Hakutulokset

  1. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Paikan päältä seurattuna suvereeni kotivoitto. Järkyttävän suuri ero on koti- ja vieraspelaamisessa. Kotona kulkee hyvin, eikä tänään Hagmanin "ihme potkutuomiosta" huolimatta ollut mitään epäilystä kumpi peliä vie. Allekirjoittaneelta sekä suurimmalta osalta tuomaristosta tilanne meni kokonaan...
  2. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Kyllä vähintään kaksi, jopa kolme tai neljäkin maalia olisi pitänyt noista paikoista tehdä. Eipä tehty kuin yksi. Taisi tämän ottelun momentum mennä siinä. Toki jos kaveri jatkaa housuunsa paskoomista kuten toisessa erässä, niin jopa SomerEerokin-PaajasOttokin saattaa päästä tehopisteille.
  3. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Taisi olla Pendon aikakauden paskin erä liigatasolla tämä äsken nähty. Mikään ei toiminut ja kukaan ei onnistunut. No Karjalainen maalissa ei imaissut yhtään ja toimihan se alivoima. Posin kautta eteenpäin. Mennään eteenpäin, vai mitens Juti sen ilmaisisi.
  4. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Jahas. 3-0 pataan heti aluksi. Kamoon. Hei pojat peli on alkanut. Paajanen oli hukassa ensimmäisessä vaihdossa ja seuraavassa vaihdossa sitten helähtikin. Ei näytä vieraissa kulkevan ei. Larmikin vuotaa kuin seula.
  5. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Jahas. Perus vieraspelaamista Kerholta taas; erikoistilannepelaaminen kusee huolella ja 5 vs 5 pelissä näennäistä hallintaa. Kaveri taas pistään limput paikoistaan sisään tutun tehokkaasti. Vastustajan maalivahdista tehdään kurko ja oma veska ei gamesavereita ota. Onneksi kotona kulkee. Edit...
  6. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Kerho oli tänään helvetin vaisu ja tehoton- nollakerho. Erikoistilanteet meni ihan reisille Kerholaisittain. Toinen erä oli lähes voittavaa lätkää, mutta taito, tuuri ja onnistumiset loisti poissaolollaan. Jotenkin jäi maku, että ajatukset oli jo lauantain kärkikamppailussa. Ei siihen...
  7. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Ei herranjumala enää ylivoimaa tähän peliin. Yksi meni omiin kuten tiistainakin, mutta nyt oli liki mennä toinenkin. Sanat eivät riitä kuvailemaan tuota koomailua. Uberscheisse.
  8. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Turhaa kai vääntää enää puukkoa haavassa, mutta paitsiohan tuo tilanne kaiken lisäksi oli. Niukka, mutta selvä paitsio. Eli ei mennyt tämä tapahtumakulku tuomareilta ihan nappiin. Maalia en 3-2 tilanteessa kyllä tv kuvan perusteella näe, vaikka kuinka zoomaa ja kelaa. Kaipa tuo kiekko kuitenkin...
  9. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Lähes kaikki kotimatsit tällä kaudella paikan päällä nähtynä, pakko kompata tätä. Rinkelinmäellä ei ole kotituomareita näkynyt, pikemminkin kotijoukkue on saanut varsin heppoisia jäähyjä paikka paikoin. En tiedä mistä tämä sitten johtuu. Eikö kotijoukkue osaa kalastaa jäähyjä? Tai ajaa...
  10. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tulihan sieltä ansaittu tasoitus. Käytettiin vastustajan omaa lääkettä. Vastahyökkäyksestä sisään. Nyt vielä lopullisesti ohi.
  11. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Liian paljon alisuorittajia joukkueessa nyt. Nimiä turha mainita. Ilman mitään paniikkeja, voisikohan Pendo pistää nyt ketjuja uusiksi. Tietyt kombinaatiot toimivat paremmin, toiset taas huonommin. Täältä voi lukea toimivat kombinaatiot. Heh. Uusien pelaajien sisääntulokin aina tietynlainen...
  12. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Pataan tulee tänään. Aina ei voi voittaa. Hfkin maalit aika identtisiä. Suora hyökkäys Tsekki tyyliin ja kiekko sisään. Kerholla taas sitä ennen tehoton pyöritys vastustajan päässä. Puolustaminen ja omaan päähän luisteleminen tänään ö-tasoa. Edit. Kerho saanut nyt näissä kahdessa ottelussa...
  13. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Kerhon peli on pyörityshetkistä huolimatta ollut tänään kiekollisesti huolimatonta ja maalitilanteissa on ollut laiskaa takakarvaamista. HIFK on selkeästi nälkäisempi ja aggressiivisempi kaksinkamppailuissa. Tänään ei pisteitä Helsingistä heru noilla otteilla.
  14. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Pientä pomputtelua on toki ollut aika ajoin ja samoin taso on hieman vaihdellut. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvin kylmäpäinen kaveri. Huipputalentti siis. Lisäksi hänellä on nyt loistava stuntti ja Pendon joukkueen pelitapa tukena. En olisi kovin huolissaan ihan kevään ratkaisupeleissäkään.
  15. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Nyt on oltu ihan purjeessa Tapparaa vastaan toinen erä. Larmi pitänyt joukkuetta vielä pystyssä. Aivan liian kokematon tuo puolustus nyt tähän hätään. Liikaa annetaan tasoitusta nyt puolustuspäässä.
  16. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Lisää ketjulottoa ja tryoutteja, niin eiköhän se voitto jossain vaiheessa väkisinkin tule. Kyllä tuo puolustuspään pakkiruletti -Tupolev ulos Stehlik ulos, Porseland sisään ja ketä muita siellä on käynyt kokeilemassa, ei voi olla näkymättä nyt peliotteissa ja joukkuehengessä. En sano että väärin...
  17. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Osin jäähyistä varmaan kurittomuutta, osa täysin tuomareiden heikkoa puhaltelua. Lisäksi päinvastoin kuin useimmat vastustajat Kerhon pelaajat harvemmin haastavat vastustajan pakkia yksi yhtä vastaan tilanteissa. Syötetään vielä ennenkuin röyhkeästi ajettaisiin maalille. Pyöritään vähän pelin...
  18. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tauon jälkeen pelattu kolme peliä ja siitä saldona pyöreät nolla pistettä. Zero points. Peli on ollut todella tehotonta ja maalipaikkojakin ollaan luotu liian vähän, Eilen Kärpät ja tänään Saipa piti Kerhon varsin helposti pois maalipaikoilta. Punainen lanka ja tekemisen kiima tuntuu olevan...
Ylös