Hakutulokset

  1. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Yksi meni Nordiksella (se ohjaus maalin edestä) ja Tampereella meni yksi heti jäähyn päättymisen jälkeen (lasken itse nuo usein YV-maaleiksi). AV:n passiivisuus ihmetyttää minuakin. Kahden minuutin puolustusvaihto AV-nelikolle on todella uuvuttava ja pahimmillaan syö tehoja koko loppuerästä.
  2. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ei, tuo heittoni oli ilmeisen epäonnistunut vitsi ja viittaus lähinnä siihen, että välillä Puden peli näyttää siltä, ettei hirveästi jaksa tehdä töitä (verrattuna edelliskauteen). Minustakin näyttää ilmeiseltä, että joko peruskunto on romahtanut kesän aikana, tai sitten pelaa nimenomaan jonkin...
  3. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Aika pitkälti samat fiilikset. Eilen vitutti vielä eilen aivan jumalattomasti Pikkaraisen ja Taipaluksen koomailut, jotka epäilemättä ratkaisivat ottelun Tapparalle. Tänään yksinkertaisesti koko puolustuspelaaminen oli niin keskitasoista, että tulos oli odotettu. Toki myös tänään kaikki Tapparan...
  4. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ramstedtin pelityylille on ominaista, että hän yrittää mahdollisuuksien mukaan vetää itseensä kiinni kaksi tai jopa kolme miestä, jonka jälkeen hän pyrkii syötöllä vapauttamaan ketjukavereilleen ylivoimatilanteen. Tästä johtuu kiekon pitkä hallussapitoaika. Toimiessaan tämä on aivan...
  5. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Eikös Husso vaihdettu jo Kärppä-pelissä ensimmäisen erän jälkeen pois? Kuulostaa loukkaantumiselta. EDIT: Olo on kuin Taipaluksen Laurilla omassa puolustuspäässä
  6. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Omalla tavallaan masentavan (joskin ennalta-arvatun) illan innoittamana leikin hieman excelillä ja IFK:n tehtyjen ja päästettyjen maalien lukumäärillä. Yleisesti hyväksytty fakta tälläkin palstalla on se, että IFK:n sangen ohut pelikirja opittiin muiden joukkueiden osalta, joka johti etenkin...
  7. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Yksi pointti muuten vielä: Tammisella oli pelissä sellainen maalintekopaikka, jonka tyriminen oli ihan yhtä törkeää, kuin Husson imurointi. Siitä kun olisi laittanut sisään, niin oltaisi oltu jatkoilla. Zaborskylla oli miljardin markan paikka muistaakseni ekassa erässä (Ramun kova syöttö...
  8. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Goldobin oli IFK:n paras pelaaja tänään järjesteltyään vähintään viisi erinomaista maalintekopaikkaa ketjukavereilleen. Olisi siinä yhdessä tilanteessa maalin edessä voinut yrittää rystyllä heittää kiekon maaliin Zabolle syöttämisen sijasta, mutta tavallaan ymmärsin ratkaisun. Hussoa voi...
  9. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Harvemmin olen odottanut perjantain kokoonpanoa näin paljon. AN:n kanssa Goldobinista samaa mieltä. Sehän jumalauta oikeasti esti eilen lähes varman maalin syntymisen hyvällä takakarvauksella! Ja muutenkin vaikutti yhdeltä niistä harvoista pelaajista, joita se 0-6 tilanne tuntui oikeasti...
  10. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Niin, keskiaikaiseen sotaan voi lähteä monella tapaa. Itse varustaisin osan joukoista miekoin, osan jousipyssyin, osan ratsuin ja muutamalle vihaiselle kyläläiselle antaisin hiilihangot. Törmänen on antanut kaikille Adidaksen lenkkarit ja keihään.
  11. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kiitän tästä selvennyksestä! Tämä menee jo oikeastaan semantiikan puolelle, sillä me yksinkertaisesti käsitämme turhakkeet eri tavalla. Kun nyt muotoilit asian noin, niin ymmärrän pointtisi ja huomaan, että olemme suurista ja jopa keskikokoisista linjoista samaa mieltä. JHag muotoili asian...
  12. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Sangen asiallinen viesti omasta mielestäni. Selväähän on, että reaaliajassa täällä kommunikoidaan ja kirjoitellaan. Luonnollisesti siis huonona aikana kirjoituksien sävy muuttuu paljolti negatiiviseksi. Negatiivisuus on tuttu tyyli IFK:n kannattajille (niin kuin se on kaikille muillekin...
  13. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Tämä on asia, joka huolestuttaa itseäni suuresti. Ei pelkästään laukaukset, vaan myös IFK:n puolustajien kyky tukea hyökkäyksiä. Tällä hetkellä se näkyy kaikessa karmeudessaan, kun Söde ja Auvitu ovat poissa: IFK:lla ei ole tarpeeksi kiekkovarmoja puolustajia. Paradoksaalisesti IFK:lla ei ole...
  14. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    En nyt ihan näin väittäisi. Omasta mielestäni IFK voitti otteluita tekemällä paljon maaleja (ollaan ties kuinka pitkään oltu eniten maaleja tehty joukkue) ja pelaamalla riittävää maalivahtipeliä. Ei ole sattumaa, että nyt kun maalinteko tökkii, tulee myös tappioita. Viimeiseen neljään otteluun...
  15. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Siellä on koko Korkeasaari tällä hetkellä joukkueen niskassa. Ei sen ihmeempää. EDIT: Micke-Max Åsten, Toni Leinonen, Sami Blomqvist, Julius Nyqvist, Juuso Salmi, Miihkali Teppo, Otto Honkaheimo. Näiltä herroilta on aivan turhaa odottaa minkäänlaista apua maalitekoon.
  16. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Hävittiin viimeistelyssä ja maalivahtipelissä. Ei tässä sen suurempaa dramatiikkaa ole. Peliä kun katsoo, niin näyttää siltä, että IFK paitsi hyökkää, myös puolustaa jatkuvasti alivoimaisena. Ts. hyökätään ensin kahdella kolmea vastaan ja puolustetaan sen jälkeen kahdella kolmea vastaan...
  17. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Olet oikeassa, Blues vei IFK:ta eilen myös laitakamppailuissa, jonka itse lasken maalineduspelaamisen jälkeen toiseksi tärkeimmäksi fyysisen pelin elementiksi. Monethan mieltävät asian niin, että taklaukset = fyysinen peli. Näinhän ei tietenkään ole, vaan taklaukset ovat lähinnä niitä...
  18. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    HIFK tulee suurella todennäköisyydellä päättämään runkosarjan sijoille 1-3, joten sen osalta ei ole syytä olla huolissaan. Kuten aiemmin on jo todettu, etenkin tammikuu on kärkijoukkueilla lähes aina tukkoinen ja peli näyttää kasalta paskaa (vaikka pisteitä tuleekin). Sama kaava toistuu joka...
  19. D

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Aivan aluksi on syytä kumarrella Husson suuntaan. Tämä ukko tulee pelaamaan vielä isoja pelejä tulevaisuudessa. Itse pelistä ei jaksa hirveästi asioita perata, joten omat pointit kohdistuu muutamaan yksilöön: - Elkinsiltä tämän kauden toistaiseksi paras matsi omasta mielestäni. Muutama aivan...
Ylös