Hakutulokset

  1. C

    Venäjän nykytilanne

    Totta. Yhteistä on kuitenkin se, että ulkovaltojen puuttuminen sotaan antaa myös 2024 mahdollisuuden kaataa hirmuhallitsija. Tällä kertaa ei nykytiedoin tarvita interventiota vaan Ukraina on valmis tekemään likaisen työn kunhan saa riittävät työkalut ja vielä riittävän määrän niitä. Täsmälleen...
  2. C

    Venäjän nykytilanne

    Saksassa natsit hallitsivat 80 vuotta sitten. Maa oli totaalisesti aivopesty. Miten kävi? Nyt 2024 Venäjän oppositio ja ihan tavalliset perheen äiditkään eivät säikähtäneet Putinin tapettua jälleen yhden vastustajansa, Navalnyin, vaan tulivat muistelemaan Navalnyia tietäen, että heille...
  3. C

    Venäjän nykytilanne

    Venäjän kansa ei taatusti ole irrallaan Putinista ja Kremlin maailmankuvasta. Päinvastoin! Venäjän kansa on tuuliviiri kuten on moni muukin kansa. Saksalaiset tuttavani naureskelivat vuosia Suomelle ja suomalaisille kun Venäjän 1 300 km rajasta huolimatta täällä valehdeltiin 2/2022 asti kansan...
  4. C

    Venäjän nykytilanne

    Navalnyi oli median mukaan vapautumassa vankien vaihdossa (neuvottelut USA-Saksa-Venäjä), mutta Putin tapatti Navalnyin ennen sitä. Välittäjänä vaihdossa olisi väitetysti ollut oligarkki Roman Abramovitš. Navalnyin kuolema | Navalnyi oli vapautumassa vanginvaihdossa juuri ennen kuolemaansa...
  5. C

    Venäjän nykytilanne

    Täsmälleen. Navalnyi oli Putinin vaarallisimpia ellei vaarallisin vastustaja sen jälkeen kun Putin tapatti kasan poliitikkoja ja suosittuja toimittajia hänen edeltään. Yksi synkkä luku lisää Venäjän tiellä. Olen surullinen Navalnyin, hänen läheistensä sekä Venäjän takia.
  6. C

    Venäjän nykytilanne

    Onneksi kisat pidetään 2025 Ruotsissa, joten en usko minkäänlaiseen z-vipuvoimaan sen puolesta, että Venäjä ja Valko-Venäjä pääsevät kisoihin. Saattaa jopa olla niin, että IIHF:n nykyisessä hallituksessa on Venäjän pettymykseksi hyvin vähän ymmärrystä paluulle.
  7. C

    Venäjän nykytilanne

    Erityisesti Iltalehden, mutta vähemmän myös muun median tapa on julkaista usein juttuja, joita myydään Putinilla tai Putinin Venäjän politiikalla. Olen ihmetellyt tarvetta tuoda Putinin ja hänen hovinsa näkemyksiä esille melkein asiasta kuin asiasta. Taustalla on ilman muuta se, että Putinin...
  8. C

    Venäjän nykytilanne

    Johan sillä on samat keinot käytössä.
  9. C

    Venäjän nykytilanne

    Totta. Ja elintason nousustahan Venäjällä ei todellakaan ole kyse vaan sen laskusta. Inflaatio syö myös kansan reaalituloja. Venäjän vientitulot nousivat kaikkien aikojen suurimmaksi vuonna 2022 (IMF). Vuonna 2021 vienti oli 550 mrd dollaria ja vuonna 2022 se oli 628 mrd dollaria. Kun...
  10. C

    Venäjän nykytilanne

    Siirsin wagner-ketjusta. En tiedä onko öljynviennin laskutusvaluutta muuttunut, mutta Venäjällä on ollut kulut ruplissa ja tuotot dollareissa. Tästä on tullut etua keskusvallalle. Silti kuluttajien ostovoima syöksyy alas, ja maan talous on ajautumassa uuteen kriisiin. Maailmanpankin...
  11. C

