Hakutulokset

  1. B

    Robotit tulevat!

    Näyttää Nokiankin iso pomo puhuvan kansalaispalkan tarpeesta, jonka kehitys aiheuttaa. Jos villeimmät visiot toteutuvat ja edessä on yhteiskunta, jossa monille on vaikea keksiä järkevää tekemistä ja joiden puuhastelu rahoitetaan siksi merkittäviltä osin veroista, niin mikä on tällaisen...
  2. B

    Robotit tulevat!

    Tuo ei kuitenkaan ole tekoälyä. Se on ainoastaan yksinkertaisen ihmistyön korvaamista yksinkertaisella konetyöllä. Nämä ovat kehitysaskeleita, jotka vähitellen syrjäyttävät ihmisiä töistä, mutta varsinaisen tekoälyn läpimurtoon on pitkä matka, jos sitä tulee koskaan. Koneet ovat syrjäyttäneet...
  3. B

    Robotit tulevat!

    Minusta tekoäly -ja automatisoitumiskeskustelussa on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on se, että ihmiset eivät tajua, kuinka paljon koneet ovat jo vieneet työtä. Se näkynee parhaiten, kun tarkastellaan tehtyjä työtunteja. Tehtyjen tuntien määrä on laskenut voimakkaasti, ja on vaikea uskoa, että ne...
  4. B

    Robotit tulevat!

    Ei tuomiopäivää tarvitse julistaa. Se toteutuu jo monissa osissa maailmaa. Ihmiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä ilman terveydenhuoltoa tai aina edes riittävää ravintoa, ja ympäristö on paskottu. Länsimaat käyttävät köyhiä maita tunkioinaan ja hyötyvät niiden työvoiman avuttomuudesta...
  5. B

    Robotit tulevat!

    Se voi olla väärä olettamus. Ehkä länsimaisuuskin rupeaa olemaan historiaan kuuluva käsite. Itse asiassa en edes tiedä, mitä sillä tarkoitin. Kunhan nyt jonkin sanan laitoin. Mitä länsimailla tai länsimaisella kulttuurilla tarkoitetaan? Tarkoitetaan mitä tarkoitetaan, niin ainakin se muuttuu...
  6. B

    Robotit tulevat!

    Kaikki kokeiltu ei onnistu eikä kaikkea saada toimimaan heti. Asioita tulee kuitenkin tarkastella pitemmällä aikavälillä. On absurdia olettaa, että kehitys tai muutos pysähtyy hetkeen, jossa nyt olemme. Vuosisadat vierivät ja jokainen vuosisata tuo mukanaan uutta. Moni asia, joka ei onnistunut...
  7. B

    Robotit tulevat!

    Ongelmaa ei ole niin kauan kuin vähemmän kyvykkäille ihmisille pystytään järjestämään tarpeellista työtä. Näitä ihmisiä on väestöstä vähintään puolet (ÄO alle sata). Kun automaatiolla ja tekoälyllä korvataan yksinkertaiset suorittavat tehtävät, on vaikea keksiä väestölle järkevää tekemistä...
  8. B

    Robotit tulevat!

    Muutoksen alkamiseen voi kulua aikaa, mutta sen jälkeen kun ensimmäinen pitkälle automatisoitu kauppa avaa ovensa, niin ei mene kauan, kun muut seuraavat perässä. Saman uskon tapahtuvan monella muullakin alalla. Aikansa hierotaan järjestelmiä valmiiksi, kunnes ne kypsyvät tarpeeksi. Sen jälkeen...
  9. B

    Robotit tulevat!

    Olen seurannut kolmessa ruokakaupassa itsepalvelukassojen tuloa. Ensimmäisessä kaupassa kului kauan ennen kuin itsepalvelua alettiin käyttää. Toisessakin kaupassa oli viivettä, mutta ei niin paljon kuin ensimmäisessä. Kolmannessa asiakkat löysivät itsepalvelun melkein heti. Nyt jokaisessa...
  10. B

    Robotit tulevat!

