Hakutulokset

  1. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Jollei muuta, niin ainakin jossittelun jalon taidon ovat vuosikymmenet TuTon kannattajana opettaneet. Joo, jossittelu on tietenkin turhaa, mutta esim. tästä sarjasta sillä saa ihan mielenkiintoisia huomioita. Tuto tosiaan voitti ensimmäisen ottelun. Toisessa ottelussa se johti kahdella...
  2. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Hyvää viihdettä tosiaan koko playoff-sarja sitä viime torstain Turun matsia lukuunottamatta. Tuto oli sitkeä ja taisteleva, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Jos jossitella haluaa, niin käytännössä ei ollut kuin muutamien minuuttien päässä, että Tuto olisi vienyt sarjan 4-1. Ilme kirkastui...
  3. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Haastattelussa Vidman totesi, että 1,5 vuotta he kävivät jätkien kanssa läpi kaikenlaista rapaa, mutta nyt ilmapiiri vapautui täysin. Ihan ei auennut, mihin kaikkeen hän tällä viittasi, mutta lupaa hyvää, jos lukot ovat nyt auenneet. Ainakin tuloksellisesti hanat aukesivat oikeaan aikaan...
  4. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Tuto aloitti tuloksen tekemisen viimeisellä mahdollisella hetkellä. Viime viikon masentava vieraskiertue ei enteillyt kahden kotivoiton putkea tai 11 tehtyä maalia, mutta hienoa, että joukkueessa on jotain elonmerkkejä edelleen. Hyvä Julle! Hyvä Tuto!
  5. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Tuton sarjapaikka varmistui (pelillisesti) lauantaina, mutta palsta huutaa tyhjyyttään kommenteista. Kai sentään joukkue tuuletti Imatran matsin jälkeen kuin mestaruuden voittaneena? Suoraan sanoen, tämä on kolmas kevät peräkkäin, jolloin oikeastaan odottaa kauden päättyvän. Tämä on myös kolmas...
  6. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Näinhän se on, mutta toki valinnat ovat olleet täysiä arpoja jo Elomosta alkaen.
  7. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Hiljaiseksi vetää. Onko tavoitteet ensi kaudella Suomi-sarjassa, vai onko seuran imago jo niin huono, ettei yhtään oikeaa valmentajaa halua Tutoon enää tulla? Jos valmentajavalinnat tehdään nykyään Kupittaan yleisön joukosta, niin onhan siellä kaksi Virtaakin nähty.
  8. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Tamin syyttäminen on toki perusteltua ja varsinkin helppoa, mutta siinä samassa unohtuu, että Tutossakin hänellä oli esimiehet, joiden tehtävä oli valvoa yrityksen rahankäyttöä. Jos näiden henkilöiden puolustuksena on se, ettei missään muuallakaan ole saatu Tamia kuriin, niin sitten on ihan...
  9. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Jälleen kerran voimme mukailla Tuomas Virkkusen legendaarista Pedron tarinaa: Isä, miksi me olemme Tuton kannattajia? Ensi kauden takia. Ensi kaudella meillä on hyvä valmentaja, hyviä pelaajia ja menestyvä joukkue. Hyvää joulua kaikille!
  10. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Ei ehkä pelkästään Vidman, vaan ylipäätään Vidmanin johtama Tuto on ollut melkoinen pettymys. Käsittääkseni tämän kauden joukkue on kuitenkin rakennettu hänen toiveidensa mukaan, ja toisin kuin Virtanen, hän oli kuitenkin jo kokenut päävalmentaja Tutoon tullessaan. Ei toki miesten tasolla, mutta...
  11. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Lisäksi toistuvasti pelaajilta kuullaan pelien jälkeen kommentteja, ettei oltu valmiita tai valmistautuminen peliin epäonnistui. Miksi? Itsekin odotin Vidmanin myötä tällaisten ongelmien häipyvän. On eri asia, jollei pelaajien taso riitä. Sille ei sitten voi mitään. Mutta toistuva johtoaseman...
  12. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Roope Ranta on tällä kaudella ollut mukana 40 % Tuton tekemistä maaleista. Alkukaudella hänellä oli hiukan vaisumpi vaihe, joten voi sanoa, että tällä hetkellä yli 50 % Tuton maaleista syntyy Rannan kautta. Pitäisiköhän muidenkin pikkuhiljaa ruveta tekemään jotain?
  13. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Näköjään. Googlettamalla löytyy yksi puettu matsi Slovakian Cupissa. Olen luullut, että hän on koko ajan pelannut HK Dukla Mihalovcessa, jonka kanssa teki sopimuksen kesällä 2021. Higgins on mielenkiintoinen haku. Nolla jäähyminuuttia on erikoinen saldo "erittäin fyysiselle pelaajalle, joka...
  14. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Äkkiä tuo oma kommenttini näköjään vanheni. Tällä viikolla Tuto ei sitten enää olekaan raapinut pisteitä. Sen sijaan on nähty 1,5 minuutin sulaminen ja onnetonta ylivoimaa. Mutta eihän meidän kärkiporukoille pitäisikään pärjätä, vai miten se meni...
  15. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Aika on jo varmasti kullannut muistoja, mutta ainakin minusta tuntuu siltä, että Tuto raapii nyt pisteitä sellaisista matseista, joista muutamana viime kautena pisteet jäi yleensä ottamatta. Nimenomaan raapii, sillä muutamaa väläytystä lukuunottamatta ei tuossa vielä mitään ihmeellistä ole...
  16. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    Jatkoajassa haastateltiin Vidmania, ja tuossa haastattelussa huomioni kiinnittyi tähän kommenttiin: "Selvää on myös se, että vaikka me lähdetään voittamaan pelejä, niin eihän me kärkiseuroille pärjätä taloudellisestikaan." Eli Tuton riveissä itse jo ajatellaan, ettei seura kuulu Mestiksen...
  17. D

    TUTO Hockey 2022–2023

    TUTO:n ulkomaalaisrekryissä on aina positiivista, jos kyseinen pelaaja osaa luistella, ja että pelaaja on todistettavasti pelannut jääkiekkoa joskus ennenkin. Aika näyttää Congerin kohdallakin hänen muut ansionsa. Nyt, kun Rajupaja aloittaa oikein hallin nimisponsorina, niin saisivatkohan he...
Ylös