Hakutulokset

  1. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Raipe oli yhdellä kaudella Marjamäen valmennustiimissä Jokereissa. Jos yhteistyö toimi silloin, niin ehkäpä Raipea voisi kiinnostaa tulla Laten avuksi Kärppiin. Voisi tuoda sopivaa uutta verta valmennustiimiin.
  2. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Varmaan lohkeaa rahaa, mutta se saatetaan joutua käyttämään ottelutapahtumista saamatta jääneiden tulojen paikkaamiseen. Tällä kaudella taloudelliset olosuhteet ovat hyvin erilaiset kuin normaalisti. Nyt tärkein asia on selvitä tämän poikkeuskauden yli mahdollisimman pienin taloudellisin...
  3. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Saarijärvi on yksi esimerkki näistä liian kiireellä Pohjois-Amerikkaan lähtevistä lupauksista. Urakehitys olisi voinut olla huomattavasti suotuisampi, jos olisi jäänyt Kärppiin toteuttamaan Marjamäen suunnittelemaa polkua Kukkosen pakkiparina. Late taisi ottaa jopa hieman itseensä siitä, ettei...
  4. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Joo, viittasinkin siihen, että noita huhuja ei olla täällä yhtään ihmetelty vaan suhtauduttu päinvastoin ymmärtäisesti tyyliin "ei onnistunut Lesekään ulkomailla, takaisin Kärppiin vaan".
  5. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Ensimmäinen kausi uudessa liigassa ja muutenkin vieraassa ympäristössä. Jos ei heti ensimmäisessä 10 pelissä nouse tähtiloistoon, niin ulos vaan. Eikö kukaan muu aisti tässä yhtään hätiköintiä? Ai niin, tämähän on kärppäkannattajien foorumi.
  6. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Ilman kärkiketjuihin kohdistuvia loukkaantumisia on vaikea nähdä Aaltoselle kolmosketjussa tarvittavaa peliaikaa, jolla saisi vahvuutensa hyödyllisellä tavalla esille. Eli ei olisi ehkä se sopivin vahvistus nykytilanteeseen, mutta toki oivallinen paikkaaja Leskiselle tai Bertrandille, jos jompi...
  7. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Kyllä, ja vaisun runkosarjan alun jälkeen Krepsin peli oli tuolloin vahvassa nosteessa. Marjamäen tällistä toivuttuaan Kamil ei enää missään vaiheessa päässyt sitä edeltävälle tasolle, mikä oli harmillista. Harjoituspelithän Kreps tehoili mahtavasti, mistä ne "liian hyvä liigaan"-puheet...
  8. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Tuskin sentään hänestä. Veikkaan sitä Ryan Glenniä, joka esiintyi toissa kaudella SaiPassa :) Ei kai kyse voi yhdestä ja samasta kaverista olla?
  9. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Taitaa yksi syy olla juuri siinä, mitä Ilves-debyytissäkin juuri tapahtui. Corsohan omien sanojensakin mukaan "tekee maaleja, taklaa ja tappelee". Noista viimeisintä ei meillä edelleenkään taideta suvaita. Sittenhän oli huhua joistain muistakin asioista, jotka vaikuttivat siihen, että Danin...
  10. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Tuon uutisen valossa pidän yllättävänä, että Aaltonen kuitenkin näytti treenaavan melko täysipainoisesti Kärppien mukana ainakin viime viikon perjantaina. Ja ilman mitään erikoisvisiiriä.
  11. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Kyllähän tuo pitää paikkansa. Olikos Ton jopa aiemmin lausunut sen kuuluisan "Suomessa seurani on JYP"? Mutta taitaa tämä "petturuuden" muoto olla sellainen kannattajien kokema juttu, siis siten että jonkinlainen tunneside on oltava kyseiseen pelaajaan muodostunut. Varmasti kovin moni JYP-fani...
  12. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Minusta nämä erilaiset fanitusilmiöt kuten "petturuustarinat" kuuluvat tähän jääkiekkoviihdesirkukseen. Tunnetta pitää olla katsomossa ja kentällä. Se on selvää, että pelaajille homma on nykyään bisnestä ja lähes verrattavissa tavalliseen työhön. Mutta se, että pelaajilla on yleensä mahdollisuus...
  13. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Ei kylläkään tainnut rahan perässä juosta. Muistaakseni silloin oli huhua, että Kärpät olisi tarjonnut ainakin saman ellei vähän enemmänkin. Pesonen juoksi MG:n ja muutenkin kovan pelaajamateriaalin perässä, koska ei uskonut pystyvänsä Kärpissä saamaan joukkuemenestystä eikä antamaan yhtähyviä...
  14. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Noo, voidaanhan siinä keskustella pelaajista aina siihen asti, kunnes tulee juudasratkaisu. Noista syistähän Pesonen toki ratkaisunsa teki, vaikka monet yrittävät tämänkin pistää Kärppäjohdon piikkiin. Mutta vaikka Pesosen ratkaisu olikin hänen itsensä kannalta ilman muuta järkevä, ei minun...
  15. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Aivan osuva tuo ketjun otsikossa oleva etuliite ex. Oikeastaan voisi olla kaksi erillistä ketjua: pitäisi perustaa "Kärpät maailmalla" aidoille Kärpille, jotta sitten tämä Ex-kärpät -ketju voitaisiin osoittaa vain näille juudaksille. Se sitten Pesosen kärppäläisyydestä. Paluuta ei enää ole...
  16. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Ei, mutta ei viime kausina saanut heistä enää nostettakaan, kun Kärppien kolmosketjun taso laski. Pointti onkin, että sekä Kärppien että Normion kannalta olisi ollut edullista, että Normion aika Kärpissä olisi jäänyt niihin kahteen ensimmäiseen vuoteen. Sen jälkeen ei kummallakaan taholla ollut...
  17. D

    Ex-Kärpät maailmalla

    Normion Kärppäprojektista tuli liian pitkä. Sopimus taisi alkujaankin olla peräti 3 vuotta, josta sitten vielä yhdellä kaudella jatkettiin. Ensimmäinen vuosi oli onnistunut ja toinekin taisi vielä menetellä. Jos Normio olisi voinut lyhyemmän sopimuksen myötä lähteä siinä kohtaa hakemaan...
Ylös