    Koska ihminen on uskonnollinen elukka, jonka perimä ohjaa jakamaan ihmiset ja asiat hyvään ja pahaan, mustaan ja valkoiseen, meihin ja muihin. Kun ihmisen eliniän suhteuttaa suurempiin kokonaisuuksiin kuten Maan ikään tai ihmislajin ikään, niin tajuaa, kuinka mitätön häivähdys se...
  11. B

    Robotit tulevat!

    Jos pulaa tekijöistä oikeasti on, työnantajat kouluttavat ja maksavat koulutuksesta. Näin monet tai ainakin jotkut työnantajat tekevät, kun kysymys on asiantuntijatyöstä. Monien suorittavien töiden tekijöistä sen sijaan on ylitarjontaa, minkä vuoksi tekijöiden karsimiseen on kehitetty...
  12. B

    Robotit tulevat!

    Työtä tehdään koko ajan vähemmän ja vähemmän. Tehtyjen työtuntien määrä työllistä kohti on vuosikymmenten kuluessa romahtanut. Samaan aikaan koulutuksen arvo on laskenut merkittävästi. Erilaisiin työtehtäviin tarvitaan koko ajan enemmän koulutusta. Samaan aikaan ihmislaji ei ole kehittynyt...
  13. B

    Robotit tulevat!

    Niin selvittiin, koska töitä oli edelleen ihmisille, joiden ÄO ei taivaita hiponut. Yksinkertaisia suorittavia tehtäviä riitti. Näiden tehtävien määrä kuitenkin vähenee vähenemistään. Samalla koneet korvaavat monimutkaisempaa työtä tai tehostavat siitä työntekijöitä pois. Vertailukohdan...
  14. B

    Robotit tulevat!

    En usko lainkaan seuraaviin vuosiin, koska minusta automaation aiheuttama työn katoaminen on ollut meneillään jo kauan. Tähän saakka korvaavaa työtä on kuitenkin tullut tilalle. Ongelmat alkavat, kun työtä katoaa enemmän kuin syntyy. Jo tällä hetkellä valtava osa työpaikoista on täysin turhien...
  15. B

    Robotit tulevat!

    Jos tällainen kasvojentunnistus rupeaa olemaan arkipäivää, niin samalla kai voidaan heittää hyvästit ihmisten yksityisyydelle. Aikansa muokataan yksityisyyttä suojelevia lakeja kansalaisten vaatimuksesta, mutta lopulta käy niin, että meitä valvotaan jatkuvasti joko kameroilla tai muilla...
  16. B

    Robotit tulevat!

    Pornosta tuli mieleeni kysyä, miten pitkällä on äänen mallinnus. Pornovideoissa ärsyttää huono äänenkäyttö. Ei ole kiva katsoa femdom-videota, jossa nainen ei ole äänellisesti uskottava. Kun käskee, ohjaa ja hallitsee, niin sen täytyy kuulua äänestä. Äänessä on vain niin paljon muuttujia, ettei...
  17. B

    Robotit tulevat!

    Monet ammatit jäävät elämään, mutta sen sijaan ammatteja pystytään tehostamaan sillä tavalla, että tarvittavien työntekijöiden määrä pienenee voimakkaasti. Kielten kääntäminen vaatii yhdenlaista luovuutta, mutta en näe estettä sille, miksi tietokoneet eivät pystyisi jo lähitulevaisuudessa...
  18. B

    Robotit tulevat!

    1960-luvulla olisi terästehtaaseen tarvittu 1000 työntekijää, nyt riittää 14. Vuodesta 2008 vuoteen 2015 terästeollisuuden työpaikoista katosi yksin Euroopassa 20 prosenttia. Terästehdas uudistui – 1000 työntekijän hommiin riittää nyt 14 ihmistä - Tivi
Ylös