Hakutulokset

  1. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Aika mitäänsanomaton sopimus, mutta sikäli kyllä mielenkiintoinen että nyt Phillyllä on seitsemän puolustajaa, joilla on yhden suunnan lappu ensi kaudeksi valmiina. Ja tästä siis puuttuu RFA-statuksen omaava MDZ, joka olisi (on!!) kahdeksas pakki NHL-puolelle. Toivottavasti Colaiaicovo...
  2. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Mietiskelin tuossa ajan kuluksi Phillyn depht chartia NHL-tason jätkistä, ihan vaan selventääkseni että millaisessa tilassa sitä ollaan kesään lähtiessä. Näkisin kaiken muun olevan kondiksessa, paitsi sen LW-osaston. Schenn on löytänyt itseään RWn tontilta, ja kykenee edelleen pätevään...
  3. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Brayden Schenn, 1+2. Sytyn. Sellainen rutiinisuoritus Pensistä, ei mitään uutta pingviinilaumaa vastaan. Ei ole helppoa niilläkään, vaikka poffiviivan yläpuolella ainakin toistaiseksi ovat ja uskoisinkin, että kykenevät klaaraamaan sen poffipaikan väkisin vielä muutamassa pelissä. Nopeat...
  4. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Kyllähän tässä meneillään olevasta BoPista huomaa jo, ettei se MDZn puolustusosaaminen ihan kärkiparin ukon tasolla ole. Kova jätkä kyllä fyysisesti, taklaa mielellään ja paikoittain erittäin aggressiivinen ja nimenomaan vahva kaveri, mutta sitten se itse puolustuspelaaminen ihan sijoittumisesta...
  5. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Samoilla linjoilla edellä olevien kanssa. Ja kyllä, monen muun tavoin jälleen, lähtisin liikkeelle jo valmiilla seteillä. Katsotaas, mitä löytyy vajaan vuoden takaa tämän ketjun aloitusviestistä: Ufa ja Rfa kundien nimet vaan vaihtoon, muuten samaa paskaa. Berube ulos, ja täten Vinnylle...
  6. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Jos sitä pitkästä aikaa yrittäisi raapustella ajatuksiaan taas tämän organisaation menosta ja tekemisestä. Raskasta on ollut. Jengin esityksiä tällä kaudella on tullut seurattua hiukan epäaktiivisemmin vrt. 4-5 edellistä kautta - kauden rakenne on kuitenkin jälleen ollut suht. samanlainen, vaan...
  7. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Joo'o, kyllähän tämä jengi hiljaseksi vetää. Eniten naurattaa, tai melkein itkettääkin, kun pelaajat luovat uskoa faneihin kertomalla, että kyllä tästä vielä noustaan. Tiedetään, eihän paskuuttaan voi medialle myöntää suorasanaisesti, mutta tuon paskan suoltamisen sijaksi voisivat sanoa, että...
  8. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Perinteinen MSG-kamppailu takana, jos sitä sellaiseksi voi edes kutsua. Tässä rivalryssä MSGllä, ja ehkä ylipäätäänkin, on meneillään lähes samantyylinen henkinen niskapersote, kuin BoPeissa Phillyllä on Pensistä. Ei tuntuisi tulevan mistään mitään, kaikki menee kuin itsestään päin vittua, mutta...
  9. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Lainatut kohdat tästä viestistä kuin omalta näppäimistöltä. Ensinäkin, herra numero kahdeksan, meidän Nicklas Grossmann - mies, jonka vähäisiin ominaisuuksiin pitäisi lukeutua nimenomaan tuo oman maalin siivoaminen, niin ei vaan jumalauta onnistu siinäkään. Olkoot Patrick Kane kuinka taitava tai...
  10. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Braydon Coburnilla kepit esittelyissä, ja Twitteristä tällästä: Sam Carchidi ‏@BroadStBull Probably broke his foot blocking shot. RT @mikemorrealeNHL: Coburn was on crutches during pregame player announcements Jälleen aukeaa lisää cap-tilaa LTIR-kikkailujen takia, tiedä sitten kauan Coburn on...
