Hakutulokset

  1. B

    Minnesota Wild 2014–2015

    Mahtavaa Wild!! Pudotuspelit kutsuu myös tänäkin vuonna. Ja Mikelle iso peukku maalista, teki varmasti itseluottamuksellekin hyvää. Nyt voi pelata rennosti vailla paineita loppupelit ja sitten iskukykyisenä pleijareihin. Kuka sieltä on nyt sitten todennäköisimmin tulossa eka kierroksella...
  2. B

    Minnesota Wild 2014–2015

    Peli tuli tosiaan katsottua. Haulan maalin saakka oli Wild hiukan purjeessa. Stars pelasi todella aktiivista peliä mikä oli myrkkyä varsinkin Wildin avauspelaamiselle. Vähän roiskimiseksi meni. Tasoitusmaali olikin sitten ottelun käännekohta ja sen jälkeen hätää ei ollut kun oikeastaan ihan...
  3. B

    Minnesota Wild 2014–2015

    Pidin Vanekin hankintaa lähtökohtaisestikin isona riskinä. Pullukka, laiska, hidas, haluton, kankea. Varmasti maaleja osaa tehdä kun paikan saa mutta jos niille paikoille haluaisi päästä ni pitäisi edes vähän yrittää. Viime yön pelissä tilastojen mukaan nolla laukausta! Kertoo sekin jo jotain...
  4. B

    Minnesota Wild 2014–2015

    Mieletön kauden avaus Wildiltä! Ei olisi tällaista ilotulitusta osannut odottaa. Pidin Coloradoa ennakkoon todella vaikeana ja ärsyttävänä porukkana avausvastustajaksi. Miken johtaman ykköskentän esityksestä olen erityisen innoissani. Näyttää todella lupaavalle. Ketjussa on taitoa, vauhtia...
Ylös