhti takaisin Ruotsiin ja Sproulilla on vaikeuksissa pysyä AHL-vauhdissa mukana. No kerros nyt sitten mikä se Bogosian sitten on? Olen lukenut ja katsonut...
  17. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    "Ongelmahan" Buffalolla olisi pian se, että tuonne Rochesteriin pitäisi saada samalla kertaa tungettua sellainen 30 prospectia, mikä ei ole millään tavalla realistista. Esim. Armia sai mennä osaltaan aivan varmasti sen takia, että Rochesteriin on tulossa oikeita laitureita iso kasa eikä Armian...
  18. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Kauden alussahan tilanne oli se, että remmissä oli kaksi veskaria, jotka kumpikin ensimmäistä kertaa urallansa saivat mahdollisuuden pelata ykkösveskarin paikasta. Kumpikaan veskari ei ole näyttänyt kunnolla merkkejä siitä, että ykköseksi olisi rahkeita. Kortit on siis katsottu, joten mitä niitä...
  19. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Murray on hyvinkin kartalla. Lindbäck oli pakollinen dumppi, joka on lähinnä "warm body", jos vielä Neuvirthkin kaupataan. Buffalon etujahan palvelee se, mitä paskempi maalivahti siellä loppukauden heiluu.
  20. D

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Enroth olisi halunnut jatkaa (Harringtonin mukaan), mutta Murray näki paremmaksi vaihtoehdoksi pistää lihoiksi. Murray tosin totesi, että kesällä voidaan asiaa katsoa uudestaan, kun tarjonta selkenee. Eli ei Enroth suunnitelmissa oikein ole korkealla prioriteettilistalla. Murraylta kysyttiin...
Ylös