    Venäjän nykytilanne

    Vaikea verrata sinänsä, mutta minitsaarin valta 1999 alkaen poltti muutamassa vuodessa hallintorakennuksia, kouluja, teattereita, kerrostaloja ja kokonaisia kaupunkeja.
  12. C

    Venäjän nykytilanne

    Oli hieman epäselvästi kirjoitettu. Kyse toki on retoriikkatasosta ja sanoisin, että ISW on tässä oikeassa. Itsekin nostin retoriikan esille, mutta ensimmäinen lauseeni ei sitä vielä tehnyt. Kommunistisen retoriikan tuovat ISW:n lisäksi esille venäläisbloggarit. Venäjän historiaa hieman...
  13. C

    Venäjän nykytilanne

    Venäjä siirtyy enemmän kommunismiin. ISW määrittelee retoriikan ei vain kommunistisiksi vaan jyrkän kommunistisiksi. Stalinistinen sisäpolitiikka institutionalisoidaan. Putinin heikko ymmärrys Ukrainan ja Venäjän suhteista ja valtasuhteista luo nyt tilanteen, jossa stalinistinen ja...
  14. C

    Venäjän nykytilanne

    Venäjä hankkii tietoa mm. päättäjistä Suomessakin. Tässä yksi epäilty esimerkki: https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/skn-tiedot-ministerin-terveystietoja-urkittu-hus-yhtymassa/?shared=1256226-50aefd94-4 https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009563344.html Hus tiedotti huhtikuun lopulla, että sen...
  15. C

    Venäjän nykytilanne

    Länsimaille Venäjän sodankäyntioppi on todellakin jostain syystä uutta, vaikka jo 2000-luvun alkupuolella Venäjä muutti doktriinejaan ja nosti verkko- ja muun häirinnän ja sabotaasit tärkeiksi menetelmiksi perinteisen sodankäynnin rinnalle. Muistaakseni 2010 Venäjä määritteli erilaisen...
  16. C

    Venäjän nykytilanne

    Venäjän valmistautuu erilaisiin iskuihin mm. Pohjoismaita vastaan. Venäläiset sotilas- ja siviilialukset kartoittavat pohjoisten merialueiden tuulipuistoja, kaasuputkia, sekä sähkö- ja verkkokaapeleita. Alukset selvittävät Pohjoismaiden vesialueiden vedenalaisia rakenteita ja niihin liittyvää...
  17. C

    Venäjän nykytilanne

    Osittain näinkin, mutta taustalla oli käsitys Putinin kaatumisesta. Navalnyi lähti siitä, että hän pysyy todennäköisesti kauemmin hengissä vankilassa kuin Putin pysyy vallassa. Tämä käy selville hänen ensimmäisistä viesteistä toimittaja Jevgenia Albatsille ja vaimolleen Julia Navalnajalle. Jo...
  18. C

    Venäjän nykytilanne

    Simola tosiaan tietää, ja jonkin verran häntä seuranneena pidän asiantuntemusta varmana. Suomen Pankin näkemykset ovat perustuneet 2022 hyökkäyksestä asti ja sitä ennen pitkälti Rosstatin tuottamaan aineistoon. On syytä nostaa esille, kuinka luotettavia Rosstatin edeltäjän kuten sikäläisen...
  19. C

    Venäjän nykytilanne

    Ovatko Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Venäjää koskevat talousluvut oikeita? Niiden mukaan Venäjä on selvinnyt varsin vähällä tähän asti ja sama olisi jatkumassa 2023. Vuosi 2022 meni BKT:n osalta vain -2.2 prosenttia alas. Amerikkalaisen Yalen yliopiston yritysjohtamisen professori...
  20. C

    Venäjän nykytilanne

    Riittävän tiukkoja päätöksiä ei välttämättä EU:ssa ja USA:ssa kannateta. Itse pidän mahdollisena tai jopa todennäköisenä osassa vastustusta korruptiota eri virastoissa vähän samaan tapaan kuin Suomessa on ollut Saarelaisen kanssa Migri/Supon osalta. Lisäksi syitä vaikeuksiin tehdä tiukkoja...
Ylös