Hakutulokset

  1. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Itse uskon, että kyse oli ennemminkin siitä, että Ässillä oli varaa laittaa kunnon tarjous Elolle, koska tiedettiin Lähteenmäen ja Niemen lähtevän. Toki silloin oli varmaan aavistus, että saattaa Elokin lähteä, mutta en nyt usko mihinkään konkreettiseen, koska Elon kannalta ei olisi ollut...
  2. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    ... ja muutama porilainen toki. Kyse oli lähinnä noista siirron aikaisista kommenteista. Viime kausi ei ollut Elolta hyvä ja sai kritiikkiä muiden ohessa. Mutta Niemi, Pihlman sun muutkin näyttivät olevan täysin pihalla liigatemmosta suurimman osan kaudesta. TosiFanin kertomat jutut jo tuolloin...
  3. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Kuka pässi oikeasti tuomitsee 22-vuotiaan pelaajan (Elon ikä Ässiin siirtyessä) menetetyksi lupaukseksi? No, raumalaiset vähemmän yllättäen. Viime kaudella jotain tehtiin treenaamisessa väärin, kun kaikki Ässien isot pelaajat näyttivät liikkuvan ketterästi kuin elefantti konsanaan. Esim...
  4. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Eipä oikein voida valitettavasti. Nikko tuli Lukkoon vasta 16-vuotiaana ja on ollut seurassa kolme vuotta. Selkeästi Sportin kasvatti.
  5. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Nikko on tosin Sportin kasvatti. Ei sillä, että tuolla mitään väliä sinänsä olisi. Hyvä, kun nuoret saavat Dufvalta tsäänssejä.
  6. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Voi pitää paikkansa, että joillain oli. Sentään parempi kevään pelien perusteella kuin harjoituspelien. Kausi on kuitenkin vielä kesken, ei edes neljännestä runkosarjasta pelattuna. Katsellaan, mihin suuntaa se paatti lähtee seilaamaan Elon kohdalla.
  7. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Se ei ole alkanut, koska Saarela ei ole vielä saanut mitään aikaan. Mutta jos Elo jatkaa näin ja Saarela löytää jyvän, niin sieltä ne kaivautuvat koloistaan.
  8. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Niin, eli siinä rajoilla. Mutta kai tuon voi kelpuuttaa.
  9. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Toni Koivisto on siinä rajoilla, voidaanko edes sanoa Lukko-kasvatiksi. Ehkä juuri ja juuri voidaan.
  10. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Tähän päälle vielä pukukopin syöpä Jyri Marttinen, niin avot.
  11. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    So far so good. Ei voi kun olla tyytyväinen tähän asti nähtyyn. Duunia silti edelleen valtavasti edessä, jos haluaa kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi. Aika on Elon puolella, joten ei muuta kuin sitten kesällä niska limassa hommia.
  12. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Voihan siinä tietenkin olla, että Elolle kävi samalla tavalla kuin vaikkapa Jyrkkiölle Ässissä. Mutta kun mietitään isoa kuvaa, niin Raumalla on silti pohdinnan paikka. Miksi ihmeessä esimerkiksi Roloson aikanaan hankittiin työsulkuvahvistukseksi, kun oli omasta takaa olemassa huippuvahti Petri...
  13. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Toisin kuin Lukko, niin Ässät on aito jääkiekkoseura, jota ei rakennetta pelkästään valmiiden tähtien ja liigajyrien varaan, vaan joukkueeseen halutaan myös nuoria potentiaalisia pelaajia. Näitä pelaajia yritetään myös oikeasti kehittää, eikä vaan roikottamaan mukana silmänlumeeksi. Lukossa...
  14. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    ¨ Mitään lopullista tuomiota ei voida vielä tehdä, mutta vielä saavat lainaamani nimimerkit vaihtaa mielipidettään. Elo teki kuitenkin tuloskaskaudellaan liigassa erittäin lupaavat pisteet ja kylvi aikoinaan tuhoja junnuissa. Potentiaalia on ollut aina, mutta jotkut menivät jo dumaamaan...
  15. B

    Eero Elo – jälleen yksi Rauman-lahja porilaiselle kiekkoilulle

    Saatte käyttää viimeisen oljenkorren... Olkaa hyvä.
Ylös