Hakutulokset

  1. B

    Antti Tyrväisen valitusketju

    Eihän se mikään lieventävä tekijä ollutkaan. Jos kurinpitoryhmä olisi tulkinnut tilanteen harkituksi, se olisi ollut rangaistusta koventava seikka. Nyt kumpikaan ei myöntänyt tarkoituksella teloneensa vastustajaa. Kummankaan teko ei kuitenkaan ollut vahinko vaan tarkoituksellinen...
  2. B

    Antti Tyrväisen valitusketju

    Onhan tuo totta. Toisaalta en tiedä, kuinka tarkkaan kurinpitoryhmän jäsenet seuraavat muita sarjoja. Itseltäni oli tuo Lassilan aiempi teko mennyt ohi, vaikka kotimaista kiekkoa seuraankin aktiivisesti. Eli en ole varma, tarvitsiko kurinpitoryhmän ummistaa silmiään aiemmalta teolta vai...
  3. B

    Antti Tyrväisen valitusketju

    En ollut tuollaisesta kuullut. Tietysti se asettaa eri valoon tuon "ensikertalaisuuden". En tiedä/muista, onko muiden sarjojen tapahtumilla ollut vaikutusta. Veikkaisin, että ei.
  4. B

    Antti Tyrväisen valitusketju

    Tyrväisen kurinpitopäätöksestä: "Tyrväinen on lausunut, että hän oli tilanteessa päättänyt suorittaa Kuuselan plokkaamisen tai estämisen. Lisäksi Tyrväinen on korostanut, ettei hänen tarkoituksenaan ollut aiheuttaa vastustajan loukkaantumista." Eli selittänyt on, mutta ainakin omasta mielestäni...
  5. B

    Antti Tyrväisen valitusketju

    Juuri Tyrväisen kaltaisten toistuvasti pelikieltoja keräävien ongelmatapausten takia tällainen uusijapykälä on kirjattu liigan kurinpitosääntöihin. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, ettei Tyrväisellä ole mitään aikomusta parantaa tapojaa ja muuttaa pelityyliään, vaan haluaa pitää itsellään oikeuden...
Ylös