Hakutulokset

  1. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Liiga haluaa ja viimeistään TUOMARIPELILLÄ varmistaa, että välierissä pelaa Tappara, Ilves, Kärpät ja HIFK. Playoff-potti maksimoitu ja kaikkien kassa kiittää. Nykytyylillä pikkuseuratkin saavat vain muruja siitä huippukaudestaan. Ei tämä toimi oikein miltään kantilta.
  2. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Tappara on tällä kaudella kuin jonkun vanhan NHL-pelin vaikea vaikeustaso. Pelissä aina alakynnessä, mutta sitten käy vaan epäreilusti painamassa aina maalin tai kaksi enemmän kuin vastustaja täysin pelilogiikan vastaisesti. Näillä eväillä todennäköiseen runkosarjan voittoon. Olisi...
  3. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Loukkaantui kolmannessa pelissä paluunsa jälkeen. Kaikki on tietysti aina mahdollista. Savinaisen suurta hyötyä playoffeissa en kuitenkaan ihan ensimmäisten joukossa lähtisi epäilemään. Reenannut jo pitkään normaalisti ja varmaan olisi jo pystynyt pelaamaan, mutta ei tosiaan ole ollut tarvetta...
  4. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Savinainen ja Leskinen ovat molemmat viimeistään playoffeissa mukana. Nyt ei tarvitse ottaa riskejä, kun sujuu tarpeeksi hyvin ilmankin. Isoja "vahvistuksia" kun molemmat Tapparan top3 kenttäpelaajia.
  5. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Kyllähän Tapparan peliä katsellessa tulee träppiä ikävä, mutta eipä sitä tällä kaudella nähdä paitsi kaikilta vastustajilta ehkä Jukureita lukuunottamatta. Onneksi Grönborgilla on muutama runkosarjan peli ja playoffit aikaa saada Tappara pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. Toistaiseksi kuitenkin...
  6. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Joukkueenrakentamisessa epäonnistuttu eikä valmennuksen pelitavasta ymmärrä uudet eikä vanhat. Heljanko varmaan yksin raahannut 50 peliä joukkuetta ja siinä sivussa tehnyt mm. eniten maaleja liigassa. Olisipa joku hjallisharkimo Tapparan johdossa niin olisi Tapparakin täynnä huippuyksilöitä eikä...
  7. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Ei ole tietoa, mutta jotenkin oli kommenteista luettavissa, että sekä Kemiläinen että Tuulola pelaisivat, jos olisi playoffit. Heidän suhteensa en olisi siis huolissani. Mutta Leskinen on Heljangon jälkeen Tapparan tärkein pelaaja, joten isosta asiasta on kyse.
  8. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Se on helppo myöntää, että Tappara ei voita mestaruutta, jos puolustus on tänään nähty Vittasmäki - Kulonummi Ahlroth - Juolevi Ekberg- Witkowski
  9. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Olisihan kyllä varmasti aika poikkeuksellista, että runkosarjaa koko ajan johtaneen joukkueen yltäminen mitaleille olisi joidenkin mielestä yllätys. Varsinkin kun joukkueesta ei varsinaisesti puutu voittamiseen tottuneita pelaajia. Vielä tietysti ehtii romahtaa jo runkosarjan aikana.
  10. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Vähän erikoista keskustelua menestyspaineista, kun tuntuu että aina pakko vähätellä oman suosikin paineita ja kasata niitä muille ihan kuin näillä viesteillä olisi jotain vaikutusta joukkueiden esityksiin. Eiköhän kaikilla menestystä hakevilla suurseuroilla ole joka kausi kova paine menestyä...
  11. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Tappara on tosiaan ollut koko kauden alusta lähtien sarjan kärkipaikalla pl. kierrokset 26. ja 27. jolloin Ilves oli tasapisteissä, mutta 3-pisteen voittojen ansiosta edellä. Loput 42 on Tappara johtanut. Kohta voi mennä sekä Ilves että Jukurit ohi. Jukurit oli pahimmillaan 22 pistettä...
  12. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Voisi osua sopivaan väliin Grönborgin sopimuksen päättymisen kanssa ja Maso palaisi kotiin.
  13. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Tamperelaiset nyt kärjessä 12 pisteen erolla seuraavaan. Saavat jo alkaa molemmat kontata, jotta tuolta joku pääsisi mukaan runkosarjan voittotaistoon.
  14. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Pelien tulokset nyt ovat mitä ovat eikä niitä kuulemma kannata tuijottaa. Tappara vienyt joka pelissä Ilvestä vastaan maaliodottaman, joten oikeastihan Tappara on Tampereen valtias! Tapparan peleissä väärin voittaminen on muodostunut tavaksi. T. Analyytikot
  15. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Hieno nosto kyllä. En olisi osannut kuvitella, että pelaajien onnistuminen maalinteossa voisi olla merkittävä tekijä menestyksen suhteen. Hienoa että korostettiin sekä koti- että vieraspelejä. Puolueettomalla kentällä pelaamisesta ei taida olla tarpeeksi dataa.
  16. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Tappara perseili pari pistettä heikkoja vastaan alkuun. Ja kovat vastustajat olivat oikeasti kovia. Ja Heljangolle sattui se kerran 1/10 huono peli Bielissä Kukaan ei ole sanonut eikä sano sitä ääneen, mutta Tappara ei tunnu olevan samalla asenteella liikkeellä nyt vrt vuosi sitten. Peluutus...
  17. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Tuloksellisesti jopa parempaa, pelillisesti sinänsä heikompaa. Omalla alueella paketti pysyy kasassa, jos ei vastustaja rokota suorista hyökkäyksistä. Heljanko on liigan paras maalivahti (ja luultavasti liigan MVP) selvällä erolla seuraavaan ja Tapparan hyökkäys on täynnä maalintekokykyisiä...
  18. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Grönborg huijaa koko liigaa ruotsalaisuuden tuomalla tuurilla. Tappara jatkuvasti alakynnessä maaliodottamissa ja silti lähes aina 3 pistettä.
  19. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Pistetahti on kova, mutta onhan Tapparan pelissä paljon parantamisen varaa. Onneksi eletään vasta lokakuun alkua, joten hyvin on aikaa hioa pelitapaa paremmaksi talven mittaan ja kevättä kohti. Ja tietysti kokoonpanokin on vajaa senttereiden osalta ja siihenkin on tulossa parannusta. Parempaa on...
  20. B

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Tasaisuutta tosiaan löytyy. Tiistain jälkeen Ilves on pelannut jo 7 peliä ja esim. Tappara 4. Tapparalla tulee sarjakärkeen pitkä matka, vaikka ei menettäisi pistettäkään.
Ylös