Hakutulokset

  1. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Karkeasti ottaen puolitoista kertaisena yleensä penkistä sen, mitä pystäristä. Poikkeuksia löytyy tietysti kumpaankin suuntaan. Mutta harvinaista se on, että pystäristä tulisi enemmän. Jopa vahvamiehet ottavat yleensä penkistä enemmän, vaikkeivät sitä juuri teekkään, siinä missä pystysuunnan...
  2. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Jos voimailun näkövinkkelistä asiaa lähestyy, niin sanoisin että aloittelija saa laitteilla tuotettua tarpeeksi lihasaktivaatiota ja kehitettyä liikesuuntaa niin, että takaisin vapaiden painojen pariin päästyään on saanut kehitystä. Ei toki siinä määrin, mitä varsinaista liikettä...
  3. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Tuo oli siis nimim. Sterilille suunnattu, käsitin ettei ole lainkaan mavea ja kyykkyä ohjelmassa.
  4. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Ei missään nimessä mitää failureita voimaa hakiessa, enkä natikalle suosittelisi muutoinkaan. Lyö vain hermoston jumiin, palautuminen kärsii ja säännöllisesti pitkässä juoksussa on vieläpä ylikunnon vaara. Siinä otetaankin sitten takapakkia jo kunnolla. Jo mainittu Rippetoen 5x5 on oiva ohjelma...
  5. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Pientä kontrastia meikäläisen setteihin, kun on tällä hetkellä menossa piikkailu mave, takakyykky ja tukkipunnerrus. Nousut kolmoseen ja perään helpohko 3x6. Eli käytännössä vain yksi kolmonen työsarjaa. Muutaman vuoden treenasin tappovolyymillä kaikenmaailman pudotusarjoja ja supersettejä...
  6. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Hivenen aiheen sivusta, mutta typeryyksissäni menin taas eksymään Iltalehden kommenttiosioon, vahvamies Mika Törröä koskevaan artikkeliin. "Yllättäen" siellä useampikin vinkuheinien kommentti käsitteli kehonpainoa ja kuinka Törrö ei ole vahva kehonpainoon suhteutettuna (175kg kaveri siis...
  7. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Toki näinhän se on perusjanttereille, joille riittää että on ihan kohtuukunnossa. Sitten taas jos ajatellaan, että treenillä on tavoitteena maksimoida lihaskehitys tai voimatasot, niin ylimääräinen fyysinen aktiviteetti syö tehoja siltä "oikealta" treeniltä. Tämän olen itsekin kohdannut monesti...
  8. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Paketti on kyllä tyypillisesti pysynyt kasassa, tasaisin väliajoin on kyllä tullut videoitua omaa tekemistä. Huolimattomuus taisi olla isoin yksittäinen tekijä tuossa loukissa. Mutta tästä taas viisastuneena, niin eiköhän jatkossa tehdä taas hommia astetta viisaammin.
  9. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Tarkemmin asiaa pohdittuani (ja videomateriaaliin tutustuttuani), kyllä, asian laita saattaa olla niin, että olemalla näyttämättä konkreettisesti tarpeeksi persettäni, näytin sitä itselleni vertauskuvallisesti. Eli toisin sanoen ensin suoristui jalat ja sitten katkesi selkä.
  10. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Juurikun pääsin rustailemasta suunnitelmiani tänne muutama päivä sitten, niin kohtalon karvainen palkki otti takaapäin ja näin pääsi käymään että maastavedossa, ilman mitään ennakkovaroitteluja, lensi mitä luultavammin parit kolmet välilevyt salin takaseinään. Heti irrotusvaiheen jälkeen tuntui...
  11. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Se olisi seuraavat seitsemisen viikkoa käytännössä lomailua tiedossa, ajattelin ottaa kunnon perusvoima/Strongman -blokin tähän, kun saa syödä ja ennenkaikkea levätä kunnolla. Jotain tämänsuuntaista: 1. farmarikävely 5x25m takakyykky 4x8 apuliike esim. boxikyykky/etukyykky/good morning 2...
  12. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Itselle oli pitkään sama juttu. Kannattanee tehdä vähän pidempää sarjaa, kevyemmillä painoilla ja oikeasti iskeä tuo tekniikka selkäytimeen. Kannattaa kiinnittää huomiota myös telineestä irroitukseen. Optimitilanteessahan spotteri antaa tangon käsille, mutta monilla ei tuollaista yleellisyyttä...
  13. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Kyllä, eli myös penkissä lavat yhteen ja alas, yläselkä tiukkana. Säästää olkapäitä, parantaa rintalihasaktivaatiota ja voimantuottoa. https://www.youtube.com/playlist?list=PLWqi5nq55vW3hv0qWPZk6fa_aqzFBzuL3 Tuossa hyvä kanava, jossa ruoditaan voimannostoliikkeitä. Muutaman pätkänkin kun...
  14. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Kyllä ja läski muuttuu lihakseksi.
  15. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Kyllä, tosin kotisalini on paremmin varusteltu mun treeneihin kuin yleiset salit. Farmarikahvat, tukki, ylä/alatalja, häkki, säädettävä vinopenkki, muutama erilainen tanko ja noin 250kg levypainoja.
  16. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Kaiketi tuohon pystympään alkuasentoon perustuu tuo turvallisuus vs. mave. Itsekin tullut tuota trap baria toisinaan käytettyä, mutta mun mielestä tuo on lähempänä kyykkyä kuin mavea. Enemmän kevennyksenä kuin minkäänlaisena todisteena trap barin hyödyttömyydestä, mutta Starting Strengthin Mark...
  17. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    En ole koskaan atlaskiviä päässyt kokeilemaan, mutta olen itsekin ymmärtänyt noin, eli oikeaoppisessa suorituksessa pyöristyy alaselkä jonkin verran. Tietysti oma kokemus vielä ajallisestikin lyhyt voimamiestouhuista, mutta toistaiseksi kaikki "loukkaantumiset" (lähinnä pieniä tulehdustiloja ja...
  18. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Itse teen samalla voimaprogressiolla kaikki pääliikkeet tällä hetkellä, perustuu prosentteihin ja suunnitelmasta on kuva puhelimessa, josta voi sitten luntata. Apuliikkeitä teen aina fiiliksen mukaan, niissäkin koitan kuitenkin mutulla tuottaa jonkinlaista progressiota. Strongman-touhuihin on...
  19. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Perusvoimatreeniä (5*5, 3*6-10) sarjapainoprogressiolla, riittävällä levolla ja edes sinnepäin ravinnolla (eli plussakaloreilla, pääasiassa ns. hyvästä kotiruoasta) pitäisi päästä eteenpäin ilman loukkaantumisia tasaisen tappavaan tahtiin ainakin ensimmäiset pari-kolme vuotta treeniurasta...
  20. C

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Nyt voi sanoa, että yli puolet elämästä on tultua enemmän tai vähemmän punttien kolistelua harrastettua. Ura lähti liikkeelle - kuinkas muutenkaan - penkkipunnerruksella, jota tulikin sitten aherrettua väkevästi monta vuotta. "Ura" piikkasi 19-vuotiaana jolloin meni samaiset 19 toistoa 100...
Ylös