Hakutulokset

  1. D

    Sairastupa 2014–2015

    Mielenkiintoista. Vasta alkuviikosta uutisoitiin Rohtlan kauden olevan ohi.
  2. D

    Sairastupa 2014–2015

    HIFK-pelin selostaja tiesi kertoa, että Saarenheimon pitkä sairasloma johtui nilkkavammasta. On kyllä kumma, ettei tuostakaan mitään faneille infottu.
  3. D

    Sairastupa 2014–2015

    Eiköhän tässä jokaiselle Leimun nykytasosta spekuloivalle tullut vahvistus, että mies ei todellakaan ole pelannut ehjänä. Samantien, kun huomattiin kauden olevan ohi, niin mies leikkaukseen ja toipumaan.
  4. D

    Sairastupa 2014–2015

    Viime pelissä Ruudun selostaja kertoi, että Vili on tehnyt kuntosaliharjoituksia ja pääkivut on alkanut helpottaa, mutta tilalle tullut niskakipuja. Tuhkasella on kuulema puujalka.
  5. D

    Sairastupa 2014–2015

    Vähän aikaa sitten Pelicansin haastattelussa totesi, että luultavasti marraskuun lopulla tositoimissa.
  6. D

    Sairastupa 2014–2015

    Mustonen palaa kokoonpanoon! Toivottavasti oireet ovat oikeasti kunnolla jääneet taakse, eikä pojan terveydellä nyt leikitä.
  7. D

    Sairastupa 2014–2015

    Juu, näinhän Mustonen ennen debyyttiään Pelicansissa totesi: "- Oon todella voimakas luistelija ja älykäs kahden suunnan sentteri. Pystyn pelaamaan myös laidassa, mutta kun tykkään rakentaa peliä, niin keskushyökkääjä on se luontevin paikka. Osaan puolustaa, mutta vahvuus on ehdottomasti...
  8. D

    Sairastupa 2014–2015

    Kyllähän sentterinä pelaamaan kykeneviä on vielä ehjänä Mustonen, Saarenheimo, Tyrväinen, Lahtela ja Rohtla. Toki noilla ei pitkälle pötkitä, mutta ei tarvitse sentään laitahyökkääjiä keskellä istuttaa tai junnuista noistaa raakileita, nyt kun tälle kaudelle onneksi on rotaatiota enemmän.
  9. D

    Sairastupa 2014–2015

    Voi helvetti. Mikäs kolmannen näytönpaikan edessä olevan, E. Sopasen tilanne on? Pari peliä jo sivussa. Hänen kohdalla ei valitettavasti isompi loukkaantuminen yllättäisi.
Ylös