  11. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Itse ainakin toivon, ettei kumpaakaan tarvitsisi nostaa NHL-rosteriin. Rosehill noista kahdesta pelillisesti se parempi puolisko on, vaikkei se paljoa tarkoitakkaan. Stortini ei mielestäni kuulu, kuten ei myöskään Rosie, voittavan joukkueen rosteriin. Hexin linjan mukaan tästä gooniläpästä...
  12. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Juuh elikkäs. Aikamoista horroriahan tuo oli, varsinkin puolustuspäässä. Tuntuu ihan uskomattomalta sinänsä, miten yhden kaverin poissaolo voi näkyä noinkin rajusti joukkueen pelissä. Okei, kyseessä on seurahistorian top3-puolustaja, omissa kirjoissa se ykkönen, mutta tuntuu että Timmon...
  13. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Sekavat on fiilikset, joskin enemmän positiivisia asioita liikkuu mielessä, kun ajattelee organisaation yleiskuvaa. Nykyhetki kuitenkin alkanut huolestuttamaan ja miten ensimmäinen 20 ottelua menee niin se huoli sen kuin kasvaa, syystä sun toisesta. Tämän ketjun avauksesta jäi erityisesti...
  14. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Tällä hetkellä Caps-peli on 4-2 Phillylle, toinen erätauko meneillään. Heitetääs muutama pointti pelistä. - Lecavalier näyttäisi jatkavan viime kaudesta samaan tahtiin, ei hyvä. Tasaluvuin mies ei oikein pääse pelaamaan vahvuuksillaan, menee vaan jotenkin sellaiseksi pyristelyksi, niin...
  15. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Sepä se, ja tosiaan vuosi sitten meni myös treenikämpit vituiksi tuon sormivamman takia, ja kyllähän sen pelaamisestakin huomasi, että välillä arasteli käyttää esim. tulista rannettaan, kunnes n. kuukauden pelaamisen jälkeen G palasi tasolleen ja kauden päätteeksi patsasteli kauden...
  16. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Helvetti soikoon. Timoselle tsemiä ja toivottavasti mies nähdään vielä kaukalossa, tapahtuu se sitten talvella tai kevään peleissä. Kovasti manailevat Twitterissä siihen suuntaan, että olisiko ura tässä... voi voi. Philly menetti juuri tärkeimmän puolustajan, ja toivottavasti tässä ei käy...
  17. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Juu toisi varmasti, mutta Berube vanhan liiton miehenä yrittäisi väkisinkin istuttaa näitä kavereita ykkösen vasempaan laitaan, niin siinä vaiheessa alkaa sipuli pettämään ainakin täällä päässä. Tällä hetkellähän LW-osaston ykkösnimihän on tosiaan Umberger, ja tämän jälkeen hierarkiassa tulisi...
  18. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Jännä olisi nähdä ja kuulla, mitä kapteenin muijalla on sanottavaa G'lle näiden jälleennäkemisessä? Lieneekö kulissia sitten koko suhde? ;) Trash-talk - bring it on. Saisi nyt jotain tapahtua tuon Lecavalierin suhteen, kun kerta ''jotain on meneillään.'' Toivottavasti eivät yli miljoonaa ala...
  19. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Totta turiset. Emeryn jatkolle peukut, kunhan se työmäärä ei nouse yli 25 pelin. Liike edelleen kysymysmerkki, mutta menihän tuo viime vuonnakin ihan hyvin, vaikka kovimmat jengit näyttivätkin karulla tavalla Emeryn heikkoudet kaikelle kansalle. Poikittain liikkuminen, sekä jäihin...
  20. C

    Philadelphia Flyers 2014–2015

    Zepp AHLllään Masonin back-uppia odotellessa. Pens sai aika kovan kakkosveskarin Greissin muodossa. Sieltäkö sitten potilas Vokoun toisen potilaan, Emeryn, tilalle. Joku sinne on kuitenkin hommattava.
Ylös