Hakutulokset

  1. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Marjamäen päätöksiä toki, mutta tilanne olisi voinut olla jo monen muunkin valmentajan alaisuudessa ihan sama. Leppä on tottunut pelaamaan isossa roolissa ja "vapauksin". Ei ollut enää viimeisen kauden joukkueessa sen roolin kaveri. Siinä ei ole mitään uutta eikä ihmeellistä että ikääntyvällä...
  2. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Niemi oli romahtanut jo ~2,5 kautta ennen Jokereihin saapumistaan. Rämö hajosi pari vuotta ennen Jokereihin saapumistaan. Terveenä toki maailmanluokkaa. Helenius ei tainnut koko urallaan ns. työhevonen joka olisi kantanut isoa vastuuta pitemmän aikaa. Lahjakas mutta pirun epätasainen ja sitä...
  3. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Todennäköisesti.
  4. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Siinä vaiheessa kun junnuja ei haluta kehittää parhaalla mahdollisella tavalla ja auttaa heitä saavuttamaan unelmiaan, on syytä lopettaa koko toiminta. Vistoa.
  5. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Kyllä, sen takia se taisi Jokereihinkin haluta... Ei vaan oikeen riittänyt enää siinä vaiheessa joten reissuhommiksi meni taas sitten. Kaveriahan en yhtään tunne, mutta jotenkin vaikuttaa sellaiselta että elää ja hengittää kyllä jääkiekkoa. Ja kun kokemustakin on kertynyt aika erilaisista...
  6. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    KHL-taipaleen alussa Jokereissa piipahtanut Kurtis McLean pisti hokkarit naulaan ja siirtyy Kiekko-Espoon penkin taakse apuvalmentajaksi. Ihan mielenkiinnolla seurantaan miten kaverin valmentajaura lähte sujumaan, sillä suomikiekolle annettavaa hänellä voisi olla paljonkin.
  7. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Ai saakeli. Itse olin jo unohtanut tuon "kohtuuttoman kovan" sekoilun. Kiitos. Oli mielenkiintoinen linja liigajohdolta tuo tuomio[n vaatiminen]. Syyt siihen loukkaantumiseen tilanteessa kun olivat kuitenkin aivan muualla kuin Markus Nordlundissa. Voisi sanoa että ihan itse käänsivät katseet...
  8. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Markus Nordlund seuraava ex-Jokeri joka laittoi hokkarit naulaan. Kunnioitettava ammattilaisura Mastollekin lopulta kertyi. Ja 2012 never forget: Markus Nordlund coast-to-coast goal vs HIFK 29/12/2012 (linkki youtubeen)
  9. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Ex-Jokeri David Ling on laittanut ammattilaisuransa pakettiin kypsässä 44 vuoden iässä. Teki hienon "toisen uran" alasarjojen kiekkoiertolaisena kun ensimmäisellä puolikkaalla oli kierretty AHL, NHL, KHL, Liiga ja NLA. Oli muuten myös viimeinen Quebec Nordiques varaama pelaaja aktiivisena...
  10. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Iltalehdessä ihan mielenkiintoinen juttu Riku Heleniuksesta ja miten ilmeisesti nyt on kypsällä iällä sitten otettu vielä askelia kohti kurinalaisempaa urheilijan elämäntyyliä. Ei sillä, että rääkkikuuri välttämättä olisi avain onnistumiseen, mutta molarin lonkat varmasti tykkää kevyemmästä...
  11. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Jokereista kiekkomaailman tähdeksi ja miljoona-ansioihin ponnistanut Brian Campbell lopettaa uransa. Mies siirtyy Chicago Blackhawksin toimistolle töihin rakentamaan uraa pukumiesosastolla. Blackhawks D Campbell joins front office - Article - TSN
  12. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Hyviä eläkepäiviä Marko Kauppiselle! Lienee paikallaan myös toivottaa sujuvia hammaslääkärikäyntejä kun aitaa muutama implantin asennus odottaa.
  13. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Harjoituskaudella 2007 käväisi. Virmasen keksimä try-out ei johtanut sillä kertaa sopimukseen.
  14. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Meissä on se ero, että mielestäni Jokerit olisi seurana elossa vaikka kokonaan ilman edustusjoukkuetta. Toki se olisi "vain" junioriseura muiden joukossa eikä "suomen suurin ja kaunein". Sinun mielestäsi ilmeisesti seura on elossa vain jos junnut ja edustus linkittyy saumattomasti (seuraelämän...
  15. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Vihjaat, että junioritoiminnan ainoa tarkoitus on tuottaa materiaalia omalle edustusjoukkueelle? Sinä päivänä kun junioritoiminta loppuu kuolee jääkiekkoseura nimeltä Jokerit. Jäljelle jäisi pelkkä ammattilaisurheilujoukkue, viihdebisnesorganisaatio, jolla ei ole siteitä mihinkään. Juniorityö on...
  16. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Tasan samaa mieltä tuosta ongelmasta. Tuolla kaudella taisi Eronen ottaa sen nuoren kiekollisemman pakin paikan siitä ja kokonaisuutena ei vaan natsannut sit Klingon ryhmään. Hänhän taisi olla virallisesti lainalla kun teki ensin kyllä sopparin Jokereihin, mutta sitten tulokaspaperin Dallasiin...
  17. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Siinä mielessä eriasia että oli ulkomaalais"vahvistus" mutta liian raakile vielä, lisäksi soppari oli vain 1v niin ei Jokerit olisi ehtinyt hyötyä vaikka olisikin kasvatusmielessä pitänyt kokoonpanossa koko kauden. Kiekollinen potentiaali oli näkyvissä kuitenkin jo silloin Jokereissa ja mies on...
  18. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Virmanen Vaasan Sportiin? Kunnon tutinaa ja tötinää tiedossa Vaasassa jos/kun jatkossa pelaajakoordinaattorin hommia hoitelee ainoa oikea Virmas-Masa. Melko mielenkiintoinen haku nousijalta. Noh, osaa ainakin hommata "mielenkiintoisia" pelaajia.
  19. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Sulon uranjälkeisiä kuulumisia. Voishan tuon mun puolesta kotiuttaa maalivahtivalmentajaksi. Opiskellut maalivahtipelaamista ja -valmentamista "Ropposen koulussa" eli Goaliepro:ssa kuitenkin vuosikaudet. Jotenkin tuntuu, että voisi olla enemmän annettavaa veskoille kuin Kettererillä mutta...
  20. D

    Ex-Jokerit maailmalla

    Joonas Rask päätti NHL-kautensa syöttöpisteeseen tappio-ottelussa Columbusta vastaan. Jos ei ensikaudella pelipaikkaa ylhäällä löydy niin onpahan ainakin "NHL-status" kunnossa seuraavaa sopparia eurooppaan tehdessä. Harva sielä kuitenkaan 0,5 p/g tahtiin yltää ;)
Ylös