Hakutulokset

  1. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Kuten Ika Lehkonen sen osuvasti totesi, niin "Tuolla rosterilla on aika häpeä, jos ei sijoitu runkosarjassa kuuden joukkoon." Atun alaisuudessa tuon, mielestäni varsin kohtuullisen tavoitteen, saavuttaminen ei olisi ollut kovinkaan varmaa ja nyt yritetään sitten ilman Atua. Voi olla, että...
  2. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Tässä muuten saattaa olla lopulta perimmäinen syy tälle tehdylle ratkaisulle, eli Atu on menettänyt kiinnostuksen HIFKn kuluvan kauden edesottamuksiin ja lähtenyt puuhailemaan jo turhan paljon tulevan työnantajan lukuun - oli se sitten Ässät tai joku muu seura. Tämä ongelmahan on ihan yleisesti...
  3. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Joo, good riddance. Atu oli alun alkaenkin hätäratkaisu. Viime kaudella suoriutui hyvin, tämä kausi on ollut alusta asti selviytymistaistelua ja jotenkin ponnetonta tekemistä. Edellinen sopimuskautensa loppuun HIFKssa valmentanut päävalmentaja on Kari Jalonen, joka lähti seurasta keväällä 2011...
  4. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Itse lasken toivoni sen varaan, että myös HIFKssa nähdään samansuuntainen muutos mitä Kärpissä, kun vanha jarru väistyy päävalmentajan paikalta ja päävalmentajadebytantti pääsee toteuttamaan omia visioitaan. Kyllähän esim. Kärppien kohdalla aikoinaan puhuttiin, että Manner on pelitapa-arkkitehti...
  5. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Tuossahan voi lyödä vetoa ainoastaan sen puolesta, että Selin saa kenkää. Eli vedonlyöntifirman on helppo määritellä kerroin ihan puhtaasti pelituloksia katsomalla. Jos siellä olisi sitten "vastavetona" se, että jos Selin ei saa kenkää ennen vuodenvaihdetta ja sille suuri kerroin, niin sitten...
  6. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Samaa eilen ihmettelin ja yleisesti ottaen HIFK vaikuttaa tällä hetkellä todella huonosti valmennetulta jääkiekkojoukkueelta. Alkaa tulla takaumia Törmäsen kolmannesta kaudesta. Ymmärrän kyllä, että loukkaantumiset rassaa joukkuetta, mutta ei niidenkään taakse voi näin luokattoman esityksen...
  7. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Niin siis kyse oli ensikertalaisvalmentajien välieräkausia seuranneista kausista. Eli -00 Lehkosen johdolla välierissä, -01 koutsille kenkää ja Pena puikkoihin. Sama kuvio -04 vs -05. Shedden sitten karkasi omatoimisesti muualle, mutta yhtä kaikki kaudella 2006-07 koutsi sai kenkää. Ja kyllähän...
  8. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Äläpäs unohda Ika Lehkosta! Hauska detalji sekin, että joka kerta välieriä seuranneella kaudella on koutsi saanut kenkää ja kausi mennyt muutenkin melkolailla täysin vihkoon. Jokohan tällä kertaa aidosti päästäisiin jatkamaan ryminäpronssista määrätietoisesti kohti finaaleja, ettei olla...
  9. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Aravirta ja Rindell. Onhan noita, mutta yhtä kaikki hyvä suoritus Seliniltä ja apureilta. HIFK on nyt kolmatta kertaa putkeen mitalipeleissä, vaikka viime kausi nyt oli mitä oli, joten kyllä tässä on ihan hyvä aihio Salmelaiselle ja esikunnalle tehdä HIFKsta sellainen tasainen menestyjä, jota se...
  10. D

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Selin/Pikkarianen/Tanska -kolmikolle en lähde antamaan ennakkoon arvosanaa, näyttäkööt nyt osaamisensa ja otteet kentällä ratkaisee. Käytännössähän päätös Selinin palkkaamisesta on tehty jo hyvissä ajoin kesken kauden, kun kaikki meni päin mäntyä ja peliesitykset oli mitä oli. Vittumaiseksi...
Ylös