Hakutulokset

  1. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Tähän vahva sama. Tätä kautta ei enää yksi loppukauden stuntti pelasta, pakka on saatu niin sekaisin. Parempi vain että seuraavat taloudelliset satsaukset kohdistetaan ensi kaudelle. Tähän kauteen panostaminen pelaajahankintojen muodossa tässä kohtaa olisi älytöntä.
  2. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Thank God. Oisin voinut vaa kuvitella sen sekasorron määrän omassa päässä jos Sulak olisi ollutkin pari viikkoa Tsekin olympiajoukkueen mukana. Siinä olis ollu Kekellä aika kova duuni saada muut puolustajat näyttämään edes kohtalaisilta.
  3. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Todellakin upeeta, että valmennusjohto reagoi saman tien tiistain täydelliseen ohipeliin. Elimäki on saanut vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia, mutta ok aloitusprosenttien lisäksi herra ei ole onnistunut saamaan ylhäällä ollessaan mitään järkevää aikaan, joten popparikomennus on vähintäänkin...
  4. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Jooh. Vähän turhan myöhästä alkaa enää pelaamaan mitään arpapeliä. Me tarvitaan valmis ykkössentteri, eikä mitään tusinamiehiä joiden meriitit on Mestiksestä ja junnusarjoista.
  5. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Jaa. Ei tuu Pelicans näkemään neljän pelin voittoputkea nykyisellä valmentajakaksikolla. Kun ei riitä niin ei riitä. Miten voi mennä peli noin kipsiin aina, kun olisi paikka murtaa kirous. En vittu käsitä.
  6. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Tiistaina on luvassa todella iso peli monessakin mielessä. Ensinnäkin vastassa on SaiPa, ainut jengi joka meidät on onnistunut päihittämään tämän nykyisen pisteputken aikana. Joukkue, jota ilman liidettäisiin paraikaa kuuden pelin voittoputkessa. Toinen asia joka tekee tuosta pelistä meille...
  7. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Pelicans on hävinnyt edellisestä seitsemästä pelistä kuusi, ja ainut voitto tossa välissä tuli sysipaskasta Ilveksestä. Kriisi on tosiasia. Viime kaudella ei hävitty kertaakaan kolmea peliä putkeen. Nyt on jo kaksi mokomaa putkea pienen ajan sisään plakkarissa. Tie ylös tästä suosta on aivan...
  8. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Tällä menolla saadaan jännittää päästäänkö mukaan edes säälipleijareihin. Voi vittu kun ottaa päähän.
  9. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Juvonen pelas viimeeks hyvin HIFKiä vastaan, oli alle minuutin päässä nollapelistä. Mitään muuta syytä illan maalivahtivalinnalle en kyllä keksi. Ja Koiviston nostaminen Pereskokovin yläpuolelle ketjuhierarkiassa ihmetyttää kovasti.
  10. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Lainataas vemppaosastoketjun viestiä Vastassa ennen mj-taukoa on tosiaan vielä Ässät (k), Tappara (v), SaiPa (v) ja Ilves (k). Noista Ilves pitäisi pystyä voittamaan helposti. Ei millään pahalla Ilvestä kohtaan, mutta tasoero vaan tällä hetkellä on aika iso meidän eduksi, plus Ilvekseltä...
  11. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Samaa mieltä. Pelicansin suurin vahvuus on tällä hetkellä se, että meillä on käytännössä neljä maalintekoon kykenevää kentällistä.
  12. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Ja mistäs tällainen tieto/epäilys johtaa juurensa?
  13. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Kuten Smolenakin lähtö KHL:ään aikanaan, kirpaisee tämäkin varmasti meitä hetken, mutta muistetaan nyt silti että Pelsu on tehnyt 41 maalia, joista vain 5 on tehnyt Borna. Eli ei tää laiva yhden miehen lähdön takia mihinkään uppoa, vaikka toki Bornan mukana joukkueesta poistuu kourallinen...
  14. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Nimenomaan. Ja tasoittamaan kuormitusta kun pelataan toinen peli alle 24h sisään.
  15. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Jos ihan rehellisii ollaan, niin kokeilisin kylmästi Sulakia Leimun paikalla, kun Lepan ruuti on tällä hetkellä kovin märkää. Vain yksi tehty ylivoimamaali koko kaudella ja voin sanoa että toinen ei oo ollu lähelläkään.
  16. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Nyt jos Björninen meni niin pahasti rikki kuin miltä näytti niin tässähän joudutaan väkisinkin siirtämään joku laitureista keskelle. Ja Pereskokov ei olisi tuohon rooliin lainkaan hullumman kuuloinen vaihtoehto. Kiitos vielä taidokkaasta jinxauksesta. Noh, rukoillaan nyt silti että Björninen...
  17. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Mä en ihan kässää miks osa on pettyneitä Saarisen kotiinpaluuseen? Omia poikia joten ihan varmasti pelaa logolle ja pisteentekopotentiaaliakin löytyy kunhan on tikissä. Eikä liikkeenkään puolesta pitäisi olla ongelmia sopeutua Pelsun uuteen pelitapaan. Hienoa että toimistolla reagoitiin...
  18. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Tuli näköjään vahingossa väärään ketjuu toi mun viesti... Samapa toi :D Ja tosiaan jos jotain haluaa moittia eiliseltä niin enintään maalintekotehokkuuta. Toisaalta eipä se Tapparan puolustuskalusto ole sieltä ihan liigan heikoimmasta päästä.
  19. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Mua lähinnä huvitti tuo play_onin kommentti :) Haiskahti sen verran vahvasti trollilta/provolta etten edes vaivautunut heittämään bensaa liekkeihin.
  20. B

    Pelicans kaudella 2017–2018

    Tuohan ois jopa aika hyvä idea... Eri asia sitten onko nykykuntoiselle Leimulle ottajia.
Ylös